Teetä ja taatelia - raskausajan mielitekoja

Mukavaa viikonloppua sinne! 

Viimeksi kerroinkin että meille syntyy syksyllä neljäs lapsi. ❤ Nyt kun raskaus on edennyt puoleen väliin, on yök niin ällöttävä pahoinvointi selätetty. Tällä kertaa kokeilin muuten b6-vitamiinia pahoinvointiin ja se oikeasti auttoi (3x25mg /vrk). Se vei pahimman terän kuvotukselta pois eikä tarvinut oksentaa. Välillä kokeilin jättää vitamiinin pois ja aloinkin oksentaa, ja kun taas jatkoin syömistä niin helpotti. Eli kannattaa ehdottomasti kokeilla jos kärsit raskausajan pahoinvoinnista! 

Tanssin rytmiä ja pituushyppyä päälle

Mukavaa maanantaita!

Minä pääsin eilen tanssimaan iki-ihanan Katri Mäkisen johdolla. Joo-o, Katri oli pitämässä Latin dayta Lappeenrannassa ja minäpä ilmottauduin Katrin Latino show mix - tunnille. Minulla on ollut välissä monta tanssitonta vuotta, mutta nyt on tanssikärpänen puraissut ja päätin hypätä rohkeasti tanssin pyörteisiin. No mites siinä sitten kävikään? Noooh, enhän minä pysynyt mukana ollenkaan :D Mutta sepä ei haitannut mitään, tanssin iloa ei tunnilta puuttunut ja hiki virtasi vaikka olinkin menossa väärään suuntaan ja usein liian myöhään. Ai kamala että nauratti! Mutta Katripa olikin niin ihanan herttainen ja mukaansatempaava opettaja, että lähdin tunnilta hymyillen kotiin. Ja wau miten upealta Katrin liikehdintä näytti, tunnille kannatti osallistua jo ihan sen takia että pääsi katsomaan miten upeaa on tanssin taituruus. Kyllä kannatti osallistua. Ja hei, kylläpä taas nousi arvostus myös TTK- kisaajia kohtaan, huh. ;)

Ajatuksia liikunnasta - lempeys on keholle tosi jees

Pidä kunnostasi huolta. Mutta mitä se käytännössä tarkoittaa?

Liikunta on yksi asia josta todella nautin, ja josta mielelläni kirjoitan ja jaan ajatuksia. Nuorena harrastin vuosia showtanssia ja olen ollut koko aikuisikäni aktiivinen liikkuja, ohjannut ryhmäliikuntaa reilu 7 vuotta ja nyt taas palaillut ohjaushommiin parin vuoden tauon jälkeen. Olen muutamia vuosia sitten opetellut myös juoksemaan pitkiä lenkkejä. Muutaman puolikkaan olen hölkkäillyt ja kunhan tästä tarpeeksi palaudun raskauksista sekä synnytyksestä voin taas palailla tämän rakkaan harrastuksen pariin. Kehoa toki tarkasti kuunnellen. Mutta pitääkö liikkua ihan hulluna jotta voi hyvin?

Kuninkaallisia häitä punatuin huulin

Miten sitä voikin ilahtua pienistä asioista!

Tilasin alkuviikosta Jolielta Algamariksen aurinkorasvan lapsille. Samalla tilasin pari muutakin tuotetta, ja mukaan valikoitui minulle uusi tuttavuus : Couleur Caramelin huulipuna sävyssä pink. Juuri sen sävyistä luonnonkosmetiikan huulipunaa olin etsinyt, ja nyt se löytyi. Kuvassa on punaisempi, oikeasti se on pinkimpi. Sävy oli ihana, ja kaiken lisäksi tuntuu huulilla hyvältä ja kosteuttaa. Jipii!!

Nämä on näitä naiseuden hupsuja iloja, joista tulee niin hyvä olo kun välillä saa itseään hemmotella. 

Vauvan pyllyn pesukin on paljon hohdokkaampaa lakatuin kynsin ja punatuin huulin ;)

Juoksutreffit luonnon helmassa miehen kanssa on ihan parhautta!

Eilen lähdimme mieheni vanhempien luo käymään, ja kävimme pienellä juoksulenkillä ihan kahdestaan. Tämä oli kolmas lenkki synnytyksen jälkeen, ja juoksin varovaisesti tunnustellen kolmisen kilometriä. Vielä en aio vähään aikaan vauhtia tai matkaa lisätä, kehoni kaipaa hellää palautumista edelleen. Vatsalihasten erkaumaa ei oikeastaan enää ole, mutta pitkät juoksut saavat vielä odottaa hetkisen.

Tämä oli ensimmäinen kerta synnytyksen jälkeen kun pääsimme yhdessä mieheni kanssa juoksemaan. Olihan se ihan yhtä mahtavaa mitä muistelinkin, ellei vieläkin parempaa. Juoksutreffit luonnon helmassa miehen kanssa on ihan parhautta!

Nämä Asicsin gel noosat huutelivat minulle kaapin uumenista, että mitä jos lähdettäisi lenkille. En vastustellut. Näillä kengillä on taidettu viimeimmäksi juosta Tallinnassa puolimaraton vuonna 2016.

Lenkin ja suihkun jälkeen pääsimme syömään anopin tekemää ruokaa, voi mitä luksusta! Ja juuri sopivasti telkusta tulikin kuninkaalliset häät, vauva nukahti syliin ja sain oikeasti istua vain ihan rauhassa pari tuntia uppoutuen kuninkaalliseen häähumuun.  Ja tottakai punatuin huulin! Ihan prinsessafiilis :)

Iloista sunnuntaita siulle! 

Rakkaudella, Marjo

Muutos ei tapahdu hetkessä, vaan hetkissä

Oikein mukavaa maanantaita teille! 

Ihanaa kun viikonloppuna paistoi aurinko ja oli ihan tosi lämmin. Me emme meinanneet saada poikia sisälle ollenkaan, ja pieninkin konttaili nurmikolla käpyjä ja lehtiä maistellen. Tyhmä äiti ja iskä vaan pilasi ilon eikä antanut niillä täyttää vatsaa, pöh ;) Toivottavasti teilläkin on ollut hyvä viikonloppu.

Tuossa eilen illalla pihalla kahvakuulaillessani tuli mieleen kirjoitella arjen pienistä valinnoista. Siitä miten paljon omaan hyvinvointiimme ja elämänlaatuumme voimme vaikuttaa pienten jokapäiväisten valintojen kautta. Ja mietin juuri meitä äitejä pikkulapsiarjen keskellä. Liikunta on tärkeää yleisen jaksamisen kannalta, mutta välillä niin vaikea yhtälö.

Kirjoitin aiemmin postauksen siitä, miten olen oppinut olemaan lempeä keholleni. Ja tämä oivallus on tehnyt aivan äärettömän hyvää minulle.

Olen kertonut aiemmin että olen ollut koko aikuisikäni aktiivinen liikkuja, ja jo nuorena harrastin liikuntaa tanssin muodossa (joka onkin yksi parhaista liikuntamuodoista mielestäni). Tämä kaikki on saanut alkunsa pienistä valinnoista, muodostaen pikkuhiljaa elämäntavan. Olen ohjannut vuosia ryhmäliikuntaa, ja juoksennellut silloin tällöin puolimaratoneja. Olen pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan liikkumaan läpi kaikkien raskauksien ja palaamaan liikunnan pariin nopeasti synnytyksien jälkeen . Aina tämä ei ole kuitenkaan ollut mahdollista ja olen onneksi oppinut kuuntelemaan kehoani ja sen viestejä paremmin. Kirjoitin aiemmin postauksen siitä, miten olen oppinut olemaan lempeä keholleni.  Ja tämä oivallus on tehnyt aivan äärettömän hyvää minulle.

Mutta nyt siis asiaan jota kävin kirjoittamaan. Valinnat. 

Minä uskon, että kun ihminen opettelee joka päivä tekemään pieniä oikeita valintoja, niin pian koko elämäntapa muuttuu, ja saat kuin huomaamatta pysyviä muutoksia aikaan. 

Minä en ole koskaan tehnyt uudenvuoden lupauksia. En pidä siitä, että vuodenvaihteessa tehdään joitakin isoja lupauksia elämäntapojen muuttamisesta. En pidä siitä siksi, että ne harvoin toimivat pidemmän päälle. Minä en myöskään ole koskaan ollut  tiukalla dieetillä. Minä en usko siihen, että monetkaan tiukkaa dieettiä noudattavat ihmiset saavat pysyviä tuloksia aikaan. Luulen että valitettavan moni saa jopa vahinkoa aikaan kieltämällä itseltään ehdottomasti tietyt asiat, ainoastaan repsahtaakseen uudelleen.

Minä uskon, että kun ihminen opettelee joka päivä tekemään pieniä oikeita valintoja, niin pian koko elämäntapa muuttuu, ja saat kuin huomaamatta pysyviä muutoksia aikaan. Ei hetkessä, vaan hetkissä.

Keho on viisas ja kertoo kyllä jos joku mättää.

Minä en suinkaan aina ole liikkunut fiksusti (joskus liian vähän, joskus taas liikaa). Ja olen esimerkiksi opetellut syömään säännöllisesti 5 monipuolista runsasta ateriaa päivässä, ja juon runsaasti vettä. Tämä ei toteudu joka päivä, enkä stressaa siitä että välillä syön mitä kiinni saan, mutta huomaan heti voinnissani ja aineenvaihdunnassani muutoksen. Keho on viisas ja kertoo kyllä jos joku mättää. Minä olen opetellut kuuntelemaan sen viestejä. Ja hei, vaikka syön pääsääntöisesti fiksusti, niin herkuista en useinkaan tingi. Jos syöminen ja liikkuminen on balanssissa, niin pullaa vaan naamaan jos maistuu. Se pitää mielen virkeänä ja pyllyn pyöreänä ;) 

Ja sitten tähän liikunta-asiaan. Täältä löytyy kirjoitus, milloin kotiäiti jumppaa. Ja totuushan on se, että välillä ei milloinkaan. Mutta, jos motivaatiota löytyy, ja jos keho ei ole enemmän levon kuin liikunnan tarpeessa, niin tilaisuuksia löytyy päivien aikana. Jumppa onnistuu helposti samalla kun lapset katsovat lastenohjelmaa ja vauva nukkuu. Tämä vaatii valppautta, ja kun huomaat tilaisuuden tulleen, älä aikaile. Tosin lapset todennäköisesti kiipeilevät päälläsi samalla, mutta ota se vain lisähaasteena ;) Voi olla, että keittiö saa jäädä siltä päivältä siivoamatta tai pyykit pesemättä. On muistettava että me voimme tehdä mitä vain, mutta emme kaikkea.  Tai jos haluat liikkua, mutta aikaa ei ole kuin puoli tuntia: mitä jos menisit nopealle lenkille salin sijaan? Aikaa ei mene pitkään. Tämä on itse asiassa yksi syy miksi olen rakastanut juoksemista äitiyden keskellä : helppoa ja nopeaa. 

Mutta muista, että jos olet todella kuormittunut arjesta ja nukkunut vähän, on ehkä viisaampaa mennä vaikka metsään kävelylle kuin juoksemaan tai salille rehkimään.

Ja muista myös, että usein kun suunnittelet liikkuvasi, tulee lasten kanssa pari muuttujaa ja se ei onnistukaan. Tässä olen oppinut laskemaan irti omista ajatuksista: ei se mitään, keskitytään tähän hetkeen. 

Joskus olen laittanut jumppavaatteet jo aamulla päälle pääsemättä jumppaamaan koko päivänä. Ei se mitään, uusia päiviä ja tilaisuuksia tulee kyllä :)

Tosiaan, eilen illalla kaikki pojat miestäni myöten olivat pihalla auringonpaisteessa puuhailemassa. Minä olin siivoamassa keittiötä ja mietin, että nyt olisi oivallinen hetki vähän jumpata. Toisaalta olisin halunnut mennä vielä perheeni kanssa ulos. Ja sitten tein valinnan: nappasinkin kahvakuulan mukaan ja menin terassille tekemään reilun puolen tunnin jumpan. Välissä kerkesin syödä kolmevuotiaan valmistamaa hiekkakakkua, höpötellä vauvakeinussa istuvalle kuopukselle ja ihmetellä esikoisen kanssa kastematoja. Ja samalla jutella vielä mieheni kanssa. Yksinkertaista, mukavaa ja tehokasta! Eikä sen liikunnan tarvitse viedä paljon aikaa. Ihan oikeasti melko pienetkin määrät saavat ihmeitä aikaan mielellesi ja kehollesi.

Eikä sen liikunnan tarvitse viedä paljon aikaa. Ihan oikeasti melko pienetkin määrät saavat ihmeitä aikaan mielellesi ja kehollesi.

Ajattelin taas eilen, että ulkona on oikeasti ihan tosi kiva liikkua. Olenhan toki muulloinkin liikkunut ulkona, mutta se on ollut sitten lenkkeilyä, hiihtoa tai pyöräilyä. Mutta oikeasti, esimerkiksi silloin kun lapset leikkii leikkipuistossa, niin äidillähän olisi loistava mahdollisuus tehdä omaa treeniä samalla. Valitettavasti minä en kyllä ehkä kehtaa. Olen puhunut viime aikoina paljon siitä, että ollaan rohkeasti omia itsejämme. Mutta minä en taida kuitenkaan olla ihan niin rohkea ;) Oletteko muut äitit treenanneet leikkipuistossa? 

Aurinkoista viikon alkua!

Rakkaudella, Marjo

Ps. Voisin joku päivä tehdä pienen koosteen kotitreenistä jota teen, voisitte muutkin kiireiset kotiäidit (ja toki kaikki muutkin) käyttää ohjeita hyväksenne. Jumppaatte sitten sisällä tai ulkona ;)

Pps. Jos treenaatte kesällä ulkona, ÄLKÄÄ käykö makaamaan nurmikolle joka kuhisee muurahaisia. Testattu on sekin toissakesänä, AUTS..

Ole lempeä - myös kehollesi

Huhheijakkaa, se onkin jo huhtikuu! Olen kertonutkin jo aiemmin, että rakastan kevättä - se on lempivuodenaikani. Nautin keväästä koska se on kuin kupliva kesän aatto, aika jolloin uutta syntyy . Ja olen myös itse syntynyt keväällä, luulen että lapsuuden synttärimuistot vaikuttavat myös siihen että nautin tästä ajasta.

Tämä alkuvuosi on mennyt meiltä paljolti sairastellessa : kaikki vuorotellen ja samaan aikaan ja taas uudestaan. Niiden jälkeen tavallinen arki on ollut kultaakin kalliimpaa. Tässä kun omat voimat ovat olleet hyvin vähäiset ja jaksaminen rajallista, eräs asia on pyörinyt paljon mielessä: Ole lempeä itsellesi! Ja ole lempeä myös kehollesi. 

"Ole lempeä itsellesi! Ja ole lempeä myös kehollesi. "

Liikunta on ollut minulle elämäntapa koko aikuisikäni. Nuoruudessani harrastin tanssia eräässä tanssiryhmässä, myöhemmin ohjasin ryhmäliikuntaa ja viime vuosina olen juossut aktiivisesti. Viimeisimmän raskauden myötä juoksu vaihtui kävelyksi ja pyöräilyksi, ja on edelleen tauolla koska haluan palautua raskaudesta ja synnytyksessä ihan kaikessa rauhassa. Minä aktiiviliikkujana olen viime aikoina oppinut uuden tavan liikkua: kuuntele kehoasi ja ole sille lempeä. Liiku sillä tavalla, mikä tekee hyvää kehollesi ja mielellesi. Kuuntele kehosi viestejä; jos se kaipaa lepoa, anna sille lepoa. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta valitettavasti sitä se ei useinkaan ole vaan ihmiset kuormittavat itseään raskaalla liikunnalla vaikka ovat muutenkin jo kuormitettuja.

"Liiku sillä tavalla, mikä tekee hyvää kehollesi ja mielellesi. Kuuntele kehosi viestejä; jos se kaipaa lepoa, anna sille lepoa."

Media antaa tietyn kuvan siitä, mitä tarkoittaa hyvinvointi ja terveys. Sellaista elämäntapaa ihannoidaan, jossa ihminen on äärimmäisen tehokas töissä ja kotona, ja lisäksi pitää aktiivisesti huolta kunnostaan ja tätä kautta saa voimaa siihen hektiseen arkeen ja taas jaksaa suorittaa. Terveellistä ruokavaliota tietenkään unohtamatta, ja mitä puhtaampi ruokavalio, sitä paremmin keho taas voi. 

Valitettavasti tämä käsitys hyvinvoinnista ja terveydestä ei itse asiassa kovinkaan usein ole totuudenmukainen. Puhtaasta ruokavaliosta ja liikunnasta tulee helposti taas uusi suorite ja sitä kautta taakka. Ja voimme ruveta tuntemaan syyllisyyttä asioista, jotka voisivat oikeasti olla meille ihan tarpeellisia - löhöily sohvalla, pieni herkuttelu, kirjan lukeminen, leffan katsominen, pieni kävely luonnossa tai ihan vain oleminen, tekemättä yhtään mitään. Kyllä, luit oikein. Se ei ole kovin trendikästä, mutta ei ihmistä ole tarkoitettu ikiliikkujaksi (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ;) ). Joskus olisi tärkeää ihan vain olla. Ja jos joskus on päiviä, ettet ole jaksanut tehdä oikeastaan muuta kuin hengittää, niin sekin on ihan ok! 

"Ja jos joskus on päiviä, ettet ole jaksanut tehdä oikeastaan muuta kuin hengittää, niin sekin on ihan ok! "

Kun me tavoittelemme sitä terveyden ja hyvinvoinnin olotilaa jota verkkokalvoillemme syötetään, me rääkkäämme jo valmiiksi kuormitettua kehoamme ja mieltämme, emme pääse palautumaan ja saamme paljon vahinkoa aikaan. Ilman lepoa ei tapahdu palautumista. Ja ilman palautumista ei tapahdu kehitystä. Ja ilman palautumista emme enää osaa tulkita kehomme viestejä oikein ja noidankehä on valmis. Tällöin kunto ei kasva, vaan päinvastoin huononee. Tiedän että moni uupuu tässä yhtälössä. 

"Haluan olla terve ja hyvinvoiva, siksi liikkumiseni täytyy olla sellaista joka hoitaa kehoani ja mieltäni ja sopii minulle tässä elämäntilanteessa."

No enkö sitten aio jatkaa juoksemista tai aktiivista liikuntaa enää? Toki aion juosta- silloin kun kehoni on siihen valmis. Ja kyllä, minä olen edelleen aktiivinen liikkuja. Minä saan päivittäin valtavan määrän hyötyliikuntaa lasten kanssa ollessa. Lisäksi liikun mahdollisuuksien mukaan muutenkin, mutta sellaisia lajeja jotka ovat lempeitä keholleni joka on muutenkin kovilla.  Arki on hektistä, ja siksi haluan liikkua viisaasti. Öisin tulee paljon valvottua, joten siksikin tarvitsen lepoa normaalia enemmän. Haluan olla terve ja hyvinvoiva, siksi liikkumiseni täytyy olla sellaista joka hoitaa kehoani ja mieltäni ja sopii minulle tässä elämäntilanteessa. Ja itse asiassa, nyt kun olen oppinut olemaan lempeä keholleni, enkä rääkkää sitä koskaan kun se on väsynyt, olen oppinut rakastamaan sitä toisin kuin koskaan aiemmin. Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut näin terve suhtautuminen omaan kehooni kuin nyt. 

"..olen oppinut olemaan lempeä keholleni, enkä rääkkää sitä koskaan kun se on väsynyt.."

No entäpä ravinto sitten? Uskon ehdottomasti terveellisen ruokavalion vaikutukseen. Minulle se tarkoittaa sitä että perheenä syömme säännöllisesti noin viisi kertaa päivässä, vaihtelevaa ja monipuolista ruokaa ja paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Jälkkäriksi mahtuu silloin tällöin (lue turhankin usein) pullaa, suklaata tai jätskiä jos mieli tekee. Tai jos mieli tekee kakkua, niin sitten sitä leivotaan lasten kanssa ja syödään hyvällä omallatunnolla. Kunhan ne perusasiat ruokavalion pohjalla on kunnossa.

Tämän tekstin ei ole tarkoitus missään nimessä arvostella heitä, jotka liikkuvat aktiivisesti raskaita lajeja ja noudattavat jotain tarkkaa ruokavaliota. Tämän tekstin on tarkoitus ainoastaan muistuttaa että sellainen elämäntapa ei sovi eikä ole hyväksi kaikille tai kaikissa elämäntilanteissa. Terve ja hyvinvoiva keho ja mieli on se tärkein, ja sen voi saavuttaa monella tavalla.

Tähän loppuun vielä Audrey Hepburnin sanoilla kiteytettynä:

Minä uskon pinkkiin.

Minä uskon, että kalorit palavat 

parhaiten nauramalla.

Minä uskon, että onnellisuus tekee kauniiksi.

Minä uskon, että huomenna on uusi päivä, ja...

minä uskon ihmeisiin.

Audrey Hepburn

Ihanaa keskiviikkoa sinulle!

<3: Marjo

Vähän asiaa raskauskiloista

"Synnytyksestä aikaa kolme viikkoa ja raskauskiloista ei tietoakaan", "Kaikki raskauskilot jäivät synnytyslaitokselle", "Uskomattoman upeassa kunnossa heti synnytyksen jälkeen". Näitä otsikoita iltalehtien lööpit huutavat meille naisille päivä toisensa jälkeen. Surullista. Surullista minkälaisia mittareita synnyttäneille naisille asetetaan ja minkälaisten itsetunto-ongelmien ja huonommuuden tunteiden kanssa niin lukemattomat naiset kamppailevat. Riittämättömyyttä ja epävarmuutta.

Jokainen nainen palautuu omaan tahtiinsa raskaudesta ja synnytyksestä. On täyttä typeryyttä olettaa että jostain niin ihmeellisestä ja mullistavasta asiasta pitäisi palautua jossain tietyssä aikataulussa. Ja ei, siinä ei ole mitään väärää että itsestään pitää huolta, juoksee ja käy salilla jos se hyvältä tuntuu. Päinvastoin, on oikein hyvä asia jos omasta kunnostaan pitää huolta. Mutta siinä on jotain täysin vinoutunutta ja väärää, että sinä ihana nainen joka olet kehossasi kantanut elämän ihmettä kuukausitolkulla, rupeat inhoamaan kehoasi sen jälkeen kun olet sen pienen ihmeen synnyttänyt ja saanut syliisi.

 

Minulla on takana kolme täysiaikaista raskautta. Nämä raskaudet ovat olleet hyvin erilaisia keskenään ja kehoni on kokenut monenlaisia muutoksia näiden kuluneiden seitsemän vuoden aikana. Ällistyttävää mihin kaikkeen meidän naisten kehot pystyy, meidät on ihmeellisesti suunniteltu!

Ensimmäisellä kerralla ollessani raskaana, kiloja tuli huimasti. Oli pahoinvointia, jouduin jatkuvasti syömään jotain helpottaakseni pahaa oloa, oli närästystä ja turvotusta. Meni pitkään synnytyksen jälkeen ennen kuin olin entisissä mitoissani. Kaikki energiani meni uuden arjen opetteluun, vauvan ihasteluun ja ihmettelyyn sekä yövalvomisiin. Ja energiaa meni valtavasti myös ihan synnytyksestä palautumiseen- niin fyysisesti kuin henkisesti. Ensimmäiseen kolmeen viikkoon synnytyksen jälkeen en pystynyt edes istumaan, saati urheilemaan. Siitä ne kilot kuitenkin pikkuhiljaa lähti, ihan normaaliarjen mukana kun hiljalleen palailin minulle ominaisen liikunnan pariin.

Toinen raskaus oli helppo kuin mikä. Ei närästystä, ei turvotusta, ja jatkoin minulle rakasta juoksuharrastusta jopa kahdeksannelle kuulle asti, toki hyvin maltillisesti matalalla sykkeellä. Kiloja ei hirveästi kertynyt, ja minulla oli heti synnytyksen jälkeen sellainen olo että voisin lähteä vaikka juoksemaan. Ja melko pian lähdinkin, tarkasti kuunnellen oman kehon viestejä ja valmiuksia. Raskauskilot hävisivät todella nopeasti muutamissa viikoissa. 

Nyt kolmas raskaus oli fyysisesti todella rankka. Pahoinvointia kesti 17 viikkoa ympäri vuorokauden, väsymys oli armotonta ja arkea piti kuitenkin pyörittää kahden pojan kanssa. Välillä kävin puun takana oksentamassa kun ulkoiltiin poikien kanssa. Kun pahoinvointi helpotti, alkoi vielä rajumpi väsymys jota kesti miltei raskauden loppuun asti. Hengästyin jokaisessa ylämäessä ja jopa puhuessa. Hemoglobiini oli matala eikä meinannut millään korjaantua, siitä johtui hengästyminen. Närästys paheni loppuraskautta kohti niin rajuksi että reseptilääkkeestä huolimatta heräsin usein öisin oksennukset väärässä kurkussa. Loppua kohti myös supisteli jatkuvasti ja liitoskivut pahenivat niin koviksi etten välillä päässyt edes nousemaan sängystä. Tästä huolimatta pyrin syömään melko terveellisesti ja liikkumaan aina mahdollisuuksien mukaan. Kiloja kertyi yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla, siis noin 20kg. Tuntui että kun näinkin pullan, sain pari kiloa lisää..;)

 

Miksi kerron tämän? Siksi että halusin havainnollistaa että jokainen raskaus todella on erilainen. Ja siksi myös jokainen palautuminen on erilainen. Ja on turha kokea huonommuutta siitä että joku toinen jaksaa ja pystyy liikkumaan läpi raskauden. Hyvä hänelle. Mutta jos sinä et pysty, sinä et ole huono tai laiska, vaan äärettömän urhea nainen joka hienosti tekee parhaansa niillä voimavaroilla jotka on käytettävissä.

Minulla on synnytyksestä kolme kuukautta aikaa ja painan lähes kymmenen kiloa enemmän kuin ennen raskautta. Liikun mahdollisuuksien mukaan (Täältä löytyy kirjoitus aiheesta) ja syön melko hyvin ja monipuolisesti. Herkkuja syön välillä liikaa, mutta en ruoski itseäni siitä. Liikun siksi, että siitä tulee hyvä olo ja se ylläpitää terveyttä - toisin sanoen se tekee hyvää minulle. Syön monipuolisesti siksi että sekin tekee hyvää minulle. Mutta jos rupean suorittamaan liikuntaa tai tarkkailemaan kaikkia syömisiäni ja vahtimaan vaakaa, nämä asiat eivät enää teekään minulle hyvää vaan hallitsevat minua.

Miksi halusin kirjoittaa tästä aiheesta? Siksi että ympärilläni on todella paljon naisia, jotka kamppailevat näiden asioiden kanssa. Sydämeni murtuu kun joku teistä ihanista naisista katsoo itseään arvostellen, vähätellen ja jopa halveksien. 

http://www.livingalifeworthliving.com/images/easyblog_images/281/b2ap3_thumbnail_QuoteInnerBeauty.jpg

Toisinaan minäkin syyllistyn tuijottelemaan selluliittiani tai puristelemaan vatsamakkaroitani saunassa. Mutta sitten havahdun, ja ymmärrän miten päätöntä se on. Ja jos hylkään äänet joita tämä ulkonäkökeskeinen kehoa palvova maailma huutaa,  kuulenkin totuuden hiljaisen äänen joka sanoo minulle: "sinä olet kaunis, sinä riität". 

Tiesitkö, että sinäkin olet kaunis? Kaikessa vajavaisuudessamme me olemme ainutlaatuisia ja kauniita! Kuin lumihiutaleet, jokainen täysin erilainen ihanine yksityiskohtineen <3

Ihanaa viikonloppua sinä kaunis! <3

Rakkaudella,Marjo

Milloin kotiäiti jumppaa?

No totuushan on se, että toisinaan ei milloinkaan ;)

Monet ovat ihmetelleet, että miten sitä kerkeää kaiken tekemään kun on kolme alle kouluikäistä lasta. Kerron teille salaisuuden: ei sitä kaikkea kerkeäkään, ja siksi on keskityttävä niihin asioihin jotka ovat oikeasti tärkeitä. Ja osa niistä tärkeistä asioista vaihtelee päivän ja olosuhteiden mukaan. Välillä on melkoinen palapeli ja tasapainottelu kaikkien näiden "roolien" välillä, ettei hukkaa itseään tai puolisoaan. Olen nainen, vaimo ja äiti. Tässä järjestyksessä. Mutta ymmärrettävästä syystä nuo perheen pienimmät vievät suurimman osan huomiosta ja ajasta. Ja niin kuuluukin, he ovat pieniä niin hetken ainoastaan.  Kaiken tämän keskellä - eskarilainen, melkein kolmevuotias uhmis ja parikuinen vauva- täytyy huolehtia yhteydestä puolison kanssa. Mehän yhdessä olemme tämän perheen ydin ja se on ensiarvoisen tärkeää. Ja jotta pystyn olemaan hyvä vaimo ja äiti, minun täytyy huolehtia itsestäni. Joskus onnistun tässä kombinaatiossa hyvin, toisinaan taas ihan surkealla tavalla. But I'm learning! :D

Siinä se on: kahvakuula todistettavasti esillä, valmiina käyttöön!

                                           

Nälkä tuli ennen kuin äiskä sai kahvakuulan käteen. No ei se mitään, köllötellään sitten näin ja ihaillaan toisiamme :)

Liikkuminen on ollut minulle elämäntapa koko aikuisikäni. Ennen raskautta juoksin aktiivisesti ja lenkkipoluille olisi tarkoitus palata pikkuhiljaa kunhan vuosi vaihtuu. En pystynyt juoksemaan koko raskauden aikana (toisin kuin viime raskaudessa, jolloin juoksin vielä kahdeksannella kuulla), joten nyt on aloiteltava hyvin varovasti. Varovaisissa haaveissa olisi keväällä juosta puolimaraton Saimaan rannalla.

                                             

Takkahuone on minun salini. Sinne juoksee välillä poikia pää kolmantena jalkana kiipeilemään äidin päälle, ja välillä taas vauva huutelee maitoa juuri silloin kun olen saanut vasta ensimmäiset liikkeet tehtyä. Joskus taas kerkeän treenin lopuksi jopa venytellä, vähän jännitystä elämään kun ei koskaan tiedä kuinka kauan on aikaa ;)

                                                       

 Jos ei kaikki kolme, niin vähintään tämä on useimmiten seuralaisena kun äiti jumppaa.

Liikunta on todella tärkeää yleisen jaksamisen kannalta ja jumppailen kotona aina kun siihen tulee mahdollisuus. Liikunnalla on ihmeelinen vaikutus mielialaan. Mutta hyvin usein käy toisin kun olen suunnitellut, jumppa vaihtuu äitihommiin ja käsi käy karkkipussilla. Onneksi sitten tulee myös päiviä jolloin saan jumpata rauhassa, ja voi että miten nautinkin siitä!

Lopulta kuitenkin näiden kolmen ehdoilla mennään. Ja näitä aikoja tulen ikävöimään sitten kun minulla on aikaa liikkua silloin kun itse haluan ja niin paljon kuin haluan.

Ei äidit lannistuta siitä jos ja kun meidän suunnitelmat eivät toteudu, vaan nautitaan erityisesti niistä kerroista kun onnistuu! :) Ja muistetaan että liikunta on vain yksi osa-alue hyvinvoinnista, siitäkään ei saa koskaan tulla pakkomiellettä tai suorittamista tai sitten siitäkin on ilo kaukana.

(Everydayawe.com)

Iloista keskiviikkoa, liikunnalla tai ilman,

<3: Marjo

Piparin tuoksua ja kiireetöntä juoksua

Kerroin teille viime kerralla että rakastan juosta talvella. Tänä vuonna olemmekin saaneet nauttia ihan erityisen kauniista Suomen talvesta. Viime viikonloppuna sain ihanan hetken aivan itselleni, kun pojat olivat isovanhempien ja serkkujen kanssa tekemässä piparkakkutaloja ja äiti ja isi olivat ihan ylimääräisiä poikien mielestä ;) Minä käytin oman hengähdystaukoni luonnon keskellä juoksenteluun omissa lapsuudenmaisemissa. Juoksentelin todella hiljaa ja nautiskellen, ilman mitään mittareita tai ohjelmia ja se oli mahtavaa. Välillä pysähdyin valokuvaamaan ja keskityin ihan vain imemään itseeni luonnon häkellyttävää kauneutta tuolla auringonpaisteessa. Noissa lapsuuden maalaismaisemissa sitä sielu lepää ja mieli virkistyy, tuon korkean taivaan alla on tilaa hengittää ja olla vapaa! Meidän Suomen luonto on todella puhdas ja kaunis!

Juokseminen on ihana, helppo ja edullinen harrastus. Itse en lähes koskaan kuuntele musiikkia juostessa, koska haluan kuulla hiljaisuuden. Usein lenkkeilen kuitenkin juoksuohjelmaa noudattaen, koska varovaisena haaveenani on juosta ensi kesänä ensimmäinen kokonainen maraton. Mutta välillä nämä kiireettömät juoksut, joita ei mitata tai vertailla, tulevat enemmän kuin tarpeeseen.

Tämä maailma on täynnä suorittamista ja kilpailua. Aina täytyy saada enemmän, saavuttaa enemmän, olla enemmän, olla parempi, ja usein olla jotakin ihan muuta kuin mitä itse pohjimmiltaan on. Jotta saavuttaa sitten sen.. niin minkä? Tavoitteenko? Mutta mitä sen jälkeen? Aina uusi tavoite. Sitähän tämä maailma on pullollaan. Mutta lopulta se vain ottaa, se loputon kierre, ja jättää ihmisen tyhjäksi. Älä ymmärrä minua väärin; olen ehdottomasti sitä mieltä että ihmisellä täytyy olla unelmia ja tavoitteita, ja arvostan suuresti monia ihmisiä jotka tekevät määrätietoisesti töitä päämääriensä ja unelmiensa eteen. Mutta tavoitteista saattaa tulla ihmiselle oman arvon mittari, joka johtaa loputtomaan kierteeseen, jossa tyydytystä ei saa lopulta mistään. Ihmisestä tulee helposti niin tapojensa kuin tavoitteidensa orja. Minäkin joudun usein muistuttamaan itseäni: Pysähdy! Ennen kuin taas voin jatkaa matkaa eteenpäin.

Pysähdy!

Monta upeaa ja kaunista asiaa olisi jäänyt näkemättä ja kokematta tälläkin lenkillä, jos en olisi pysähtynyt. Oli ihanaa pysähtyä ja vain katsella ja ihmetellä Luojan luomaa kauneutta. Auringonsäteet valkealla hangella, jään kimmellys liukkaalla tiellä, puiden oksien tanssi tuulessa, ja upea sininen taivas kaiken yllä. Samalla tavalla arjen keskellä moni kaunis ja tärkeä asia tai hetki jää täysin näkemättä ja kokematta, jos kiirehdimme päivästä toiseen, tavoitteesta toiseen. Kukaan meistä ei varmuudella tiedä huomisesta päivästä. Meille on annettu vain tämä hetki, ja siksi on tärkeää ettemme vain juokse läpi tätä arvokasta elämää ja aikaa. On tärkeää aina pysähtyä ja kuunnella, keskittyä siihen mikä on oikeasti tärkeää ja millä on suurta merkitystä.

"Hiljenny sieluni kuule: säveliä hiljaisuuden.

Hiljenny sydän vaikene, äärellä ikuisuuden.

Tyynny mieleni, suppuun siipesi saata.

Mykisty kieleni, taivas on kohdannut maata.

Säveliä hiljaisuuden, sanat ei häiritä saa.

Kirkkaus ikuisuuden, ihmistä koskettaa.

-Hilja Aaltonen"

Lenkin jälkeen pääsin vielä itsekseni saunaan. En tarvinut tälläkään kertaa ulkomaanmatkaa, tai viikon kylpyläreissua että jaksoin palata arkeen olemaan 24/7 äiti. Ei, tämä pieni hetki riitti tälläkin kertaa (ja ne matkat on ehkä edessäpäin ;) ) Tällä välillä oli valmistunut todella upeita piparkakkutaloja, ja tuoksu oli ihanan jouluinen! On todella kiitollinen mieli <3

Live, laugh, love

Kiireetöntä juoksua teidänkin viikkoon! Toki joudmme varmasti ottamaan spurtteja myös ja välillä ehkä juoksemaan maratonia tässä hektisessä arjessa, mutta muistetaan olla armollisia itsellemme ja toisillemme. <3 Ja hei, on välillä ihan ok, vaikka et olisi tehnyt päivän aikana mitään muuta kuin hengittänyt. Se riittää toisinaan, eikö niin? :)