Teetä ja taatelia - raskausajan mielitekoja

Mukavaa viikonloppua sinne! 

Viimeksi kerroinkin että meille syntyy syksyllä neljäs lapsi. ❤ Nyt kun raskaus on edennyt puoleen väliin, on yök niin ällöttävä pahoinvointi selätetty. Tällä kertaa kokeilin muuten b6-vitamiinia pahoinvointiin ja se oikeasti auttoi (3x25mg /vrk). Se vei pahimman terän kuvotukselta pois eikä tarvinut oksentaa. Välillä kokeilin jättää vitamiinin pois ja aloinkin oksentaa, ja kun taas jatkoin syömistä niin helpotti. Eli kannattaa ehdottomasti kokeilla jos kärsit raskausajan pahoinvoinnista! 

Kevät on juhlaa ja lepoa sielulle

Havahduin taas tässä yksi päivä, miten erityistä tämä kevään aika oikeasti on meille suomalaisille. On pitkä ja pimeä talvi, kylmä ja kostea. Ja sitten saapuu kevät ja jotain aivan merkillistä tapahtuu. Luonto heräilee ja uutta elämää syntyy sinne tänne, aivan joka puolelle! Ja se elämä saapuu hiljalleen, pieniä silmuja ja uusia alkuja. Vapautuvia , virtaavia vesiä.

Pitkän tauon jälkeen

Tervehdys pitkästä, pitkästä aikaa. Edellisen kerran olen kirjoittanut blogia joulukuussa, ja nyt on jo kevät pitkällä. Tämä kevään valo ja lämpö on tullut kyllä niin tarpeeseen, luulen että monelle muullekin. Ihanaa kun on päässyt pihaa kuopsuttamaan, ja on saanut grillikaudenkin jo avata. Sekä vesisotakauden myös, tottakai. Meidän kuopuskin on päässyt jo vesisodan makuun veljiensä kanssa. Kyllähän se on tärkeä taito osata jo 1,5 - vuotiaana :D

Äidin oma aika

Paljon puhuttu oma aika

Mitä se on? Kuinka paljon perheenäiti tarvitsee omaa aikaa? Onko se tärkeää ylipäätään? 

Tunnelmointia mökillä ja luonnossa

Pienin poika nukkuu kainalossa, keskimmäinen rakentaa legoilla ja ekaluokkalainen on koulussa. Tässäpä siis oiva hetki jakaa teille muutamia kuvia ja lyhyet kuulumiset viime päiviltä.

Metsäterapiaa

Virvoitusta luonnosta

Moni teistä on varmaankin viettänyt viime päivinä paljon aikaa luonnossa, tai ainakin ihaillut somesta upeita ruskakuvia jos ei ole itse päässyt ulos ihastelemaan. Meillä pienin poika on ollut jälleen kipeänä ja itse olen kotona hoitanut omaa väsymystilaa, josta viimeksi kirjoitin. Torstaina vietin päivän sisällä pikkuisen kanssa kun isompi oli koulussa ja keskimmäinen mummolassa. Kun mieheni tuli töistä kotiin, minä otin kameran mukaan ja lähdin lähimetsään virvoittumaan. Voi vautsi mikä uudistava keidas tuo Suomen luonto onkaan!

Oletko väsynyt tai uupunut? Tässä on lepopaikka.

Lupa olla väsynyt

Tämä kuva on tullut usein vastaan valokuvia selaillessa. Tämä on otettu kesälomalla Ahvenanmaalla . Lepopaikka. Joka kerta tuo kuva houkuttelee minua levähtämään. Liian usein kuitenkin kiellän itseltäni levon. Tai oikeastaan olen kieltänyt itseltäni luvan olla väsynyt. Olen kuvitellut että kun nukun yhden hyvän yön, niin sitten olen palautunut ja täytyy taas vain jaksaa. Kun näen kodin sotkuisuuden ja yhä kasaantuvat kotityöt, kuulen sisältäni syytöksen : "olet laiska, ryhdistäydy." Ja niin minä olen tehnyt kerta toisensa jälkeen. Kunnes tuli yllättävä kompastuminen ja nilkkani nyrjähti. Siitä on neljä viikkoa aikaa, ja nyt pysähdyksissä olen huomannut miten kamalan väsynyt itse asiassa olen ollutkin. Ja yhä olen.

Ruskaa ja aurinkoa : Lokakuun alku kuvina

Luonto on ihmeitä täynnä

Nyt kun vettä lotisee taivaan täydeltä, on oiva hetki vilkaista kuvista minkälainen tämä lokakuun alku on ollut. Ja tämähän on näköjään ollut yhtä aurinkoa ja värien ilotulitusta jos kuvia on uskominen.

Hulluna sieniin - sienet ovat lähiruokaa parhaimmillaan

Syödäänkö teillä sieniä?

Meillä todellakin syödään! Oletko huomannut että luonto on upeassa kukoistuksessa, ihania värejä siellä täällä ja sieniä ihan joka puolella? Nyt kun on satanut jonkun verran, ymmärrän sanonnan "kuin sieniä sateella" taas astetta paremmin. Niitä tuntuu olevan kaikkialla  : kantarelleja, voitatteja, karvarouskuja, mustarouskuja... Mistäkö tunnen nämä sienet? No jos ihan totta puhutaan, en minä tunnekaan. Mutta poikani kertovat minulle ja minä opin pikkuhiljaa. Kiitos rakkaalle miehelleni joka on opettanut lapset hyödyntämään metsän antimia ja nauttimaan lähiruoasta parhaimmillaan.

Ajatuksia liikunnasta - lempeys on keholle tosi jees

Pidä kunnostasi huolta. Mutta mitä se käytännössä tarkoittaa?

Liikunta on yksi asia josta todella nautin, ja josta mielelläni kirjoitan ja jaan ajatuksia. Nuorena harrastin vuosia showtanssia ja olen ollut koko aikuisikäni aktiivinen liikkuja, ohjannut ryhmäliikuntaa reilu 7 vuotta ja nyt taas palaillut ohjaushommiin parin vuoden tauon jälkeen. Olen muutamia vuosia sitten opetellut myös juoksemaan pitkiä lenkkejä. Muutaman puolikkaan olen hölkkäillyt ja kunhan tästä tarpeeksi palaudun raskauksista sekä synnytyksestä voin taas palailla tämän rakkaan harrastuksen pariin. Kehoa toki tarkasti kuunnellen. Mutta pitääkö liikkua ihan hulluna jotta voi hyvin?

Tunteet, voiko niihin luottaa?

Äitiys. Mikä ihana asia, josta varmasti jokainen äiti on sydänjuuriaan myöten kiitollinen. Mutta kuten viimeksi mainitsin, äitiys on välillä aikamoista hullunmyllyä. Tämä viikko on ollut melkoista tunteiden vuoristorataa meillä kaikilla kun mieheni palasi loman jälkeen töihin. Tämä tunnetilojen kirjo yllätti minut.

Arjen salakavalat aikavarkaat

Lepoa ilman puhelinta

Kerroin teille aiemmin, että kun lähdimme lomalle saaristoon minä laitoin puhelimen netin lähes viikoksi kiinni, ja puhelin nökötti mökissä niin että huomasin loppulomasta akun loppuneen. En siis muistanut lopulta koko puhelimen olemassaoloa, ihanan vapauttavaa! Olin siis suunnitellut jo etukäteen, että sitten kun meidän perheen yhteinen loma alkaa, mitkään älylaitteet eivät saa varastaa meidän yhteistä aikaamme, ja tämä päätös todella kannatti. Kerron teille tällä kertaa siis mitä opin ja havaitsin netittömyydestä.

Suurien tunteiden viikko

Aivan viimeisiä viedään ennen kesäloman alkua. 

Meidän vanhimmalla pojallamme on enää muutamia eskaripäiviä jäljellä ennen ansaittua lomaa. Ja miehenikin loma alkaa aivan kohta. 

Katsoin nuorinta, 8 kuukatta vanhaa poikaamme, ja hän näytti aivan samalta kuin esikoinen saman ikäisenä. 

Eilen oli kouluunlähtijöiden siunaus kirkossa, ja nenäliina oli arvatenkin kovassa käytössä. Minulla oli tunteet jo aiemmin hyvin pinnassa, täältä löytyy kirjoitus siitä. Lasten lauluesitykset olivat aivan ihania, ja en voinut itkemättä katsoa penkillä istuvaa ja hämmästyneenä ympärilleen pälyilevää poikaani, joka vasta oli aivan pieni vauva. Katsoin nuorinta, 8 kuukatta vanhaa poikaamme, ja hän näytti aivan samalta kuin esikoinen saman ikäisenä. Itkuisuutta ei yhtään vähentänyt eskaritätien lapsille esittämä laulu, ja muiden aikuisten kostuneet silmäkulmat. Olipa kerrassaan kaunis, liikuttava ja iloinen tapahtuma! Mitenhän minä selviän ensi viikolla kevätjuhlasta?!

Käsi kädessä kuljimme iloisesti höpötellen, ja taas äidin silmäkulmassa kimmelsi. 

Tänään pääsimme pitkään odotetulle retkelle keskimmäisen poikamme kanssa aivan kahdestaan! Avoin päiväkoti järjesti bussiretken Mielon tilalle, josta tämän postauksen kuvatkin on otettu. Vanhin poika oli siis eskarissa ja nuorin isovanhempien kanssa kotona, kun me kolmevuotiaan kanssa lähdimme iki-ihanille äiti-poika-treffeille. Käsikädessä kuljimme iloisesti höpötellen, ja taas äidin silmäkulmassa kimmelsi. Mikä kumma tässä keväässä on, allergiaako kun silmät vuotaa jatkuvasti?! ;)

Voi valtava mitä elämyksiä! 

Maatilalla pääsimme ihastelemaan lampaita ja pupuja, heppoja, kanoja ja olipa siellä lemmikkipossu ja hauvakin. Osaa eläimistä pääsimme silittämään ja kanoja sai ruokkia. Voi valtava mitä elämyksiä! Ihan parhautta. Retki huipentui makkaranpaistoon nuotiolla, johon oli kuivuudesta huolimatta saatu erikoislupa meidän retkeä varten.

Onpas tämä todella ollut suurien tunteiden viikko. 

Kun kävelimme käsikädessä tuolla maalaismaisemassa, imin maaseudun rauhaa itseeni joka henkäyksellä. Kyllä maalla vaan on mukavaa, ja luonnon keskellä sielu todella lepää. Jälleen huomasin silmäkulmieni kostuneen kun kiitollisena hengittelin maalaisilmaa ja olin häkeltynyt taas kerran luonnon kauneudesta. Onpas tämä todella ollut suurien tunteiden viikko. Meillä on ollut rankka, mutta äärettömän ihana, tärkeä ja kallisarvoinen vuosi. Sen lisäksi että lapset kasvavat, niin minä olen naisena ja äitinä saanut kasvaa, vapautua ja muuttua tämän vuoden aikana paljon. 

Näihin viime päiviin on jotenkin kiteytynyt koko kuluneen vuoden mullistavat muutokset, ja tämä ihmeellinen kesä joka meille ilmestyi, on kuin palkinto koko vuoden uurastuksesta. Olkoon se sitä myös sinulle :)

Rakkaudella, Marjo

Muutos ei tapahdu hetkessä, vaan hetkissä

Oikein mukavaa maanantaita teille! 

Ihanaa kun viikonloppuna paistoi aurinko ja oli ihan tosi lämmin. Me emme meinanneet saada poikia sisälle ollenkaan, ja pieninkin konttaili nurmikolla käpyjä ja lehtiä maistellen. Tyhmä äiti ja iskä vaan pilasi ilon eikä antanut niillä täyttää vatsaa, pöh ;) Toivottavasti teilläkin on ollut hyvä viikonloppu.

Tuossa eilen illalla pihalla kahvakuulaillessani tuli mieleen kirjoitella arjen pienistä valinnoista. Siitä miten paljon omaan hyvinvointiimme ja elämänlaatuumme voimme vaikuttaa pienten jokapäiväisten valintojen kautta. Ja mietin juuri meitä äitejä pikkulapsiarjen keskellä. Liikunta on tärkeää yleisen jaksamisen kannalta, mutta välillä niin vaikea yhtälö.

Kirjoitin aiemmin postauksen siitä, miten olen oppinut olemaan lempeä keholleni. Ja tämä oivallus on tehnyt aivan äärettömän hyvää minulle.

Olen kertonut aiemmin että olen ollut koko aikuisikäni aktiivinen liikkuja, ja jo nuorena harrastin liikuntaa tanssin muodossa (joka onkin yksi parhaista liikuntamuodoista mielestäni). Tämä kaikki on saanut alkunsa pienistä valinnoista, muodostaen pikkuhiljaa elämäntavan. Olen ohjannut vuosia ryhmäliikuntaa, ja juoksennellut silloin tällöin puolimaratoneja. Olen pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan liikkumaan läpi kaikkien raskauksien ja palaamaan liikunnan pariin nopeasti synnytyksien jälkeen . Aina tämä ei ole kuitenkaan ollut mahdollista ja olen onneksi oppinut kuuntelemaan kehoani ja sen viestejä paremmin. Kirjoitin aiemmin postauksen siitä, miten olen oppinut olemaan lempeä keholleni.  Ja tämä oivallus on tehnyt aivan äärettömän hyvää minulle.

Mutta nyt siis asiaan jota kävin kirjoittamaan. Valinnat. 

Minä uskon, että kun ihminen opettelee joka päivä tekemään pieniä oikeita valintoja, niin pian koko elämäntapa muuttuu, ja saat kuin huomaamatta pysyviä muutoksia aikaan. 

Minä en ole koskaan tehnyt uudenvuoden lupauksia. En pidä siitä, että vuodenvaihteessa tehdään joitakin isoja lupauksia elämäntapojen muuttamisesta. En pidä siitä siksi, että ne harvoin toimivat pidemmän päälle. Minä en myöskään ole koskaan ollut  tiukalla dieetillä. Minä en usko siihen, että monetkaan tiukkaa dieettiä noudattavat ihmiset saavat pysyviä tuloksia aikaan. Luulen että valitettavan moni saa jopa vahinkoa aikaan kieltämällä itseltään ehdottomasti tietyt asiat, ainoastaan repsahtaakseen uudelleen.

Minä uskon, että kun ihminen opettelee joka päivä tekemään pieniä oikeita valintoja, niin pian koko elämäntapa muuttuu, ja saat kuin huomaamatta pysyviä muutoksia aikaan. Ei hetkessä, vaan hetkissä.

Keho on viisas ja kertoo kyllä jos joku mättää.

Minä en suinkaan aina ole liikkunut fiksusti (joskus liian vähän, joskus taas liikaa). Ja olen esimerkiksi opetellut syömään säännöllisesti 5 monipuolista runsasta ateriaa päivässä, ja juon runsaasti vettä. Tämä ei toteudu joka päivä, enkä stressaa siitä että välillä syön mitä kiinni saan, mutta huomaan heti voinnissani ja aineenvaihdunnassani muutoksen. Keho on viisas ja kertoo kyllä jos joku mättää. Minä olen opetellut kuuntelemaan sen viestejä. Ja hei, vaikka syön pääsääntöisesti fiksusti, niin herkuista en useinkaan tingi. Jos syöminen ja liikkuminen on balanssissa, niin pullaa vaan naamaan jos maistuu. Se pitää mielen virkeänä ja pyllyn pyöreänä ;) 

Ja sitten tähän liikunta-asiaan. Täältä löytyy kirjoitus, milloin kotiäiti jumppaa. Ja totuushan on se, että välillä ei milloinkaan. Mutta, jos motivaatiota löytyy, ja jos keho ei ole enemmän levon kuin liikunnan tarpeessa, niin tilaisuuksia löytyy päivien aikana. Jumppa onnistuu helposti samalla kun lapset katsovat lastenohjelmaa ja vauva nukkuu. Tämä vaatii valppautta, ja kun huomaat tilaisuuden tulleen, älä aikaile. Tosin lapset todennäköisesti kiipeilevät päälläsi samalla, mutta ota se vain lisähaasteena ;) Voi olla, että keittiö saa jäädä siltä päivältä siivoamatta tai pyykit pesemättä. On muistettava että me voimme tehdä mitä vain, mutta emme kaikkea.  Tai jos haluat liikkua, mutta aikaa ei ole kuin puoli tuntia: mitä jos menisit nopealle lenkille salin sijaan? Aikaa ei mene pitkään. Tämä on itse asiassa yksi syy miksi olen rakastanut juoksemista äitiyden keskellä : helppoa ja nopeaa. 

Mutta muista, että jos olet todella kuormittunut arjesta ja nukkunut vähän, on ehkä viisaampaa mennä vaikka metsään kävelylle kuin juoksemaan tai salille rehkimään.

Ja muista myös, että usein kun suunnittelet liikkuvasi, tulee lasten kanssa pari muuttujaa ja se ei onnistukaan. Tässä olen oppinut laskemaan irti omista ajatuksista: ei se mitään, keskitytään tähän hetkeen. 

Joskus olen laittanut jumppavaatteet jo aamulla päälle pääsemättä jumppaamaan koko päivänä. Ei se mitään, uusia päiviä ja tilaisuuksia tulee kyllä :)

Tosiaan, eilen illalla kaikki pojat miestäni myöten olivat pihalla auringonpaisteessa puuhailemassa. Minä olin siivoamassa keittiötä ja mietin, että nyt olisi oivallinen hetki vähän jumpata. Toisaalta olisin halunnut mennä vielä perheeni kanssa ulos. Ja sitten tein valinnan: nappasinkin kahvakuulan mukaan ja menin terassille tekemään reilun puolen tunnin jumpan. Välissä kerkesin syödä kolmevuotiaan valmistamaa hiekkakakkua, höpötellä vauvakeinussa istuvalle kuopukselle ja ihmetellä esikoisen kanssa kastematoja. Ja samalla jutella vielä mieheni kanssa. Yksinkertaista, mukavaa ja tehokasta! Eikä sen liikunnan tarvitse viedä paljon aikaa. Ihan oikeasti melko pienetkin määrät saavat ihmeitä aikaan mielellesi ja kehollesi.

Eikä sen liikunnan tarvitse viedä paljon aikaa. Ihan oikeasti melko pienetkin määrät saavat ihmeitä aikaan mielellesi ja kehollesi.

Ajattelin taas eilen, että ulkona on oikeasti ihan tosi kiva liikkua. Olenhan toki muulloinkin liikkunut ulkona, mutta se on ollut sitten lenkkeilyä, hiihtoa tai pyöräilyä. Mutta oikeasti, esimerkiksi silloin kun lapset leikkii leikkipuistossa, niin äidillähän olisi loistava mahdollisuus tehdä omaa treeniä samalla. Valitettavasti minä en kyllä ehkä kehtaa. Olen puhunut viime aikoina paljon siitä, että ollaan rohkeasti omia itsejämme. Mutta minä en taida kuitenkaan olla ihan niin rohkea ;) Oletteko muut äitit treenanneet leikkipuistossa? 

Aurinkoista viikon alkua!

Rakkaudella, Marjo

Ps. Voisin joku päivä tehdä pienen koosteen kotitreenistä jota teen, voisitte muutkin kiireiset kotiäidit (ja toki kaikki muutkin) käyttää ohjeita hyväksenne. Jumppaatte sitten sisällä tai ulkona ;)

Pps. Jos treenaatte kesällä ulkona, ÄLKÄÄ käykö makaamaan nurmikolle joka kuhisee muurahaisia. Testattu on sekin toissakesänä, AUTS..

Ethän kadota itseäsi äitiyteen? - ajatuksia naiseudesta äidiksi tulon jälkeen

Kirjoitin viimeksi äitiydestä ja vanhemmuudesta, ja mainitsin että äidiksi tuleminen ja kasvaminen on ollut mullistavaa.

Sitä se on varmasti ihan jokaiselle naiselle. Jo se miten keho muuttuu raskauden ja synnytyksen myötä on ihmeellistä itsessään. Elämänmuutos äidiksi tullessa on suunnattoman suuri, ja on täysin luonnollista ja tärkeää että lapsen syntyessä kaikki huomio kiinnittyy siihen pieneen ihmistaimeen ja etenkin ensimmäisen lapsen syntyessä kaiken uuden opetteluun. Sopeutuminen uuteen tilanteeseen ottaa oman aikansa.

Vauvakupla on ihanaa ja tärkeää aikaa. 

Kun vauva on syntynyt, ei tarvitsekaan vähään aikaan miettiä mitään muuta vaan nauttia täysillä vauvantuoksuisista ihmeellisistä hetkistä. On aivan turhaa kiirehtiä minnekään. Mutta kun aikaa kuluu vähän eteenpäin, voi olla että joudut uudelleen etsimään itseäsi ja on tärkeää myös tarkkailla ettet jätä puolisoasi kuplan ulkopuolelle. 

Kun ensimmäinen lapsemme oli syntynyt, minun kehoni tuntui todella vieraalta.

Ensimmäisen synnytyksen jälkeen en kokenut kehoani ollenkaan omakseni, ja oma itsevarmuus ja identiteetti oli myös kadoksissa vähän aikaa. Kirjoitan tästä myöhemmin lisää, koska tiedän että moni kamppailee samojen asioiden kanssa. En tarkoita ettenkö olisi nauttinut vauva-ajasta - päinvastoin, nautin ihan suunnattoman paljon, mutta uuden roolin ja muuttuneen kehon omaksuminen jätti alleen kaiken entisen. Ja se on täysin normaalia! Minä olin yhtäkkiä tullut äidiksi, ja omaksuin uuden roolin. Mutta sen jälkeen jouduin, tai oikeammin pääsin uudelleen tunnustelemaan, että kuka minä oikein olen. Siitä alkoi seikkailu, jossa olen saanut löytää itseni uudelleen naisena, vaimona ja äitinä. Ja tämä seikkailu jatkuu edelleen.

Näiden vuosien jälkeen koen, että äitiys ei suinkaan ole vienyt mitään pois naiseudestani, vaan päinvastoin tuonut siihen paljon lisää. 

Meillä on kolme ihanaa lasta. Näiden vuosien jälkeen koen, että äitiys ei suinkaan ole vienyt mitään pois naiseudestani, vaan päinvastoin tuonut siihen paljon lisää. Äitiyden myötä myös naiseus saa vahvistua, kasvaa ja kukoistaa, kunhan sille antaa tilaa kypsyä. Äitiys on osa naiseuttani, ja naiseus äitiyttäni. Minä olen vaimo, ja meillä mieheni kanssa yhdessä on perhe. Meidän parisuhteemme on perusta, jossa lapsemme kasvavat. Mutta tämän tasapainon löytäminen ei ole ollut ollenkaan itsestäänselvyys.

Olen huomannut että on tärkeää tarkkailla ja pitää huoli siitä ettei ole minä+pojat ja sitten mieheni. Ei, vaan minä ja mieheni yhdessä, ja meidän lapsemme. Tämä tasapaino välillä järkkyy, ja silloin myös oman naiseuden rajat hämärtyvät kun minusta tulee "vain" poikien äiti. Ethän ymmärrä minua väärin, äitiys on aivan suunnaton siunaus ja rikkaus, ja äitiys ei ole koskaan "vain" äitinä olemista. Se on jotain äärettömän suurta, arvokasta ja kokonaisvaltaista. Ja lasten tarpeet ovat toki aina prioriteetti 1. Mutta äitiys ei saa viedä minua pois mieheltäni, vaan meidän keskinäinen yhteytemme on ensiarvoisen tärkeää, myös ja erityisesti lastemme kannalta.

Olen aiemminkin kirjoittanut parisuhteen vaalimisesta pikkulapsiarjessa ,ja se on asia jota joudun alati valvomaan ja josta tulen varmasti kirjoittamaan jatkossakin. Avioliitto ei kukoista jos sitä ei hoida. Ja avioliittoa ei voi hoitaa jos olen ainoastaan äiti.

Millä tavoin minä sitten olen vahvistanut naiseuttani? 

Niitä asioita on paljon, ja ne ovat usein hyvin pieniä asioita, mutta kaikki on lähtenyt liikkeelle tiedostamisesta ja halusta: Olen ymmärtänyt että minä olen arvokas ja tärkeä, ja jotta koko perhe voi hyvin, minun on voitava hyvin.

Tässä muutama esimerkki.

Minun vastuullani on huolehtia, että pidän huolta mielestäni ja kehostani. Kukaan toinen ei ole vastuussa minun hyvinvoinnistani. Huolehdin että saan toteuttaa minulle tärkeitä asioita jotka tekevät minulle hyvää, huolehdin liikkumisesta (vaikka olkkarissa jumpaten samalla kun lapset katsovat ohjelmaa) ja ulkoisesta olemuksestani. Minä voin paremmin kun laitan jotain kaunista vaatetta ylleni. Eikä se miestänikään haittaa ;) Syön säännöllisesti, hyvin ja tarpeeksi. Tämä on todella tärkeää ja vaikuttaa unen lisäksi valtavan paljon siihen miten päiväni jaksan ja miten voin. Tapaan ystäviäni silloin tällöin kahvikupposella, käyn joskus (lue harvoin) kampaajalla, laitan uutta kynsilakkaa, menen lenkille, salille, saunaan tai joskus vaikka vain kauppaan ihan yksin (ah mitä luksusta!). Pieniä asioita ja valintoja arjen keskellä, ja nämä eivät vie kuitenkaan paljon aikaa pois perheeltäni. Ja sama pätee toki mieheeni, huolehdimme että molemmat saavat omaa tilaa ja hetkiä.

Huom! Nuo yllä mainitut asiat eivät pidä paikkaansa läheskään joka päivä. Välillä olen collareissa tukka pystyssä koko päivän, saamatta oikeastaan mitään konkreettista aikaiseksi. Mutta ei se vähennä minun naiseuttani.

Todellinen naiseus ja kauneus on onneksi jotain aivan muuta kuin treenattu vartalo, virheetön iho tai tietty lukema vaa'assa. 

Instead, your beauty should consist of your true inner self, the ageless beauty of a gentle and quiet spirit, which is of the greatest value in God's sight. 

1. Peter 3:4

Media antaa tietynlaisen kuvan naiseudesta. Kirjoitin joku aika sitten vähän asiaa raskauskikoista ja siellä puhuin tästä asiasta. Siitä miten media vääristää kuvan naisen kehosta ja siitä miltä kaunis nainen näyttää, tai miltä naisen tulisi synnytyksen jälkeen näyttää. Todellinen naiseus ja kauneus on onneksi jotain aivan muuta kuin treenattu vartalo, virheetön iho tai tietty lukema vaa'assa. Todellinen naiseus ja kauneus loistaa ihmisen sisimmästä, sydämestä. Ja oikealla tavalla itsestään varma nainen on kaunis. Sellaisen naisen lähellä on helppo olla.

Eihän yritetä olla naisia kenenkään muiden mittapuulla? Vaan tullaan joka päivä enemmän omaksi, aidoksi itseksemme. Ja tiivistettynä: muistetaan huolehtia itsestämme. Ihminen on mystinen kokonaisuus, henki sielu ja ruumis (näin minä uskon), ja nämä kaikki ovat yhteydessä toisiinsa. Kun ihminen voi sisäisesti hyvin, niin se näkyy ulospäin.

Aito ihminen on kaunis! Ja ehkä se kylmä kahvi tosiaan kaunistaa, me monet kotiäidit ainakin kovasti sitä testaamme;)

Minkälaisia kokemuksia sinulla on naiseudesta äitiyden myötä? Onko naiseuden löytäminen ollut haastavaa, kuten minulla oli alussa kaiken epävarmuuden keskellä? Olisi kiva kuulla teidän ajatuksia kommenttiboksissa :)

Mukavaa viikonloppua!

Rakkaudella, Marjo

Uskalla olla sinä!

Oikein mukavaa maanantaita sinulle! Toivottavasti sinulla oli kiva viikonloppu. Täällä oli oikein mukava ja sopivan vauhdikas viikon lopetus. Paljon ihania, erityisiä hetkiä ja kohtaamisia.

Eräs koko viikon kohokohdista oli kun pääsin kaupungille viettämään laatuaikaa kummityttöni kanssa, josta on kuoriutunut aivan upea nuori nainen. Minä vietän arkeni neljän pojan (kyllä sen miehenikin sisällä asustaa ikuinen poika, ja hyvä niin) keskellä ainoana tyttönä, joten tällaiset tyttöjen omat hetket tulevat kovinkin tarpeeseen välillä <3

Meissä naisissa on suuri voimavara, kun nostamme ja rohkaisemme toisiamme. 

Olen viimeisen viikon aikana kohdannut valtavan määrän eri-ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia naisia; perhepiirin naisia ja monia tuttuja ja tuntemattomiakin. Meillä on ollut kotiäititreffejä, naisten iltaa ja sitten vielä tuo viikon kruunaava tyttöjen päivä. 

Minä kohtaan normaalistikin arjessani paljon erilaisia naisia, ja miten mahtavaa se on että olemme niin erilaisia. Meillä on monenlaisia lahjoja, kykyjä ja persoonia. Meillä on myös jokaisella omat heikkoutemme ja vajavaisuutemme ja omat haavamme. Mutta kun me asetumme tukemaan toisiamme, voimme antaa oman osaamisemme ja vahvuutemme toisen hyväksi, ja samalla itse oppia paljon muilta.

Kuinka usein vertailemmekaan itseämme toisiin ja yritämme tulla joksikin muuksi kuin mitä olemme? 

Ei meidän ole tarkoitus olla toistemme kopioita. Eikä meidän ole tarkoitus kilpailla toisiamme vastaan. Kovin usein se toisen elämä, persoona, ulkonökö, ura tai mikä tahansa muu tuntuu niin kullanhohtoiselta. Mutta me olemme ihan jokainen vain ihmisiä, ja kukaan ei ole täydellinen, eikä kenenkään elämä täällä auringon alla ole täydellistä. Ihanaa se voi olla, ja runsasta. Mutta täydellistä ei koskaan. Ja ihan jokaisella on omat kamppailunsa, kipunsa ja epävarmuutensa.  Voimme oppia ja saada inspiraatiota toisiltamme, ja se on valtava rikkaus!

Uskallatko sinä olla sinä? Ethän yritä olla kukaan toinen, jookos? Koska sinä olet ihana ja ainutlaatuinen juuri sinuna!

Tuntuuko sinusta että  sinulla ei ole lahjoja tai osaamista? Tai että sinä et ole ainutlaatuinen? Minä voin kertoa että se ei ole totta. Sinun lahjasi ei välttämättä ole vielä näkyvissä, mutta sinussa se kuitenkin on asetettuna. Ehkä se on vielä siemen, joka vaatii sopivasti kastelua ja valoa, jotta se saa puhjeta esiin tuoden tähän maailmaan jotain ainutlaatuisen kaunista ja herkkää.  

Sinä olet ainutlaatuinen. Sinä olet sinä. Ole sitä rohkeasti!

"You are altogether beautiful, my love;

there is no flaw in you."

-Song of Solomon 4:7

Rakkaudella, Marjo

Pienet, kauniit hetket - suuret, ihanat muistot!

Puhun usein pienten hetkien merkityksestä elämässä. Lasten kanssa ollessa tulee timanttisia hetkiä jatkuvasti, ja onneksi niin, sillä onhan tämä äitiys melkoisen vaativaa hommaa 24/7. Kolmen alle kouluikäisen pojan äitinä toki kaipaan myös omaa aikaa ja omia hetkiä, mutta minulle ne tarkoittavat pääasiassa hyvin pieniä ja yksinkertaisia asioita. Tavallisen elämän keskellä on miljoonia pieniä ja kauniita hetkiä. Nämä tavallisen arjen siunaukset voivat helposti mennä meiltä ohi jos aina tavoittelemme jotain suurta ja ihmeellistä. 

Elämähän itse asiassa koostuu pienistä hetkistä. Usein kun olen väsynyt valvomisesta tai muuten vain kuormittunut, saan heittäytyä luottamukseen että hetki kerrallaan eteenpäin. Voima tulee kyllä kaikkeen mihin tarvitsen, kunhan en yritä suorittaa ja suoriutua kaikesta, vaan luotan. Viisas ystäväni on sanonut että aamulla ei tarvitse tietää, miten iltaan asti pärjää. Se on niin totta! Meillä on vain tämä hetki, ja jokainen päivä on lahja ja uusi mahdollisuus. <3

Näistä arjen keskeltä löytyvistä kauniista hetkistä voisi kirjoittaa kirjan! Mutta tähän hetkeen mieleeni nousi kaksi lähiaikojen erityistä hetkeä.

Alkuvuodesta sairastelimme koko perhe todella paljon ja rajusti. Olin valvonut lukemattomia öitä, ja tuntui että tarvitsen vähintään viikon loman. Meille mieheni kanssa järjestyi parin tunnin yhteinen hetki kun saimme pojille hoitajan. Menimme syömään ravintolaan, ja meistä molemmista tuntui kuin olisimme olleet ainakin kokonaisen päivän pois kotoa. Se oli ihanaa ja virvoittavaa ja juuri sitä mitä siihen hetkeen tarvitsimme ja kaipasimme. 

Toinen pieni hetki liittyy eiliseen. Minulla oli synttärit, ja eräs tärkeä ystäväni jota en ollut nähnyt pitkään aikaan, tuli aivan yllättäen käymään meillä. Hän oli ostanut minulle ihanan lahjan ja ilmestyi oven taakse. Se oli erityinen yllätys ja juuri sitä mitä siihen hetkeen kaipasin ja koin olevani erityinen! :) <3

Minkälaisia erityisiä hetkiä sinulla on ollut viime päivinä? 

Iloa sinun päivääsi! 

<3: Marjo

Ole lempeä - myös kehollesi

Huhheijakkaa, se onkin jo huhtikuu! Olen kertonutkin jo aiemmin, että rakastan kevättä - se on lempivuodenaikani. Nautin keväästä koska se on kuin kupliva kesän aatto, aika jolloin uutta syntyy . Ja olen myös itse syntynyt keväällä, luulen että lapsuuden synttärimuistot vaikuttavat myös siihen että nautin tästä ajasta.

Tämä alkuvuosi on mennyt meiltä paljolti sairastellessa : kaikki vuorotellen ja samaan aikaan ja taas uudestaan. Niiden jälkeen tavallinen arki on ollut kultaakin kalliimpaa. Tässä kun omat voimat ovat olleet hyvin vähäiset ja jaksaminen rajallista, eräs asia on pyörinyt paljon mielessä: Ole lempeä itsellesi! Ja ole lempeä myös kehollesi. 

"Ole lempeä itsellesi! Ja ole lempeä myös kehollesi. "

Liikunta on ollut minulle elämäntapa koko aikuisikäni. Nuoruudessani harrastin tanssia eräässä tanssiryhmässä, myöhemmin ohjasin ryhmäliikuntaa ja viime vuosina olen juossut aktiivisesti. Viimeisimmän raskauden myötä juoksu vaihtui kävelyksi ja pyöräilyksi, ja on edelleen tauolla koska haluan palautua raskaudesta ja synnytyksessä ihan kaikessa rauhassa. Minä aktiiviliikkujana olen viime aikoina oppinut uuden tavan liikkua: kuuntele kehoasi ja ole sille lempeä. Liiku sillä tavalla, mikä tekee hyvää kehollesi ja mielellesi. Kuuntele kehosi viestejä; jos se kaipaa lepoa, anna sille lepoa. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta valitettavasti sitä se ei useinkaan ole vaan ihmiset kuormittavat itseään raskaalla liikunnalla vaikka ovat muutenkin jo kuormitettuja.

"Liiku sillä tavalla, mikä tekee hyvää kehollesi ja mielellesi. Kuuntele kehosi viestejä; jos se kaipaa lepoa, anna sille lepoa."

Media antaa tietyn kuvan siitä, mitä tarkoittaa hyvinvointi ja terveys. Sellaista elämäntapaa ihannoidaan, jossa ihminen on äärimmäisen tehokas töissä ja kotona, ja lisäksi pitää aktiivisesti huolta kunnostaan ja tätä kautta saa voimaa siihen hektiseen arkeen ja taas jaksaa suorittaa. Terveellistä ruokavaliota tietenkään unohtamatta, ja mitä puhtaampi ruokavalio, sitä paremmin keho taas voi. 

Valitettavasti tämä käsitys hyvinvoinnista ja terveydestä ei itse asiassa kovinkaan usein ole totuudenmukainen. Puhtaasta ruokavaliosta ja liikunnasta tulee helposti taas uusi suorite ja sitä kautta taakka. Ja voimme ruveta tuntemaan syyllisyyttä asioista, jotka voisivat oikeasti olla meille ihan tarpeellisia - löhöily sohvalla, pieni herkuttelu, kirjan lukeminen, leffan katsominen, pieni kävely luonnossa tai ihan vain oleminen, tekemättä yhtään mitään. Kyllä, luit oikein. Se ei ole kovin trendikästä, mutta ei ihmistä ole tarkoitettu ikiliikkujaksi (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ;) ). Joskus olisi tärkeää ihan vain olla. Ja jos joskus on päiviä, ettet ole jaksanut tehdä oikeastaan muuta kuin hengittää, niin sekin on ihan ok! 

"Ja jos joskus on päiviä, ettet ole jaksanut tehdä oikeastaan muuta kuin hengittää, niin sekin on ihan ok! "

Kun me tavoittelemme sitä terveyden ja hyvinvoinnin olotilaa jota verkkokalvoillemme syötetään, me rääkkäämme jo valmiiksi kuormitettua kehoamme ja mieltämme, emme pääse palautumaan ja saamme paljon vahinkoa aikaan. Ilman lepoa ei tapahdu palautumista. Ja ilman palautumista ei tapahdu kehitystä. Ja ilman palautumista emme enää osaa tulkita kehomme viestejä oikein ja noidankehä on valmis. Tällöin kunto ei kasva, vaan päinvastoin huononee. Tiedän että moni uupuu tässä yhtälössä. 

"Haluan olla terve ja hyvinvoiva, siksi liikkumiseni täytyy olla sellaista joka hoitaa kehoani ja mieltäni ja sopii minulle tässä elämäntilanteessa."

No enkö sitten aio jatkaa juoksemista tai aktiivista liikuntaa enää? Toki aion juosta- silloin kun kehoni on siihen valmis. Ja kyllä, minä olen edelleen aktiivinen liikkuja. Minä saan päivittäin valtavan määrän hyötyliikuntaa lasten kanssa ollessa. Lisäksi liikun mahdollisuuksien mukaan muutenkin, mutta sellaisia lajeja jotka ovat lempeitä keholleni joka on muutenkin kovilla.  Arki on hektistä, ja siksi haluan liikkua viisaasti. Öisin tulee paljon valvottua, joten siksikin tarvitsen lepoa normaalia enemmän. Haluan olla terve ja hyvinvoiva, siksi liikkumiseni täytyy olla sellaista joka hoitaa kehoani ja mieltäni ja sopii minulle tässä elämäntilanteessa. Ja itse asiassa, nyt kun olen oppinut olemaan lempeä keholleni, enkä rääkkää sitä koskaan kun se on väsynyt, olen oppinut rakastamaan sitä toisin kuin koskaan aiemmin. Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut näin terve suhtautuminen omaan kehooni kuin nyt. 

"..olen oppinut olemaan lempeä keholleni, enkä rääkkää sitä koskaan kun se on väsynyt.."

No entäpä ravinto sitten? Uskon ehdottomasti terveellisen ruokavalion vaikutukseen. Minulle se tarkoittaa sitä että perheenä syömme säännöllisesti noin viisi kertaa päivässä, vaihtelevaa ja monipuolista ruokaa ja paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Jälkkäriksi mahtuu silloin tällöin (lue turhankin usein) pullaa, suklaata tai jätskiä jos mieli tekee. Tai jos mieli tekee kakkua, niin sitten sitä leivotaan lasten kanssa ja syödään hyvällä omallatunnolla. Kunhan ne perusasiat ruokavalion pohjalla on kunnossa.

Tämän tekstin ei ole tarkoitus missään nimessä arvostella heitä, jotka liikkuvat aktiivisesti raskaita lajeja ja noudattavat jotain tarkkaa ruokavaliota. Tämän tekstin on tarkoitus ainoastaan muistuttaa että sellainen elämäntapa ei sovi eikä ole hyväksi kaikille tai kaikissa elämäntilanteissa. Terve ja hyvinvoiva keho ja mieli on se tärkein, ja sen voi saavuttaa monella tavalla.

Tähän loppuun vielä Audrey Hepburnin sanoilla kiteytettynä:

Minä uskon pinkkiin.

Minä uskon, että kalorit palavat 

parhaiten nauramalla.

Minä uskon, että onnellisuus tekee kauniiksi.

Minä uskon, että huomenna on uusi päivä, ja...

minä uskon ihmeisiin.

Audrey Hepburn

Ihanaa keskiviikkoa sinulle!

<3: Marjo

Astu lepoon

Olen kirjoittanut aiemmin hieman siitä, miten on tärkeää pitää itsestään huolta arjen keskellä, olla itselleen armollinen ja ottaa omia hetkiä pienten ja yksinkertaisten tekojen kautta. Mennä vaikka ihan yksin saunaan kun muut nukkuu, tai lähteä pienelle lenkille tai kampaajalle. Pienillä arjen asioilla vaikuttaa omaan jaksamiseen vaimona, äitinä ja ennen kaikkea naisena. Kirjoitan tästä myöhemmin lisää ajatuksia. Olen kirjoittanut myös siitä mitä minulle merkitsee parisuhteesta huolehtiminen pikkulapsiarjen keskellä. Sekin on yhteyden ylläpitämistä pienin jokapäiväisin teoin. Ei suuria lomamatkoja ja hienoja treffejä (vaikka nekin toki ovat tervetulleita), vaan pieniä yksinkertaisia asioita, jotka ovat kuitenkin sitä parhautta. Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa ajatuksia, mitä Jumalan yhteydessä eläminen merkitsee minulle uskovana naisena, ja kuinka pidän Jumalasuhteesta huolta hektisen arjen myllerryksessä.

Minun ympärilläni on paljon ihania erilaisissa elämäntilanteissa olevia naisia. Monet ystävistäni elävät hyvin samanlaisessa elämäntilanteessa kuin minä tällä hetkellä, eli keskellä pikkulapsiarkea. Yhteistä meille kaikille tuntuu olevan kiireinen arki omanlaisine arjen palapeleineen. Ja meille äiti-ihmisille tuntuu syyllisyys ja riittämättömyys olevan hyvin tuttuja tunteita. Siksi on tärkeää pysähtyä ja tarkistaa ettemme kanna turhia taakkoja ja uuvuta itseämme suorittamalla elämäämme.

Maailma meidän ympärillä mittaa meitä monenlaisilla menestyksen mittareilla. Ne mittarit voivat liittyä ulkonäköön, uraan, koulutukseen, ravintoon, liikuntasuorituksiin, parisuhteisiin, erilaisiin elämyksiin ja kokemuksiin. Kaikenlaisiin suoritteisiin. Iso osa ihmisistä suorittaa elämäänsä kuin jotain kilpailua, jossa ei olla ihan varmoja säännöistä mutta yritetään kuitenkin pysyä kyydissä ja pärjätä. Se on surullista. Ja se mikä on minusta vielä surullisempaa, on se kun näen ihmisiä suorittamassa myös Jumalasuhdettaan. Vertailemassa omaa vaellustaan toisiin yrittäen kelvata Jumalalle omien suoritusten kautta.

No mitä Jumalan yhteydessä eläminen minulle sitten merkitsee? Tarkoittaako se sitä että uuvutan itseni arjessa ja sitten menen sunnuntaina kirkkoon kohtaamaan Jumalaa jotta jaksan taas viikon eteenpäin. Tarkoittaako se sitä että odotan kärsimättömästi että muu perhe nukahtaa jotta pääsen iltaisin rukoilemaan? Onko minun päästävä pitkäksi aikaa johonkin hiljaisuuteen jotta kuulen Jumalan puhuvan minulle? Näännynkö minä ja joudun aivan eksyksiin jos en vähään aikaan pääsekään rukoilemaan,lukemaan Raamattua tai ylistämään ilman häiriötekijöitä?

Näin ei tapahdu, koska olen oppinut jotain hyvin tärkeää ja vapauttavaa. Jumala on tässä ja nyt. Hän ei ole kaukana. Minun ei tarvitse huutaa ja "pumpata" että olisin lähempänä Jeesusta. Hän on minun voimavarani, ja kaikki mitä minulla on, on lähtöisin hänestä. Hän näkee minun sydämeeni, ja se on ainut mitä hän haluaa. Minun sydämeni.

Puhuin aiemmin siitä, miten parisuhteessa on tärkeää huomioda toinen pienillä asioilla ja eleillä arjen keskellä. Pikkulapsiarki asettaa omat haasteensa parisuhteelle, mutta avioliitto voi olla erittäin toimiva ja ihana myös ruuhkavuosina jos sydämen yhteydestä huolehtii jokapäiväisessä elämässä. Sen lisäksi on tärkeää saada yhdessä niitä pieniä irtiottoja arjesta jotta yhteys rakentuu syvemmäksi. Aivan samalla tavalla minä koen Jumalasuhteesta huolehtimisen. Arjessa ei luonnollisestikaan ole paljon hiljaisia hetkiä, ja kädet ovat täynnä työtä. Mutta kun tämän kaiken keskellä pitää huolen siitä tärkeimmästä - sydämen yhteydestä -, niin kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Ja lisänä tulevat sitten ne erityiset keidashetket kun saa kaikessa rauhassa viettää aikaa avoimen taivaan alla.

Minä vietän aikaa Jumalan kanssa 24/7. Kyllä, joka hetki. Aivan niinkuin olen naimisissa mieheni kanssa 24/7, vaikka emme olisi koko ajan yhdessä. Liitto on ja pysyy. Minä vietän aikaa Jumalan kanssa silloin kun laitan ruokaa ja mietin että pyykit pitää pestä. Silloin kun pyyhin lattioilta ruokatahroja ja otan vastaan uhmaikäisen pojan raivareita. Silloin kun hieron esikoisen kasvukivuista kärsiviä jalkoja. Silloin kun valvon vauvan kanssa keskellä yötä, kuten juuri nyt kun tätä kirjoitan. Silloin kun vain vietän aikaa perheen ja läheisteni kanssa. Silloin kun minä jaksan, ja silloin kun minä uuvun. Silloin kun minä nauran ja silloin kun minä itken. Silloin kun minä laulan tai rukoilen tai vain huokailen sydämen sanoja. Välillä vain olen ja hengitän, ja sekin riittää. Usein kun huokaisten pyydän rohkaisua Raamatusta, saan ihania täsmäpaikkoja, joiden voimin pääsen taas eteenpäin. Ei tarvita välttämättä kuin pieni hetki, ja se riittää antamaan suuren virvoituksen.

Silloin kun minun sydämeni laulaa kiitosta siitä kaikesta millä minua on siunattu, hän on läsnä. Usein kun ulkoilen lasten kanssa, ihailen vain kaikkea kaunista jota ympärilläni näen. Ihailen ja hämmästelen, sydän laulaa ja on kuin olisin virvoittavien vetten äärellä.  Hän on läsnä myös  silloin kun itken että minä en jaksa,silloin kun olen hämmentynyt, kiukkuinen ja väsynyt. Hän on paikalla, valmiina ottamaan minun kuormani, jos vain luovutan sen hänelle. Luovutan ja luotan. Apu ja virvoitus, tulee joka kerta. Ei koskaan liian aikaisin, ei koskaan liian myöhään. Minun elämässäni on ollut myös suuria kipuja ja kamppailuja, kuten jokaisella omansa. Mutta sen olen oppinut, että tuli elämässä eteen mitä tahansa, on yksi turvakallio joka pysyy eikä muutu, ja hän on aina täydellisen hyvä!

Astutaanhan lepoon ystävät rakkaat. Jumala ei tule sen lähemmäs vaikka kunka suorittaisit omia tekojasi ja saavutuksiasi. Tiedäkö miksi?  Siksi että hän on  aivan lähellä, ja hän ei halua suorituksiasi ja tekojasi. Hän kyllä tietää minkälaista tekoa me olemme. Me olemme tomua. Mutta heikoissa hän on väkevä. Meidän lapsemme eivät tarvitse täydellistä suoriutujaäitiä, eivätkä läheisemme tarvitse superihmistä. Meidän läheisemme tarvitsevat meidät omina itsenämme, rakastavina, epätäydellisinä ihmisinä jotka saavat turvautua täydelliseen ja rakastavaan Jumalaan.  Ja hän haluaa ainoastaan sydämemme! <3

Jes 28 12:

" hän, joka oli sanonut heille:

-- Tässä on lepopaikka.

Sallikaa väsyneiden hengähtää,

täällä on lepo ja virvoitus.

Mutta he eivät tahtoneet kuulla."

Matt 11:28 

"Tulkaa minun luokseni,kaikki tetyön ja kuormien uuvuttamat. 

Minä annan teille levon."

Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa uutta viikkoa sinulle!

Rakkaudella, Marjo