Sinä olet kaunis

Tiesitkö sinä,että sinä olet kaunis? Halusin vain muistuttaa sinua siitä,jos olet sen unohtanut. Tai jos olet uskonut valheen ettet ole kaunis, haluan nyt ravistella sinut hereille: -SINÄ OLET KAUNIS!

Song of songs 4:7

You are altogether beautiful, my darling;

there is no flaw in you.

Sinä olet erilanen kuin kukaan muu. Sinun silmiesi takaa paljastuu erilainen tarina kuin kellään toisella. Sinun persoonasi ja ajatuksesi, sinun sydämesi salatut sopukat. Ne ovat ainutlaatuisia, yksilöllisiä ja erityisiä. Sinun vahvuutesi ja sinun heikkoutesi ovat kauniita. Silloin kun sinä uskallat olla sinä - niin juuri, SINÄ - ja uskallat olla haavoittuva ja sitä kautta aito, sinun kauneutesi puhkeaa kukkaan.

Ethän koveta itseäsi ja rakenna kuorta ympärillesi? Mitä pelkäät? Että joku näkee sinut, sen joka oikeasti olet ilman turvallista naamiota ylläsi? Että joku näkee ihmisen joka on siellä kuoren alla? Tämä maailma on ihan tarpeeksi täynnä kovuutta, kuorta ja teeskentelyä. Näytä itsesi. Uskalla olla sinä! Sinä olet ihana ja kaunis.

Rakkaudella,

Marjo

Astu lepoon

Olen kirjoittanut aiemmin hieman siitä, miten on tärkeää pitää itsestään huolta arjen keskellä, olla itselleen armollinen ja ottaa omia hetkiä pienten ja yksinkertaisten tekojen kautta. Mennä vaikka ihan yksin saunaan kun muut nukkuu, tai lähteä pienelle lenkille tai kampaajalle. Pienillä arjen asioilla vaikuttaa omaan jaksamiseen vaimona, äitinä ja ennen kaikkea naisena. Kirjoitan tästä myöhemmin lisää ajatuksia. Olen kirjoittanut myös siitä mitä minulle merkitsee parisuhteesta huolehtiminen pikkulapsiarjen keskellä. Sekin on yhteyden ylläpitämistä pienin jokapäiväisin teoin. Ei suuria lomamatkoja ja hienoja treffejä (vaikka nekin toki ovat tervetulleita), vaan pieniä yksinkertaisia asioita, jotka ovat kuitenkin sitä parhautta. Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa ajatuksia, mitä Jumalan yhteydessä eläminen merkitsee minulle uskovana naisena, ja kuinka pidän Jumalasuhteesta huolta hektisen arjen myllerryksessä.

Minun ympärilläni on paljon ihania erilaisissa elämäntilanteissa olevia naisia. Monet ystävistäni elävät hyvin samanlaisessa elämäntilanteessa kuin minä tällä hetkellä, eli keskellä pikkulapsiarkea. Yhteistä meille kaikille tuntuu olevan kiireinen arki omanlaisine arjen palapeleineen. Ja meille äiti-ihmisille tuntuu syyllisyys ja riittämättömyys olevan hyvin tuttuja tunteita. Siksi on tärkeää pysähtyä ja tarkistaa ettemme kanna turhia taakkoja ja uuvuta itseämme suorittamalla elämäämme.

Maailma meidän ympärillä mittaa meitä monenlaisilla menestyksen mittareilla. Ne mittarit voivat liittyä ulkonäköön, uraan, koulutukseen, ravintoon, liikuntasuorituksiin, parisuhteisiin, erilaisiin elämyksiin ja kokemuksiin. Kaikenlaisiin suoritteisiin. Iso osa ihmisistä suorittaa elämäänsä kuin jotain kilpailua, jossa ei olla ihan varmoja säännöistä mutta yritetään kuitenkin pysyä kyydissä ja pärjätä. Se on surullista. Ja se mikä on minusta vielä surullisempaa, on se kun näen ihmisiä suorittamassa myös Jumalasuhdettaan. Vertailemassa omaa vaellustaan toisiin yrittäen kelvata Jumalalle omien suoritusten kautta.

No mitä Jumalan yhteydessä eläminen minulle sitten merkitsee? Tarkoittaako se sitä että uuvutan itseni arjessa ja sitten menen sunnuntaina kirkkoon kohtaamaan Jumalaa jotta jaksan taas viikon eteenpäin. Tarkoittaako se sitä että odotan kärsimättömästi että muu perhe nukahtaa jotta pääsen iltaisin rukoilemaan? Onko minun päästävä pitkäksi aikaa johonkin hiljaisuuteen jotta kuulen Jumalan puhuvan minulle? Näännynkö minä ja joudun aivan eksyksiin jos en vähään aikaan pääsekään rukoilemaan,lukemaan Raamattua tai ylistämään ilman häiriötekijöitä?

Näin ei tapahdu, koska olen oppinut jotain hyvin tärkeää ja vapauttavaa. Jumala on tässä ja nyt. Hän ei ole kaukana. Minun ei tarvitse huutaa ja "pumpata" että olisin lähempänä Jeesusta. Hän on minun voimavarani, ja kaikki mitä minulla on, on lähtöisin hänestä. Hän näkee minun sydämeeni, ja se on ainut mitä hän haluaa. Minun sydämeni.

Puhuin aiemmin siitä, miten parisuhteessa on tärkeää huomioda toinen pienillä asioilla ja eleillä arjen keskellä. Pikkulapsiarki asettaa omat haasteensa parisuhteelle, mutta avioliitto voi olla erittäin toimiva ja ihana myös ruuhkavuosina jos sydämen yhteydestä huolehtii jokapäiväisessä elämässä. Sen lisäksi on tärkeää saada yhdessä niitä pieniä irtiottoja arjesta jotta yhteys rakentuu syvemmäksi. Aivan samalla tavalla minä koen Jumalasuhteesta huolehtimisen. Arjessa ei luonnollisestikaan ole paljon hiljaisia hetkiä, ja kädet ovat täynnä työtä. Mutta kun tämän kaiken keskellä pitää huolen siitä tärkeimmästä - sydämen yhteydestä -, niin kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Ja lisänä tulevat sitten ne erityiset keidashetket kun saa kaikessa rauhassa viettää aikaa avoimen taivaan alla.

Minä vietän aikaa Jumalan kanssa 24/7. Kyllä, joka hetki. Aivan niinkuin olen naimisissa mieheni kanssa 24/7, vaikka emme olisi koko ajan yhdessä. Liitto on ja pysyy. Minä vietän aikaa Jumalan kanssa silloin kun laitan ruokaa ja mietin että pyykit pitää pestä. Silloin kun pyyhin lattioilta ruokatahroja ja otan vastaan uhmaikäisen pojan raivareita. Silloin kun hieron esikoisen kasvukivuista kärsiviä jalkoja. Silloin kun valvon vauvan kanssa keskellä yötä, kuten juuri nyt kun tätä kirjoitan. Silloin kun vain vietän aikaa perheen ja läheisteni kanssa. Silloin kun minä jaksan, ja silloin kun minä uuvun. Silloin kun minä nauran ja silloin kun minä itken. Silloin kun minä laulan tai rukoilen tai vain huokailen sydämen sanoja. Välillä vain olen ja hengitän, ja sekin riittää. Usein kun huokaisten pyydän rohkaisua Raamatusta, saan ihania täsmäpaikkoja, joiden voimin pääsen taas eteenpäin. Ei tarvita välttämättä kuin pieni hetki, ja se riittää antamaan suuren virvoituksen.

Silloin kun minun sydämeni laulaa kiitosta siitä kaikesta millä minua on siunattu, hän on läsnä. Usein kun ulkoilen lasten kanssa, ihailen vain kaikkea kaunista jota ympärilläni näen. Ihailen ja hämmästelen, sydän laulaa ja on kuin olisin virvoittavien vetten äärellä.  Hän on läsnä myös  silloin kun itken että minä en jaksa,silloin kun olen hämmentynyt, kiukkuinen ja väsynyt. Hän on paikalla, valmiina ottamaan minun kuormani, jos vain luovutan sen hänelle. Luovutan ja luotan. Apu ja virvoitus, tulee joka kerta. Ei koskaan liian aikaisin, ei koskaan liian myöhään. Minun elämässäni on ollut myös suuria kipuja ja kamppailuja, kuten jokaisella omansa. Mutta sen olen oppinut, että tuli elämässä eteen mitä tahansa, on yksi turvakallio joka pysyy eikä muutu, ja hän on aina täydellisen hyvä!

Astutaanhan lepoon ystävät rakkaat. Jumala ei tule sen lähemmäs vaikka kunka suorittaisit omia tekojasi ja saavutuksiasi. Tiedäkö miksi?  Siksi että hän on  aivan lähellä, ja hän ei halua suorituksiasi ja tekojasi. Hän kyllä tietää minkälaista tekoa me olemme. Me olemme tomua. Mutta heikoissa hän on väkevä. Meidän lapsemme eivät tarvitse täydellistä suoriutujaäitiä, eivätkä läheisemme tarvitse superihmistä. Meidän läheisemme tarvitsevat meidät omina itsenämme, rakastavina, epätäydellisinä ihmisinä jotka saavat turvautua täydelliseen ja rakastavaan Jumalaan.  Ja hän haluaa ainoastaan sydämemme! <3

Jes 28 12:

" hän, joka oli sanonut heille:

-- Tässä on lepopaikka.

Sallikaa väsyneiden hengähtää,

täällä on lepo ja virvoitus.

Mutta he eivät tahtoneet kuulla."

Matt 11:28 

"Tulkaa minun luokseni,kaikki tetyön ja kuormien uuvuttamat. 

Minä annan teille levon."

Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa uutta viikkoa sinulle!

Rakkaudella, Marjo

Uuden vuoden kuulumisia

Heipä hei piiiiitkästä aikaa täältä blogin äärestä! Päätin ennen joulua että laitan kirjoittamisen tauolle vuodenvaihteeseen asti, mutta se tauko vähän vierähti. Mutta täällä ollaan taas! :)

Väliin on mahtunut joulua, uudenvuoden viettoa, lomalta paluuta, flunssan selätystä ja 3-vuotissynttäreitä. Arjen käynnistyminen otti yllättävän koville parin viikon tauon jälkeen, mutta nyt tuntuu taas oikein mukavalta tämä meidän vauhdikas arki.

Uudenvuoden hohtotikkuja, löytyi Lidlistä. En tiedä oliko äiti vai pojat enemmän innoissaan näistä. Elämä on valtavan rikasta kun muistaa katsoa sitä välillä lapsen silmin.

Lauantaina vietimme keskimmäisen pojan synttärijuhlia. Päivä oli touhukas, täynnä iloa ja huisketta. Kyllä hän oli ylpeä täyttäessään niin hirveän paljon kuin kolme vuotta! <3

 

Kodissa teimme pikaehostuksen ja imuroinnin juhlia varten. Hienosti onnistuimme piilottelemaan tavaroita että saimme siisteyden illuusion aikaan ;) Juttelin tuossa eräs päivä ystävieni kanssa tästä kodin kaaoksesta, joka tuntuu vallitsevan hyvin monessa lapsiperheessä, että tuskin kukaan meistä harmittelee kun lapset ovat isompia että voi harmi kun meillä ei silloin viisi vuotta sitten ollut siisti koti tai voi harmi kun emme silloin vuosia sitten käyttäneet enemmän aikaa sisustamiseen. Kyllä niihin asioihin kerkeää keskittymään ihan tarpeeksi myöhemminkin! Teen parhaani tässä hetkessä, niillä voimavaroilla mitä on käytettävissä ja se riittää. 

Tänään pääsin todella pitkästä aikaa juoksemaan. Edellisestä juoksusta on aikaa yli vuosi. Raskaana ollessa en pystynyt tällä kertaa juoksemaan ollenkaan, ja synnytyksen jälkeen tein itselleni lupauksen että lähden varovasti kokeilemaan juoksua vasta vuodenvaihteen jälkeen. Halusin antaa keholleni tarpeeksi aikaa palautua ennen kuin kokeilisin rakasta harrastustani uudelleen. 

Tänään oli siis se hetki jota olen hartaudella odottanut, ja arvatkaapa miltä se tuntui? No aivan mahtavalta! Hyvää kannatti odottaa. En juossut kuin vajaa kolme kilsaa (koska olin päättänyt että pari kilsaa riittää ekalla kerralla), ja vauhti oli hyvin maltillinen. Tosin meinasin lähteä liian lujaa monta kertaa, koska se nyt vaan on niin älyttömän kivaa. Voi että, talvijuoksu on ihanaa!!! Ja kaikista hassua oli, että se tuntui kuin olisin ollut vasta viime viikolla juoksemassa. 

Tällaisia kuulumisia tänne kuuluu, näin päällisin puolin lyhyesti. Vuosi on vaihtunut ja kevättä kohti mennään. Kohti valoa ja kohti taas jotain uutta. Uudenvuoden aattona katselin leikkiviä poikia pihalla, samalla rattaita työnnellen ja purskahdin itkuun. Itkin onnesta ja kiitollisuudesta. Tuntui siltä että pakahdun siihen sanoinkuvaamattomaan kiitollisuuteen ja rakkauteen miestäni, lapsiani ja Jumalaa kohtaan. Sanoin miehelleni, että onpa jännä juttu, tasan vuosi taaksepäin ja meillä ei ollut aavistustakaan että saisimme uuden perheenjäsenen. Ja nyt on vuosi mennyt ja tässä sitä ollaan. Mitähän kaikkea tämä vuosi tuo tullessaan?

Muistetaan unelmoida!

"And yet, after all that life brings me, I know of only one thing that is for certain and it is that God is still faithful."

Ihanaa tätä vuotta ja iloa ja voimia tulevaan viikkoon!

<3: Marjo