Yllättäviä kompastumisia

Hupsistakeikkaa, elämä on yllättäviä pysähdyksiä täynnä..

Ja joskus ne yllätykset voivat olla aika kivuliaitakin. Ne yllätykset saapuvat meidän elämään kun sitä vähiten odotamme, ja olemme kovaa vauhtia menossa eteenpäin tutuissa arkisissa kuvioissamme.

Minulle kävi viime viikolla tällainen yllättävä tilanne. Koko tapahtuma oli kyllä aivan naurettava kaiken kivun keskellä ja en tiennyt itkeäkö vai nauraa, joten tein kumpaakin. Nauroin omalle kompuroinnilleni ja itkin kivusta, samalla oli yllä rauha että nonniin, tässä sitä nyt ollaan mutta eipä se haittaa, kaikki järjestyy.

Minä nimittäin olin juuri vienyt keskimmäisen pojan kerhoon, tulin pienimmän kanssa kotiin ja istahdin olkkarin nojatuoliin imettämään. Istuin siinä aika pitkään ja poika nukahti syliin. Mietin juuri, että vien pojan omaan sänkyynsä jatkamaan unia, valmistelen päivän ruoan ja sitten lähdetäänkin jo taas hakemaan kerholaista kotiin. Vaan miten kävikään? Noh, minä nousin ylös oikean jalan varassa enkä jostain käsittämättömästä syystä huomannut että vasen jalkani oli istuessa puutunut. Siis puutunut = "halvaantunut" tässä tapauksessa. Puutunut sillä tavalla että koko jalka oli tunnoton letku. Astuin täydellä painolla vasemmalla jalalla, sillä letkulla siis, mutta jalka tuli maahan kutakuinkin jalkapöytä edellä sivukautta muljahtaen, kuului ihan hirveä pamaus ja sitten oltiinkin pötköllään olkkarin matolla. Poika oli edelleen nätisti sylissä, silmät auki naureskellen että mitäs leikkiä se äiti nyt kävi leikkimään. Jalassa ei edelleenkään ollut tuntoa puutumisesta johtuen, muistan höpisseeni että aijai, nyt kävi pahasti ja heti perään rukoilleeni ettei käynyt pahasti. Varpaat toimi ja nilkkakin liikkui kun testasin, rupesi vain kovasti oksettamaan ja painoa ei voinut yhtään varata jalan päälle. Juttelin pojalle ja hymyillen kerroin että kaikki hyvin, kun tuijotti minua vähän kummissaan. Konttasin hakemaan pakastimesta kylmää nilkalle, pikkumies nauroi ääneen kun äiti leikki niin hassua leikkiä. Seuraavaksi kävi äitiltä varastelemassa kylmäkalleja ja levitteli  niitä ympäri taloa. Sain onneksi isovanhemmilta apua lasten kanssa ja mieskin riensi töistä kesken päivän auttamaan. Käytiin lääkärissä ja röntgenissä : Ei onneksi murtumaa, vaan venähtänyt  viidennen varpaan jänne. 

Loppu kiireelle

Minun kiireet loppuivat siihen paikkaan ja täällä edelleen jalkaa parannellaan tämä viikko nyt ainakin. Ei paljon jumppia vedellä tai metsissä samoilla lasten kanssa. Onneksi jalka on jo ihan huiman paljon parempi kuin pari päivää sitten ja pystyn jo kävelemään jalalla. Ja onneksi ei ole tämän isommasta asiasta kyse. Kerkesin siinä lattialla istuessa apujoukkoja odotellessa mietiskellä taas että kyllä ihminen on melkoisen pieni. Ihan oikeasti, mitä vain voi sattua milloin vain. Meillä on niin paljon mitä tehdään ja touhutaan ja häärätään, mutta silmänräpäys ja pam, ihminen onkin aivan toimintakyvytyön. Samaa mietin kesällä kun kärpänen lensi suoraan väärään kurkkuun ja meni pitkä aika että tokenin siitä. Tällä kertaa tuossa lattialla istuskellessa ja omalle kömpelyydelleni nauraessa tuli Raamatusta mieleen sana :

" Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois." Luuk 10:41-42

Jäin miettimään noita jakeita. Me niin helposti tämän hektisen arjen keskellä juostaan menemään, ja siis ihan pakostakin juostaan välillä. Mekin saatamme välillä kerhoon juosta kun alkaa olla kiire. Mutta että niin helposti se kiire ja kaiken touhottaminen jää päälle. On niin paljon niitä tärkeitä asioita. Mutta itse asiassa, niitä tarpeellisia asioita on vähän, tai yksi ainoa.

Tuossa Raamatunkohdassa Martta puuhailee kaikenlaista tärkeää. Jeesus on tullut kylään ja Martta häärää keittiössä ja palvelee. Tärkeitä hommia, eikö? Maria, Martan sisko sen sijaan vain istuu Jeesuksen jalkojen juuressa ja kuuntelee mitä Jeesus puhuu. Martta moittii siskoaan kun Maria ei auta näissä hommissa. Mutta Jeesus vastaa että tarpeellisia on vähän tai yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan ja sitä ei oteta häneltä pois. Martta ei osannut pysähtyä ja kuunnella, ottaa vastaan virvoitusta ja elämää, vaan uuvutti itsensä kaikella työllä. Ja sitten oli sisarelleen katkera että tämä lepäsi Jeesuksen läsnäolossa. Niin usein minäkin uuvutan itseni arkisissa töissä, ahdistun kun on niin paljon tekemistä enkä osaa pysähtyä virvoittavalle keitaalle. Luulen että "sitten kun on siistiä" tai "sitten kun tämä ja tämä juttu on ensin tehty", sen jälkeen voin levähtää. Mutta kun lepopaikka on aina tässä saatavilla, ihan kaiken keskellä. Ihan vaan kun istahdan siihen jalkojen juureen ja valitsen hyvän osan niinkuin Maria. Pysähdyn, kuuntelen, lepään ja täytyn. Ei sitten kun, vaan tässä ja nyt. Kyllä ne arkiset tehtävät hetken siellä odottavat. Hetken päästä ne sujuvatkin paljon mukavammin.

Yksinkertaista elämää

Nyt kun minulle tuli tämä pakkopysähtyminen, olen levännyt paljon. Meillä ei ehkä olla syöty kauhean terveellisesti ja niin säännöllisesti kuin normaalisti. Meillä on paikat päässyt sotkeentumaan tavallistakin enemmän ja pyykitkin tursuaa pyykkikaapin lisäksi pitkin kylppäriä. Mies on viettänyt paljon aikaa poikien kanssa sienimetsässä (pojat tuntevat ja paljon enemmän sieniä kuin minä ja sienet ovat pienimmänkin suurta herkkua) ja muissa puuhissa, nuo pyykit ja kasvikset ruoan kanssa ovat olleet nyt aika toissijaisia asioita. Nakit, kalapuikot ja lohkoperunat on oikein bueno. Minä olen nukkunut päikkäreitä pienen kanssa - normaalisti sillä aikaa laittaisin ruokaa tai järjestelisin paikkoja tai suunnittelisin ohjauksia, kauppalistaa, pyykkäisin tms. Ja jos en ole nukkunut, ollaan vaan yhdessä pelailtu lautapelejä, tehty puuhakirjoja ja tunnelmoitu takan ääressä. On ollut tilaa myös omille ajatuksille ja hetkille yhteisten hetkien lisäksi. Vuorokaudessa on ollut enemmän tunteja. Kurja juttu että jalka on kipeä ja en ole päässyt pitämään sovittuja ohjauksia. Mutta muuten ei ollenkaan pöllömpää höllätä täysin. Tässä sitä huomaa että on monia asioita joita tulee huolehdittua ja hätäiltyä aivan turhaan. On monia asioita joissa voisi silloin tällöin ottaa rennommin ihan ilman siteessä olevaa jalkaakin ;) Ja on tärkeää karsia sellaisia ylimääräisiä kuormittavia tekijöitä pois muutenkin kuluttavasta arjesta. Elämä on aika yksinkertaista, kun sen oikein oivaltaa.

Mukavaa päivää siulle! Muista hei istahtaa hetkeksi alas, ja ota vaikka kuppi kuumaa seuraksesi. Ja varo puutuneita jalkoja ;)

Rakkaudella, Marjo