Äitiys ja vanhemmuus ei ole kilpailu

Äitiys. Äidiksi tuleminen. Se on kuulkaas melko mullistava asia. 

Minä tulin äidiksi melkein seitsemän vuotta sitten. Onko siitä tosiaan jo niin pitkä aika? Minä kun vasta opettelen tätä asiaa. Äitiyttä. Ja olenkin muka ollut äiti jo seitsemän vuotta. Samaa ihmetteli mieheni tässä eräs ilta. Onko hän tosiaan ollut isä jo monta vuotta, vaikka vastahan me tätä vanhemmuutta tässä opettelemme yhdessä.

Vanhemmuus on suunnattoman suuri vastuu. Joskus tuntuu että me taakoitumme siitä vastuusta liiaksi, yritämme olla parempia äitejä ja isejä, ja suoriutua tehtävästämme kunnialla läpi.. sen sijaan että keskittyisimme siihen mitä on tässä ja nyt, ja ihan yksinkertaisesti vain eläisimme.

Me äidit ainakin monesti olemme todella taitavia potemaan syyllisyyttä milloin mistäkin. Joskus aiheesta, joskus aiheetta, ja aivan liian paljon. Milloin syyllistyt siitä kun toiset käyttävät kestovaippoja, toiset tekevät kaikki ruuat itse, toiset ulkoilevat enemmän, toiset harrastavat enemmän, tai toiset osaavat ottaa rennommin kuin sinä. Syitä löytyy kyllä pilvin pimein. Voi miten turhaa se onkaan. Vertailemme itseämme toisiin, "parempiin kasvattajiin". Ja sosiaalisen median kautta voi saada niin helposti kuvan että toiset perheet ovat täydellisiä perheitä. 

Täydellisiä perheitä ei ole olemassa. Ihan oikeasti ei ole. 

Täydellisyydellä tässä kohtaa tarkoitan, että kukaan ei koskaan toimi väärin ja kaikki sujuu oppikirjan mukaan. Sitäpaitsi, minkä oppikirjan mukaan? Tähän vanhemmuuteen kun ei ole ohjekirjaa. Hyviä neuvoja ja vinkkejä kyllä on paljonkin. Mutta samat ohjeet eivät toimi jokaiselle. Tämä elämä kun on tarkoitettu elettäväksi. Ja kun sinä elät, niin samalla sinä opit. 

Meillä on ollut melkoisen haastava vuosi. Ihana ja haastava. Meidän esikoisemme aloitti syksyllä eskarin, toinen poikamme on kolme ( ne joilla on kolmevuotias uhmakas omasta takaa, tietävät että tämä ei edes selittelyjä kaipaa, huuuuuhhhuh ) ja meille syntyi vauva samoihin aikoihin eskarin alun kanssa. Melkoinen palapeli ollut tämä arki, ja voin kertoa että minä en kyllä todellakaan ole osannut aina olla kovinkaan rakentava enkä jaksanut sanoittaa lapselle jokaista tilannetta ja tunnetta, vaan olen kyllä itse vajonnut sinne samalle tasolle lasten kanssa. 

Vanhemmuus voi olla välillä todella pelottavaa, koska siinä joudumme väkisin kohtaamaan oman heikkoutemme ja voimattomuutemme.

Tiedän, että on paljon asioita joita joku toinen olisi osannut hoitaa paremmin kuin minä. Mutta siitä huolimatta tiedän, että minä olen paras äiti lapsilleni. Ja sinäkin olet paras äiti sinun lapsellesi. Kaikkine vahvuuksinemme ja heikkouksinemme me olemme parhaat vanhemmat lapsillemme. Emme täydellisiä, ihan vain ihmisiä. Ja joka päivä saamme oppia lisää. Kasvamme ja kehitymme vanhempina, mutta valmiita meistä ei tule koskaan. Meidän lapsemme eivät mene rikki siitä että he näkevät että äidit ja isät ovat ihmisiä. 

Me tarvitsemme paljon enemmän armoa ja vapautta tähän elämään ja vanhemmuuteen. 

Vapautta olla meitä itsejämme, ja vapautta opetella, kaatua ja nousta ylös. Vapautta iloiten elää omaa elämäämme ja seurata muita perheitä. Ei kilpaillen muita vastaan, vaan eläen, aistien ja oppien, eteenpäin kulkien. Rakastaen! Vanhemmuus ei ole taakka, vaan etuoikeus. Lapset ovat lahja, ja niin sinä kuin minäkin olemme mitä parhaimpia vanhempia lapsillemme. 

"Lapsi kasvaa parhaiten epätäydellisten vanhempien huomassa. -Jari Sinkkonen"

Tällainen muistutus oli avoimen päiväkodin seinällä. Ihanan armollinen totuus!! Mitä kauemmin olen äiti ollut, sitä enemmän huomaan miten epätäydellinen olen. Mutta tämä elämä on kasvamista, läpi elämän. Onneksi minä, epätäydellinen vanhempi saan levätä armossa. Minun parhaani riittää. Ja täydellinen Jumala on luvannut huolehtia lopusta, kun vain luovutan oman sotkun ja epätäydellisyyden sellaisenaan hänelle. 

Armoa hei rakkaat äidit ja iskät, vanhemmuus on todella haastavaa. Mutta ei se mitään, samassa veneessä ollaan kaikki!

Huh huh, ilta kun saapuu niin mehut on aika pois. Mutta hommaa riittää, ympäri vuorokauden.

Äitiys. Mikä merkillinen, kokonaisvaltainen asia. Täynnä mitä suurinta rakkautta iloa ja riemua, uhrautumista, turhautumista ja voimattomuutta. Oman heikkouden ja epätäydellisyyden kohtaamista. Ja aina, ihan aina, aivan valtava lahja ja siunaus. Äitiys ja vanhemmuus on vaikka mitä. Mutta kilpailu se ei ole! Ethän rakas vanhempi unohda sitä koskaan?

Iloa ja vapautta vanhemmuuteen!

Rakkaudella, Marjo

Vähän asiaa raskauskiloista

"Synnytyksestä aikaa kolme viikkoa ja raskauskiloista ei tietoakaan", "Kaikki raskauskilot jäivät synnytyslaitokselle", "Uskomattoman upeassa kunnossa heti synnytyksen jälkeen". Näitä otsikoita iltalehtien lööpit huutavat meille naisille päivä toisensa jälkeen. Surullista. Surullista minkälaisia mittareita synnyttäneille naisille asetetaan ja minkälaisten itsetunto-ongelmien ja huonommuuden tunteiden kanssa niin lukemattomat naiset kamppailevat. Riittämättömyyttä ja epävarmuutta.

Jokainen nainen palautuu omaan tahtiinsa raskaudesta ja synnytyksestä. On täyttä typeryyttä olettaa että jostain niin ihmeellisestä ja mullistavasta asiasta pitäisi palautua jossain tietyssä aikataulussa. Ja ei, siinä ei ole mitään väärää että itsestään pitää huolta, juoksee ja käy salilla jos se hyvältä tuntuu. Päinvastoin, on oikein hyvä asia jos omasta kunnostaan pitää huolta. Mutta siinä on jotain täysin vinoutunutta ja väärää, että sinä ihana nainen joka olet kehossasi kantanut elämän ihmettä kuukausitolkulla, rupeat inhoamaan kehoasi sen jälkeen kun olet sen pienen ihmeen synnyttänyt ja saanut syliisi.

 

Minulla on takana kolme täysiaikaista raskautta. Nämä raskaudet ovat olleet hyvin erilaisia keskenään ja kehoni on kokenut monenlaisia muutoksia näiden kuluneiden seitsemän vuoden aikana. Ällistyttävää mihin kaikkeen meidän naisten kehot pystyy, meidät on ihmeellisesti suunniteltu!

Ensimmäisellä kerralla ollessani raskaana, kiloja tuli huimasti. Oli pahoinvointia, jouduin jatkuvasti syömään jotain helpottaakseni pahaa oloa, oli närästystä ja turvotusta. Meni pitkään synnytyksen jälkeen ennen kuin olin entisissä mitoissani. Kaikki energiani meni uuden arjen opetteluun, vauvan ihasteluun ja ihmettelyyn sekä yövalvomisiin. Ja energiaa meni valtavasti myös ihan synnytyksestä palautumiseen- niin fyysisesti kuin henkisesti. Ensimmäiseen kolmeen viikkoon synnytyksen jälkeen en pystynyt edes istumaan, saati urheilemaan. Siitä ne kilot kuitenkin pikkuhiljaa lähti, ihan normaaliarjen mukana kun hiljalleen palailin minulle ominaisen liikunnan pariin.

Toinen raskaus oli helppo kuin mikä. Ei närästystä, ei turvotusta, ja jatkoin minulle rakasta juoksuharrastusta jopa kahdeksannelle kuulle asti, toki hyvin maltillisesti matalalla sykkeellä. Kiloja ei hirveästi kertynyt, ja minulla oli heti synnytyksen jälkeen sellainen olo että voisin lähteä vaikka juoksemaan. Ja melko pian lähdinkin, tarkasti kuunnellen oman kehon viestejä ja valmiuksia. Raskauskilot hävisivät todella nopeasti muutamissa viikoissa. 

Nyt kolmas raskaus oli fyysisesti todella rankka. Pahoinvointia kesti 17 viikkoa ympäri vuorokauden, väsymys oli armotonta ja arkea piti kuitenkin pyörittää kahden pojan kanssa. Välillä kävin puun takana oksentamassa kun ulkoiltiin poikien kanssa. Kun pahoinvointi helpotti, alkoi vielä rajumpi väsymys jota kesti miltei raskauden loppuun asti. Hengästyin jokaisessa ylämäessä ja jopa puhuessa. Hemoglobiini oli matala eikä meinannut millään korjaantua, siitä johtui hengästyminen. Närästys paheni loppuraskautta kohti niin rajuksi että reseptilääkkeestä huolimatta heräsin usein öisin oksennukset väärässä kurkussa. Loppua kohti myös supisteli jatkuvasti ja liitoskivut pahenivat niin koviksi etten välillä päässyt edes nousemaan sängystä. Tästä huolimatta pyrin syömään melko terveellisesti ja liikkumaan aina mahdollisuuksien mukaan. Kiloja kertyi yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla, siis noin 20kg. Tuntui että kun näinkin pullan, sain pari kiloa lisää..;)

 

Miksi kerron tämän? Siksi että halusin havainnollistaa että jokainen raskaus todella on erilainen. Ja siksi myös jokainen palautuminen on erilainen. Ja on turha kokea huonommuutta siitä että joku toinen jaksaa ja pystyy liikkumaan läpi raskauden. Hyvä hänelle. Mutta jos sinä et pysty, sinä et ole huono tai laiska, vaan äärettömän urhea nainen joka hienosti tekee parhaansa niillä voimavaroilla jotka on käytettävissä.

Minulla on synnytyksestä kolme kuukautta aikaa ja painan lähes kymmenen kiloa enemmän kuin ennen raskautta. Liikun mahdollisuuksien mukaan (Täältä löytyy kirjoitus aiheesta) ja syön melko hyvin ja monipuolisesti. Herkkuja syön välillä liikaa, mutta en ruoski itseäni siitä. Liikun siksi, että siitä tulee hyvä olo ja se ylläpitää terveyttä - toisin sanoen se tekee hyvää minulle. Syön monipuolisesti siksi että sekin tekee hyvää minulle. Mutta jos rupean suorittamaan liikuntaa tai tarkkailemaan kaikkia syömisiäni ja vahtimaan vaakaa, nämä asiat eivät enää teekään minulle hyvää vaan hallitsevat minua.

Miksi halusin kirjoittaa tästä aiheesta? Siksi että ympärilläni on todella paljon naisia, jotka kamppailevat näiden asioiden kanssa. Sydämeni murtuu kun joku teistä ihanista naisista katsoo itseään arvostellen, vähätellen ja jopa halveksien. 

http://www.livingalifeworthliving.com/images/easyblog_images/281/b2ap3_thumbnail_QuoteInnerBeauty.jpg

Toisinaan minäkin syyllistyn tuijottelemaan selluliittiani tai puristelemaan vatsamakkaroitani saunassa. Mutta sitten havahdun, ja ymmärrän miten päätöntä se on. Ja jos hylkään äänet joita tämä ulkonäkökeskeinen kehoa palvova maailma huutaa,  kuulenkin totuuden hiljaisen äänen joka sanoo minulle: "sinä olet kaunis, sinä riität". 

Tiesitkö, että sinäkin olet kaunis? Kaikessa vajavaisuudessamme me olemme ainutlaatuisia ja kauniita! Kuin lumihiutaleet, jokainen täysin erilainen ihanine yksityiskohtineen <3

Ihanaa viikonloppua sinä kaunis! <3

Rakkaudella,Marjo