Arjen helmiä ja äidin villit käty-bileet

Elämä on yllätyksiä täynnä!

Eilen alkoi mieheni kesäloma ja esikoisen viimeinen eskariviikko. Tunteilua aiheesta löytyy täältä ja täältä .Minä sain nukkua aamulla vähän pidempään, kun mieheni hoiti aamutoimet ja pojan eskariin. Ah luksusta! Sain päivän aikana monta muutakin yllätystä, sellaisia oikein arjen helmiä.

Siivousta, jumppaa ja arpajaisvoittoja

Onneksi sain aamulla nukkua vähän pidempään kuin normaalisti, yö oli mennyt taas melko levottomasti 8-kuisen jumppaajan kanssa. Vanhempani tulivat käymään ja auttelemaan, että sain kotia hieman siivottua. Miten arvokasta on, että apu on lähellä! Nimittäin apua minä totisesti tarvitsinkin. Nyt kun miehelläni alkoi loma, tuntuu että väsymys tuli moninkertaisesti ylle. Samaa sanoi mieheni. Varmasti kroppa antaa periksi tässä kohtaa, kun arkeen tuli kevyempi vaihe, ja nyt on tärkeää olla itselleen armollinen ja antaa keholle ja mielelle lepoa. Siis sen mukaan kuin se pikkulapsiperheessä on mahdollista :D

Illalla minulla oli omaa aikaa jumpan merkeissä. Olen tammikuusta asti käynyt äitiysfysioterapeutin pitämällä äitikeho-tunnilla Fysio-Eskolassa (kerron tästä lisää erillissä postauksessa), ja illalla oli siis kevään viimeinen kerta. Pukkarissa ennen tuntia hypistelin Ekopharman tuotteita joita siellä on myynnissä, ja ajattelin että voi kun olisi ihana testata Ekopharmaa jota olen kovin kuullut kehuttavan. Itse käytän siis muutenkin pääosin luonnonkosmetiikkaa. Minun yllätyksekseni tunnin lopussa oli arvonta, ja minä voitin Ekopharman vadelma - käsivoiteen! Minä en yleensä koskaan voita mitään, mutta nyt voitin. Ihanaa!!! 

Poikien telttaretki ja äidin käty-bileet

Kotiin tullessa polkaisin vielä kaupan kautta. Ilma oli upean aurinkoinen ja minä todella nautin yksin kaupassa käymisestä ja hiljakseen pyöräilystä. Tunsin kehoni väsymyksen, mutta rauhallinen jumppa ja pyöräily kesäillassa teki hyvää. 

Kun pääsin kotiin, isommat pojat olivat päättäneet nukkua yönsä teltassa pihalla. Olivat saaneet isänsäkin ympäripuhuttua, ja pian katsoinkin hölmistyneenä ikkunasta pihan poikki hiippailevia poikia yökkäreissään. Sinne ne todella menivät, ja minä jäin pienimmän kanssa kaksin. Melkein siis kämppä tyhjä. Hei, nyt alkaisi siis äidin käty-bileet! Ja kotikin pysyisi siistinä kun pojat pysyisivät ulkona. Asuisikohan ne koko kesän teltassa, hmmm ;)

Tein itselleni lämpimiä voileipiä ja rahkaa hedelmillä ja mustikoilla. Ajattelin että laitan pienimmän (joka muuten painaa 9,5 kiloa, ei kovin pieni siis) nukkumaan, käyn suihkussa, lakkaan kynnet - joista on kivasti lakat lähteneet kuten kuvassa näkyy-testaan uutta voidetta ja sitten nautin herkuista ja omasta rauhasta. 

No miten sitten kävikään?

Noh, kuten arvata saattaa, niin pienin poika ei käynytkään nukkumaan. Kun poika neljättä kertaa heräsi ylös siinä vaiheessa kun minä yritin hiippailla makkarista pois, päädyin taas uuden nukutuksen jälkeen syömään iltapalaa vauva sylissä olkkarissa. En uskaltanut siirtää nukkuvaa piereskelevää poikaa sylistä pois pitkään aikaan, vaan yritin rahkankin syödä unissaan kiemurteleva poika sylissä, ja lopputuloksena oli mustikoilla kuorrutettu lapsi. Nice.  Ja onneksi yökkäri oli valkoinen..

Lopulta sain syötyä ja pojan omaan sänkyyn. Kävin pikaisesti suihkussa ja äkkiä nukkumaan. Kello oli jo lähemmäs 12 tässä vaiheessa. Näin villit bileet minulla oli ;) Ja kuten arvata saattaa, isommatkin pojat tulivat sisälle nukkumaan keskellä yötä. Tosin syynä oli se, ettei iskän paikat kestäneetkään retkipatjalla nukkumista. Ensi kerralla siis ilmapatja telttaan mukaan.

Mutta kaikenkaikkiaan päivä oli aivan ihana, täynnä arjen helmiä. Ja onneksi tässä äitiyden matkan varrella on oppinut että asiat harvoin menee niinkuin itse suunnittelee, eikä se haittaa yhtään mitään! Ainiin, se käsivoide oli ihana. Sain kuin sainkin suihkun jälkeen testattua.

Mukavaa päivää ja yllättäviä arjen helmiä siulle!

Rakkaudella, Marjo

Lapsen lailla

Voi, jospa osaisin useammin heittäytyä elämään lapsen lailla.

Jospa osaisin heittää mielestäni kaiken muun. Nähdä vain sen, mikä on tärkeää tässä hetkessä. Omistaa yksinkertaisen, puhtaan ilon vilpittömällä sydämellä. Siinä on valtava onnen salaisuus.

Onni ei ole sitten kun, vaan onni on tässä ja nyt. 

Olen tässä useampana päivänä seurannut hämmästellen ja liikuttuneena lasteni iloa. Siis niinä hetkinä kun he eivät riitele raivokkaasti keskenään ;) Tuosta puhtaasta ilosta olisi meillä kaikilla opittavaa! 

Lapsen ilo on yksinkertaista! Lapsi osaa löytää ilon aiheita aivan joka puolelta. Sellaisista paikoista ja asioista, joista aikuinen ei ymmärrä edes etsiä. Onneen ei vaadita suuria tekoja tai ponnistuksia. Onni ei ole sitten kun, vaan onni on tässä ja nyt. Ellei jokin satu menemään pieleen, esimerkiksi paidan lappu hankaa tai crocsien rei'istä tule hiekkaa sisään. Sitten onkin pielessä ja isosti. Mutta lapsen maailmassa isotkin harmit unohtuvat heti, kun tilanne on ohi. Niitä ei jäädä märehtimään. Ja onni on taas tässä ja nyt.

Suurimmat ilon ja ihmetyksen aiheet löytyvät ainakin meillä useimmiten luonnon keskellä. 

Mitä muuta sitä onneen tarvitaan?

Linnun laulu, aurinko, multa tai hiekka, vesiletku. Vesisade, ukkoskuuro. Perhosen lento. Yli lentävä suihkari. Kukat ja kärpäset. Ja kastemadot ja koppakuoriaiset (yyyyh, minä olen ötökkäkammoinen). Ämpäri ja lapio. Ystävä tai oma veli vierellä. Grillattu makkara ja jäätelö. Mitä muuta sitä onneen tarvitaan?

Tässä havaintoja viime päiviltä, mitkä asiat ovat omat poikani tehneet onnelliseksi. Loppuen lopuksi, onni syntyy vähin eväin. Niistä yksinkertaisista asioista joilla meitä on siunattu. Ja ne yksinkertaiset ja tavalliset asiat ovat aivan parhaita. Onni löytyy arjen keskeltä.

Itse kovin odotan pian koittavaa kesälomareissua Ahvenanmaalle. En ole siellä koskaan käynyt ja odotan että pääsemme sinne luonnon helmaan saaristoon. Reissuun on kuitenkin vielä tovi aikaa, ja se kestää lopulta vain hetken. Odotus on ihanaa, mutta olisipa surullista jos tämän hetken onni menisi minulta ohi kokonaan kun odottaisin vain että sitten kun. 

Onni ei ole sitten kun, vaan onni on tässä ja nyt! <3

Iloa siun tulevaan viikkoon! Kuljetaan silmät ja aistit auki, jotta ymmärrämme tämän hetken kauneuden.

Rakkaudella, Marjo

Kaikki postauksen kuvat on ottanut ihana Miina Merisalo

Suurien tunteiden viikko

Aivan viimeisiä viedään ennen kesäloman alkua. 

Meidän vanhimmalla pojallamme on enää muutamia eskaripäiviä jäljellä ennen ansaittua lomaa. Ja miehenikin loma alkaa aivan kohta. 

Katsoin nuorinta, 8 kuukatta vanhaa poikaamme, ja hän näytti aivan samalta kuin esikoinen saman ikäisenä. 

Eilen oli kouluunlähtijöiden siunaus kirkossa, ja nenäliina oli arvatenkin kovassa käytössä. Minulla oli tunteet jo aiemmin hyvin pinnassa, täältä löytyy kirjoitus siitä. Lasten lauluesitykset olivat aivan ihania, ja en voinut itkemättä katsoa penkillä istuvaa ja hämmästyneenä ympärilleen pälyilevää poikaani, joka vasta oli aivan pieni vauva. Katsoin nuorinta, 8 kuukatta vanhaa poikaamme, ja hän näytti aivan samalta kuin esikoinen saman ikäisenä. Itkuisuutta ei yhtään vähentänyt eskaritätien lapsille esittämä laulu, ja muiden aikuisten kostuneet silmäkulmat. Olipa kerrassaan kaunis, liikuttava ja iloinen tapahtuma! Mitenhän minä selviän ensi viikolla kevätjuhlasta?!

Käsi kädessä kuljimme iloisesti höpötellen, ja taas äidin silmäkulmassa kimmelsi. 

Tänään pääsimme pitkään odotetulle retkelle keskimmäisen poikamme kanssa aivan kahdestaan! Avoin päiväkoti järjesti bussiretken Mielon tilalle, josta tämän postauksen kuvatkin on otettu. Vanhin poika oli siis eskarissa ja nuorin isovanhempien kanssa kotona, kun me kolmevuotiaan kanssa lähdimme iki-ihanille äiti-poika-treffeille. Käsikädessä kuljimme iloisesti höpötellen, ja taas äidin silmäkulmassa kimmelsi. Mikä kumma tässä keväässä on, allergiaako kun silmät vuotaa jatkuvasti?! ;)

Voi valtava mitä elämyksiä! 

Maatilalla pääsimme ihastelemaan lampaita ja pupuja, heppoja, kanoja ja olipa siellä lemmikkipossu ja hauvakin. Osaa eläimistä pääsimme silittämään ja kanoja sai ruokkia. Voi valtava mitä elämyksiä! Ihan parhautta. Retki huipentui makkaranpaistoon nuotiolla, johon oli kuivuudesta huolimatta saatu erikoislupa meidän retkeä varten.

Onpas tämä todella ollut suurien tunteiden viikko. 

Kun kävelimme käsikädessä tuolla maalaismaisemassa, imin maaseudun rauhaa itseeni joka henkäyksellä. Kyllä maalla vaan on mukavaa, ja luonnon keskellä sielu todella lepää. Jälleen huomasin silmäkulmieni kostuneen kun kiitollisena hengittelin maalaisilmaa ja olin häkeltynyt taas kerran luonnon kauneudesta. Onpas tämä todella ollut suurien tunteiden viikko. Meillä on ollut rankka, mutta äärettömän ihana, tärkeä ja kallisarvoinen vuosi. Sen lisäksi että lapset kasvavat, niin minä olen naisena ja äitinä saanut kasvaa, vapautua ja muuttua tämän vuoden aikana paljon. 

Näihin viime päiviin on jotenkin kiteytynyt koko kuluneen vuoden mullistavat muutokset, ja tämä ihmeellinen kesä joka meille ilmestyi, on kuin palkinto koko vuoden uurastuksesta. Olkoon se sitä myös sinulle :)

Rakkaudella, Marjo

Ole rohkea - uskalla levittää siipesi vaikka pelottaa

Törmäsin yksi päivä puhuttelevaan tarinaan.

Tarinassa joulupukki oli tuonut lapselle monta lahjaa. Seuraavana jouluna joulupukki toi lapselle uudelleen täysin samat lahjat, ja lapsi oli kovin pettynyt ja ihmeissään asiasta. Vastaukseksi kummastukseensa lapselle kerrottiin, että kaikki edellisen joulun lahjat olivat käyttämättä, ja jos hän nyt käyttäisi saamiaan lahjoja, seuraavana jouluna hän saisi uudet lahjat.

On aivan liian paljon käyttämättömiä, piilossa olevia lahjoja. 

Tämä fiktiivinen tarina jäi vahvasti mieleeni, ja aloin miettimään miten totta tämä on monen elämässä. On aivan liian paljon käyttämättömiä, piilossa olevia lahjoja. Erilaisia kykyjä, taitoja ja luovuutta. On olemassa ehkä arkoja toiveita tai haaveita että mitä jos niitä omia kykyjä joskus pääsisi käyttämään. Mutta sitten asioita aina vain siirtää eteenpäin ja vähätellään omaa osaamista. "En ole kuitenkaan kovin hyvä, tai ainakaan yhtä hyvä kuin joku toinen, jolla on samantapainen lahja tai kutsumus."

No mitä sitten, vaikka et olisikaan yhtä taitava kuin naapurin Liisa? Tiedätkös, kukaan toinen ei ole samanlainen kuin sinä, ja kenelläkään toisella ei ole sinun lahjaasi. Kun sinä teet saman asian omalla tavallasi, se on erityistä! 

Kun seuraat rohkeasti sitä kutsua, joka on sinun sydämeesi asetettu, niin siitä syntyy jotain ainutlaatuista ja suurta, ja vain taivas on rajana kuinka pitkälle voit päästä!

Jos et levitä siipiäsi, et voi tietää miten pitkälle voit päästä. Ole rohkea! Muista, että rohkea ei ole se joka ei pelkää, vaan se joka levittää siipensä pelosta huolimatta.

Minulla on ollut lapsena paljon unelmia ja haaveita. Luin, kirjoitin ja piirsin paljon. Visioin päässä asioita ja toteutin, vaikka en useinkaan tiennyt miten asioita tehdään. Otin aina härkää sarvista ja puskin vaikka läpi harmaan kiven. Olen iloinnut taidoista joita minulla on ollut, ja muistan unelmoineeni usein että minusta tulee isona prinsessa, joka tekee hyvää köyhien keskuudessa ja vaikuttaa maailman asioihin. Leikin kruunu päässä prinsessaa, ja juttelin merkittävien henkilöiden kanssa salamavalojen räiskeessä, unelmieni prinssin ihaillessa tietenkin lähistöllä, lehdistön ihmetellessä prinsessan viisautta, lempeyttä, kauneutta, ja eleganttia tyyliä. Jep, ihan realistinen tulevaisuudennäkymä. Prinssini olenkin jo löytänyt melkein 15 vuotta sitten, tai siis oikeastaan hän löysi minut. Aivan siis kuten leikeissäni.  ;)

Jotenkin vuosien vieriessä unohdin olevani prinsessa. Itsetuntoni oli aivan pohjamudissa ja olin uskonut kaikki valheet joita kova maailma oli minulle syöttänyt. En ollut tarpeeksi hyvä, kaunis, viisas, laiha, muodokas, muodikas enkä tarpeeksi yhtään mitään muutakaan. Minusta tuli tyhmä, ruma ja arvoton. Hain hyväksyntää monin tavoin, tuntien itseni aina vain arvottomammaksi. 

Nyt kun vuosia on kulunut eteenpäin ja olen saanut eheytyä ja vahvistua, löytää todellisen arvoni ja minuuteni, olen alkanut ymmärtää myös lahjoja joita minulla on. Minä luulin pitkään että Jumala ei ole minulle edes antanut mitään lahjoja. Kunnes rupesin muistamaan asioita joista nautin lapsena, ja ymmärsin että minun vahvuuteni, lahjani ja kutsumukseni liittyvät vahvasti niihin asioihin joista nautin lapsena ja joita tehdessä minun sydämeni täyttyy ilolla, innolla ja palolla. 

Meillä on jokaisella omat juuremme, runkomme, oksamme, lehtemme ja hedelmämme.

Ajatella, miten paljon ihmisiä on maailmassa. Ja kuinka valtavan paljon piilossa olevia, käyttämättömiä lahjoja. Voi, kunpa ne kaikki lahjat olisivat käytössä! Maailma olisi aivan eri näköinen paikka, kun jokainen toteuttaisi omaa kutsuaan joka on sydämeen asetettu.

Me koemme aina riittämättömyyden tunnetta jos vertailemme itseämme toisiin. Etkö sinäkin ihaile luontoa ja sen kauneutta, arvostaen jokaista kukkaa ja kasvia niiden ainutlaatuisen kauneutensa vuoksi? Ethän sinäkään haluaisi että luonto olisi täynnä ainoastaan koivuja tai kieloja, vaikka ne olisivatkin sinun lempipuitasi -tai kukkiasi. Haluathan sinäkin että luonto on täynnä eri värejä, sävyjä ja muotoja. Kuinka vihreän sävyjäkin voi olla niin monta erilaista, ja kuinka ne sointuvat kauniisti yhteen tehden maisemasta täydellisen vehreän ja raikkaan. Ja koivujakaan ei ole kahta samanlaista, vaan jokaisella on omat juurensa josta ne ravintonsa imevät, omat oksansa ja lehtensä.

Miksi, voi miksi meidän ihmisten pitäisi olla toistemme kopioita?! Meillä on jokaisella omat juuremme,runkomme, oksamme, lehtemme ja hedelmämme. Omat tarinamme, haavamme ja särömme. Omat kipumme, kaipuumme ja lahjamme. Ja meidän lahjamme rikastuttavat toisten elämää, luoden kauniin melodian kaikkine sointuineen kun niitä lahjoja käytetään oikein.

Kun sinä olet oma itsesi, sinä riität. Ihan aina! <3

Mitäpä jos minä ja sinä levittäisi siipemme ja katsottaisi mihin asti pääsemme?

Rakkaudella, Marjo

Kuninkaallisia häitä punatuin huulin

Miten sitä voikin ilahtua pienistä asioista!

Tilasin alkuviikosta Jolielta Algamariksen aurinkorasvan lapsille. Samalla tilasin pari muutakin tuotetta, ja mukaan valikoitui minulle uusi tuttavuus : Couleur Caramelin huulipuna sävyssä pink. Juuri sen sävyistä luonnonkosmetiikan huulipunaa olin etsinyt, ja nyt se löytyi. Kuvassa on punaisempi, oikeasti se on pinkimpi. Sävy oli ihana, ja kaiken lisäksi tuntuu huulilla hyvältä ja kosteuttaa. Jipii!!

Nämä on näitä naiseuden hupsuja iloja, joista tulee niin hyvä olo kun välillä saa itseään hemmotella. 

Vauvan pyllyn pesukin on paljon hohdokkaampaa lakatuin kynsin ja punatuin huulin ;)

Juoksutreffit luonnon helmassa miehen kanssa on ihan parhautta!

Eilen lähdimme mieheni vanhempien luo käymään, ja kävimme pienellä juoksulenkillä ihan kahdestaan. Tämä oli kolmas lenkki synnytyksen jälkeen, ja juoksin varovaisesti tunnustellen kolmisen kilometriä. Vielä en aio vähään aikaan vauhtia tai matkaa lisätä, kehoni kaipaa hellää palautumista edelleen. Vatsalihasten erkaumaa ei oikeastaan enää ole, mutta pitkät juoksut saavat vielä odottaa hetkisen.

Tämä oli ensimmäinen kerta synnytyksen jälkeen kun pääsimme yhdessä mieheni kanssa juoksemaan. Olihan se ihan yhtä mahtavaa mitä muistelinkin, ellei vieläkin parempaa. Juoksutreffit luonnon helmassa miehen kanssa on ihan parhautta!

Nämä Asicsin gel noosat huutelivat minulle kaapin uumenista, että mitä jos lähdettäisi lenkille. En vastustellut. Näillä kengillä on taidettu viimeimmäksi juosta Tallinnassa puolimaraton vuonna 2016.

Lenkin ja suihkun jälkeen pääsimme syömään anopin tekemää ruokaa, voi mitä luksusta! Ja juuri sopivasti telkusta tulikin kuninkaalliset häät, vauva nukahti syliin ja sain oikeasti istua vain ihan rauhassa pari tuntia uppoutuen kuninkaalliseen häähumuun.  Ja tottakai punatuin huulin! Ihan prinsessafiilis :)

Iloista sunnuntaita siulle! 

Rakkaudella, Marjo

Ilmassa nyt: irti päästämisen haikeutta ja kuplivaa iloa

Tänä aamuna se iski. Se on ollut ilmassa jo pidemmän aikaa, mutta tänään se iski jotenkin lujaa tajuntaan: haikeus. Minun esikoiseni, minun pieni muruseni on kohta jo koululainen.  Meillä ei ole enää kotona kolmea pikkupoikaa, vaan alkaa täysin uusi vaihe meidän elämässä. 

Aivan odottamatta kyyneleet kohosivat silmiini, ja suolaiset vedet valuivat pitkin poskiani. 

Tänä aamuna tuo pieni hiestä nihkeä käsi tuntui erityisen ihanalta kädessäni. Pienet sormet puristivat lujasti kättäni, ja minun peukaloni silitteli hänen kättään samalla kun kävelimme. Välillä hän laski irti, tutki kiviä naapurin tytön kanssa ja taas juoksi takaisin ottamaan kädestäni kiinni. Minun käteni jo odotti pientä suloista kättä.

Aivan odottamatta kyyneleet kohosivat silmiini, ja suolaiset vedet valuivat pitkin poskiani. Kukaan ei huomannut mitään, sillä minulla oli aurinkolasit ja tuuli kuivasi kyyneleet nopeasti. Pieni käsi puristi lujempaa ja kuulin sanat : äiti sie oot kiva.

Tiedän, että hän on pieni vielä. Tiedän että hän kaipaa ja tarvitsee äidin syliä ja käden puristusta vielä pitkään. Mutta joka päivä hän kasvaa ja itsenäistyy enemmän. Minun tehtäväni on auttaa häntä lentämään, kuten Elina Salminen tässä (Klik) ihanassa runossaan sanoo. Ja se tekee välillä kipeää. Mutta se on rakkautta! Minun tehtäväni on laskea irti ja luottaa että hän pärjää.

Minä luovutan ja luotan! 

Eskariin oli enää pieni matka jäljellä, ja huokasin Isälle, että anna joku sana tähän aamuun. Ja sain saman tien sydämelleni sanat : Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret. (Se löytyy 5. Mooseksen kirjasta, tarkistin kun pääsin kotiin.)

Ihana, lohdullinen sana! Minä luovutan ja luotan! Kaikelle on aikansa auringon alla  ja minä iloitsen tästä uudesta aikakaudesta meidän elämässä. Sitä paitsi, poikani on luvannut että sitten kun hän ei enää mahdu syliini, hän ottaa minut syliin ;)

Suolaisilta kyyneliltä en kyllä tule välttymään jatkossakaan, mutta ne kuuluvat elämään. 

Poikani otti loppukirin eskarin kulmilla, ja tämä nuoruudesta tuttu laulu alkoi soida päässäni:

Niin kuin linnunpoikaa

joka kurkkii pesästää

meitäkin nyt tuuli kutsuu lentämään

Siivet saimme Jumalalta

siivet sydämeen

Lentää saamme valoon

lentää vapauteen

Pekka Simojoki, Olet vapaa

Ihanaa viikonloppua siulle!

Rakkaudella, Marjo

Toukokuun kesäillat

Ollaan vasta toukokuun puolessa välissä, mutta meillä on kesä kukkeimmillaan!

Kesä tuli niin yllättäen, että meillä on vielä eteisessä rukkasia, lapasia ja kaulaliinoja. Ja löytyypä sieltä yksi talvitakkikin, jonka taskusta löysin pyörän avaimen 10 minuuttia liian myöhään kun olisin jumppaan pyöräillyt maanantaina. No ei se mitään, kävinkin sitten juoksemassa pienen lenkin, ja se oli ihanaa!

Meillä on hellettä piisannut nyt monta päivää, ja voi pojat että olemme näistä päivistä nauttineet. Miten HELPPOA lasten kanssa, kun vaatteita ei tarvita juuri lainkaan ja sisällä ei tarvitse käydä kuin vessassa ja syömässä, jos sitäkään ;) Tämä valo, lämpö ja kauneus on kuin palkinto pitkän ja rankan talven jälkeen. 

Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan.  Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme.  Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat. Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule.

Korkea veisu 2:11‭-‬13 FB38

Eilen eskarilaista kotiinhakiessa koulun ikkunasta raikui lasten laulamana Suvivirsi. Ilmassa on aivan huumaava tuoksu, ja lintujen konsertti on jotain aivan käsittämättömän upeaa ja kaunista. Nämä hetket ovat kuin maistiaisia taivaasta, ja hoitavat mieltä sekä kehoa. 

Ilmassa on aivan huumaava tuoksu, ja lintujen konsertti on jotain aivan käsittämättömän upeaa ja kaunista. 

Yksi kesän parhaita puolia on helpot lähdöt. Eskarilainen halusi lähteä eilen illalla ongelle. Isänsä tuumasi että no mikä ettei, otettiin vaihtovaatteet mukaan ja hypättiin autoon. Haettiin kaupasta makkarat mukaan ja ajettiin isoisäni mökille, jonne on vain parinkymmenen minuutin matka.

Tiedättekös, on kuin onkin lottovoitto syntyä Suomeen!

Kalaa ei tullut tällä kertaa. Kotimatkalla pysähdyttiin vanhempieni luokse grillaamaan ja iltapesuille, jotta lapset saivat käydä autoon nukkumaan kotimatkalla. Ainut vaan, että kukaan heistä ei tietenkään käynyt ;) 

Iloa ja aurinkoa siun päivään!

Rakkaudella,

Marjo

Kiitos äiti!

Haluan toivottaa ihanaa äitienpäivää ihan jokaiselle äidille siellä ruudun takana!

Minulla on elämässäni monia upeita naisia - äitejä joilta olen saanut oppia ja tukea, apua ja neuvoja. Oma äiti, anoppi, ja ystävät. Te teette upeaa työtä, kiitos! <3

Minä ajattelin näin äitienpäivän kunniaksi kirjoittaa tällä kertaa kiitoskirjeen omalle rakkaalle äidilleni, joka todennäköisesti tämänkin tekstin lukee. Kiitos myös siitä äiti ;) Haastan myös sinut tekemään kiitoskirjeen omalle äidillesi. Se voisi olla ihana yllätys näin äitienpäivänä!

Kuvassa mieheltäni yllätyksenä saamani ihanat ruusut. Kuinka ollakaan, ne sattuu olemaan äitini lempikukkia - keltaiset ruusut.

Rakas äiti,

Ensinäkin, ihana kun sinä olet olemassa!

En oikein tiedä edes mistä alkaisin. Siksi kirjoittelen mitä nyt ensimmäisenä mieleeni tulee kun ajattelen sinua, ja tästä kirjeestä tulee puuttumaan moni asia. Mutta lupaan kertoa ne sinulle aina kun ne mieleen putkahtelee.

Useimmiten kutsun sinua mummiksi, sillä sinä olet lastemme mahtava mummi. Mutta tiedäthän sinä sen, että minulle sinä olet ja tulet aina olemaan äiti.

Sinä rakas äiti, olet oman äitisi menettänyt aivan liian varhain. Olit vasta lapsi silloin. En ole koskaan äitiäisi tavannut, mutta tiedän sinussa olevan paljon häntä. Olethan hänestä minulle aina paljon kertonut. Sinun äitisi olisi sinusta todella ylpeä! 

Kun mietin lapsuuttani ja sinua, mieleeni tulee ensimmäisenä sinä keittiössä hyräilemässä. Sinä usein hyräilit kotitöitä tehdessäsi. Se tuntui hyvältä, siitä tiesi että kaikki on hyvin ja äiti on hyvällä tuulella. Olet kertonut, että sinun äitisikin usein hyräili. Ja tiedätkös, minäkin usein hyräilen.

Kiitos äiti, kun olet ollut niin lämmin ja rakastava, huolehtiva äiti jonka sylissä on aina ollut tilaa. Sinun lähelläsi on ollut aina turvallista olla. Sinun lempeytesi loistaa ja luo valtavaa valoa kasvoillesi. Sinun sydämesi on täynnä äidillistä rakkautta, jota jokainen lapsenlapsesikin on päässyt nauttimaan.

Kiitos että hieroit aina jalkojani kun niissä oli kasvukipuja,vaikka keskellä yötä, silitit aina kun olin kipeä ja toit pilkottuja hedelmiä kun sairastin.  Lohdutit kun itkin. Miten sinä aina löysitkin oikeat sanat? 

Kiitos että rukoilit iltarukouksen ja peittelit, halasit ja suukotit.

Kiitos että hassuttelit ja leikit kuurupiiloa, piirsit ja keksit hauskoja ideoita. Olit läsnä.  Sinä laskit mäkeä talvisin ja kesäisin uit meidän kanssamme mökillä, ja saunoit tuntitolkulla. Sinulla on ihmeellinen kyky ymmärtää lapsia, ja heittäytyä asioihin mukaan lapsen lailla.

Opetit myös itsemäisyyttä meille lapsille, ja meidän oli turvallista tehdä asioita yksin tietäen että sinä olet aina läsnä jos tarvitsemme apua.

Kiitos että leivoit paljon, ja sain usein vielä koulustakin tulla pullantuoksuiseen kotiin. 

Kiitos että luit minulle paljon, ja lainasit minulle usein kirjoja kirjastosta. Oi miten rakastinkaan lukemista ja yhteisiä lukuhetkiämme! 

Ja ne barbien vaatteet! Kenenkään toisen barbeilla ei ollut yhtä upeita iltapukuja kuin ne sinun tekemäsi.

Sinä olet ollut loistava kuuntelija, ja ymmärtäväinen äiti. Jopa silloin kun minä kävin teini-iän vaikeimpia kapinahetkiä läpi, sinä ymmärsit. Silloin kun minä en näyttänyt ulospäin mitään tunnetta, mutta sisällä oli repivä tuska, sinä tulit ja halasit. Ja se sulatti sydämeni ja sai minun kuoreni murtumaan.

Sinä olet saanut minut aina nauramaan. Surunkin keskellä sinä olet löytänyt jotain, joka on saanut itkun tuhrimat kasvot kääntymään nauruun. Sinulla oli kyky nostaa kaikki maailman murheet hartioiltani. 

Minä en olisi minä ilman sinua, äiti. Sinun seurassasi on aina ollut helppo olla, elää ja unelmoida. Ja sinä olet aina uskonut minuun.

Kiitos miten olet aina auttanut ja palvellut, täydellä sydämellä. Voi äiti-rakas, ihanaa että olit kotiäitinä niin monta vuotta! Joskus olet ehkä miettinyt että kukaan ei arvosta sitä valtavaa panosta jonka sinä olet lapsillesi antanut. Mutta minun mielestäni sinä ansaitsisit mitalin!

Ja äiti, sinä olet edelleen yksi kauneimmista naisista jonka olen koskaan tavannut. Olet valtava siunaus ja Jumalan lahja. Minä ihailen sinua! <3

Ps. Ihana sika sie oot ;)

Hyvää äitienpäivää äiti!

Rakkaudella, Marjo

Hei me leivotaan - superhelpot suklaamuffinsit

Aina ei mene niinkuin Strömsössä. Mutta joskus menee, WOOHOOO!!

Tänään piti saada jotain pientä kahvipöytään. Esikoinen toivoi suklaamuffinseja, ja niitä siis lupasin leipoa. Meillä leivotaan välillä usein, välillä harvoin ja joskus jopa onnistutaan leipomuksissa ;) Googlen kautta löytyy aina parhaat reseptit haulla helppo ja nopea.

Alkuperäinen ohje muffinseihin taisi olla Myllyn Paras, mutta tehtiin sen mukaan mitä meillä sattui kaapissa olemaan.

Tässä ollaan jo taikinan kaalimishommissa. Kuulema ihan hirrrrrveän hyvää oli!

Kaapista löytyi ihan pikkaisen vielä tätä suklaata, olin yksin salaa syönyt melkein koko levyn. Tämän jämän käytin taikinaan raastettuna.

Tässä tulee ohje:

Tarvitset:

3,5 dl vehnäjauhoja

2 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

2 - 3 rkl tummaa kaakaojauhetta

(lisäksi 1 rkl vaaleaa)

ripaus suolaa

2 kananmunaa

1 dl vahvaa kahvia

1 dl maitoa tai kermaa

100 g sulatettua voita

Suklaata raasteena, muruina tai pieninä paloina. Sopiva määrä olisi varmaan n. 100- 150g. Meillä ei ollut niin paljon koska syöppö äiti ei jätä suklaata kaappeihin.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kosteat hyvin sekoittaen. 

Täytä muffinsivuoat reilu puolilleen, ja paista 200¤ 10-15 min

Muffinsit menossa jo uuniin. Jännittää, voiko nämä oikeasti olla näin helppoja ja nopeita?!

Kyllä voi! Tällä kertaa meillä onnistuttiin. Ja ihan varmasti teilläkin!

Herkullisia hetkiä,

Rakkaudella,Marjo

Kevään riemua

Tämä viikko on ollut ihana! 

Pitkän talven jälkeen tämä kevään lämpö ja vehreys on niin hoitavaa. Meitä on todella lämpö hellinyt koko viikon, ja sisällä emme ole paljon ehtineet muuta kuin välillä pyörähtää.

Rakastan tuoreita kukkia ja värejä. Nämä kukat ostin itselleni väriläiskäksi keittiöömme. 

Alkuviikosta meidän kadun päässä oli roskalava johon sai viedä puutarhajätteet. Siinä meillä vierähti koko ilta puuhastellessa koko perheen voimin, ja myös naapurin lapset mukana touhuamassa. 

Tässä meidän keskimmäinen veljes työn touhussa. Hän halusi korjata naapurinkin haravointikasan, ja kertoi sitä kerätessään että kun auttaa toisia niin siitä tulee ihana olo. No niinhän se todellakin on!

Eskarilainen (omien sanojensa mukaan koululainen jo) hommissa. Kävimme muuten kouluunkin tällä viikolla tutustumassa. Olimme molemmat ihan innoissamme, ja poikaa harmitti että koulu alkaa vasta syksyllä ;)

Pienin, 8-kuinen suharimme myös aina menossa mukana. Rattaissa ei viihdy juuri ollenkaan kun on hereillä. Huhhuijakkaa kun vauhti on kova, seisoo ja kävelee tukea pitkin ja KIIPEILEE joka paikkaan. Ja syö kaiken mikä vastaan tulee. Mitähän lukemia aktiivisuusranneke näyttäisi minulle aina illan tultua kun näiden kolmen miehenalun kanssa päiväni vietän? ;)

Ihan aavistuksen on multaa kynsien alla.. Kaikki pitää nähdä, maistaa ja aistia kaikin aistein. Lapset osaavat kyllä yhden todella tärkeän taidon : elää täysillä!

Nälkä yllätti kesken kaiken. Onneksi apu on lähellä ja maito aina matkassa.

Tällainen viikko täällä pienessä pähkinänkuoressa. Mukaan on mahtunut myös kesälomareissun suunnittelua.  Ja hei, viikonlopuksi luvattu myös lämmintä. Eli käytännössä varmaan asumme ulkona ja syömme makkaraa. :D

Toivottavasti teilläkin on ollut mukava viikko!

Aurinkoista viikonloppua ja tulevaa äitienpäivää!

Rakkaudella, Marjo

Muutos ei tapahdu hetkessä, vaan hetkissä

Oikein mukavaa maanantaita teille! 

Ihanaa kun viikonloppuna paistoi aurinko ja oli ihan tosi lämmin. Me emme meinanneet saada poikia sisälle ollenkaan, ja pieninkin konttaili nurmikolla käpyjä ja lehtiä maistellen. Tyhmä äiti ja iskä vaan pilasi ilon eikä antanut niillä täyttää vatsaa, pöh ;) Toivottavasti teilläkin on ollut hyvä viikonloppu.

Tuossa eilen illalla pihalla kahvakuulaillessani tuli mieleen kirjoitella arjen pienistä valinnoista. Siitä miten paljon omaan hyvinvointiimme ja elämänlaatuumme voimme vaikuttaa pienten jokapäiväisten valintojen kautta. Ja mietin juuri meitä äitejä pikkulapsiarjen keskellä. Liikunta on tärkeää yleisen jaksamisen kannalta, mutta välillä niin vaikea yhtälö.

Kirjoitin aiemmin postauksen siitä, miten olen oppinut olemaan lempeä keholleni. Ja tämä oivallus on tehnyt aivan äärettömän hyvää minulle.

Olen kertonut aiemmin että olen ollut koko aikuisikäni aktiivinen liikkuja, ja jo nuorena harrastin liikuntaa tanssin muodossa (joka onkin yksi parhaista liikuntamuodoista mielestäni). Tämä kaikki on saanut alkunsa pienistä valinnoista, muodostaen pikkuhiljaa elämäntavan. Olen ohjannut vuosia ryhmäliikuntaa, ja juoksennellut silloin tällöin puolimaratoneja. Olen pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan liikkumaan läpi kaikkien raskauksien ja palaamaan liikunnan pariin nopeasti synnytyksien jälkeen . Aina tämä ei ole kuitenkaan ollut mahdollista ja olen onneksi oppinut kuuntelemaan kehoani ja sen viestejä paremmin. Kirjoitin aiemmin postauksen siitä, miten olen oppinut olemaan lempeä keholleni.  Ja tämä oivallus on tehnyt aivan äärettömän hyvää minulle.

Mutta nyt siis asiaan jota kävin kirjoittamaan. Valinnat. 

Minä uskon, että kun ihminen opettelee joka päivä tekemään pieniä oikeita valintoja, niin pian koko elämäntapa muuttuu, ja saat kuin huomaamatta pysyviä muutoksia aikaan. 

Minä en ole koskaan tehnyt uudenvuoden lupauksia. En pidä siitä, että vuodenvaihteessa tehdään joitakin isoja lupauksia elämäntapojen muuttamisesta. En pidä siitä siksi, että ne harvoin toimivat pidemmän päälle. Minä en myöskään ole koskaan ollut  tiukalla dieetillä. Minä en usko siihen, että monetkaan tiukkaa dieettiä noudattavat ihmiset saavat pysyviä tuloksia aikaan. Luulen että valitettavan moni saa jopa vahinkoa aikaan kieltämällä itseltään ehdottomasti tietyt asiat, ainoastaan repsahtaakseen uudelleen.

Minä uskon, että kun ihminen opettelee joka päivä tekemään pieniä oikeita valintoja, niin pian koko elämäntapa muuttuu, ja saat kuin huomaamatta pysyviä muutoksia aikaan. Ei hetkessä, vaan hetkissä.

Keho on viisas ja kertoo kyllä jos joku mättää.

Minä en suinkaan aina ole liikkunut fiksusti (joskus liian vähän, joskus taas liikaa). Ja olen esimerkiksi opetellut syömään säännöllisesti 5 monipuolista runsasta ateriaa päivässä, ja juon runsaasti vettä. Tämä ei toteudu joka päivä, enkä stressaa siitä että välillä syön mitä kiinni saan, mutta huomaan heti voinnissani ja aineenvaihdunnassani muutoksen. Keho on viisas ja kertoo kyllä jos joku mättää. Minä olen opetellut kuuntelemaan sen viestejä. Ja hei, vaikka syön pääsääntöisesti fiksusti, niin herkuista en useinkaan tingi. Jos syöminen ja liikkuminen on balanssissa, niin pullaa vaan naamaan jos maistuu. Se pitää mielen virkeänä ja pyllyn pyöreänä ;) 

Ja sitten tähän liikunta-asiaan. Täältä löytyy kirjoitus, milloin kotiäiti jumppaa. Ja totuushan on se, että välillä ei milloinkaan. Mutta, jos motivaatiota löytyy, ja jos keho ei ole enemmän levon kuin liikunnan tarpeessa, niin tilaisuuksia löytyy päivien aikana. Jumppa onnistuu helposti samalla kun lapset katsovat lastenohjelmaa ja vauva nukkuu. Tämä vaatii valppautta, ja kun huomaat tilaisuuden tulleen, älä aikaile. Tosin lapset todennäköisesti kiipeilevät päälläsi samalla, mutta ota se vain lisähaasteena ;) Voi olla, että keittiö saa jäädä siltä päivältä siivoamatta tai pyykit pesemättä. On muistettava että me voimme tehdä mitä vain, mutta emme kaikkea.  Tai jos haluat liikkua, mutta aikaa ei ole kuin puoli tuntia: mitä jos menisit nopealle lenkille salin sijaan? Aikaa ei mene pitkään. Tämä on itse asiassa yksi syy miksi olen rakastanut juoksemista äitiyden keskellä : helppoa ja nopeaa. 

Mutta muista, että jos olet todella kuormittunut arjesta ja nukkunut vähän, on ehkä viisaampaa mennä vaikka metsään kävelylle kuin juoksemaan tai salille rehkimään.

Ja muista myös, että usein kun suunnittelet liikkuvasi, tulee lasten kanssa pari muuttujaa ja se ei onnistukaan. Tässä olen oppinut laskemaan irti omista ajatuksista: ei se mitään, keskitytään tähän hetkeen. 

Joskus olen laittanut jumppavaatteet jo aamulla päälle pääsemättä jumppaamaan koko päivänä. Ei se mitään, uusia päiviä ja tilaisuuksia tulee kyllä :)

Tosiaan, eilen illalla kaikki pojat miestäni myöten olivat pihalla auringonpaisteessa puuhailemassa. Minä olin siivoamassa keittiötä ja mietin, että nyt olisi oivallinen hetki vähän jumpata. Toisaalta olisin halunnut mennä vielä perheeni kanssa ulos. Ja sitten tein valinnan: nappasinkin kahvakuulan mukaan ja menin terassille tekemään reilun puolen tunnin jumpan. Välissä kerkesin syödä kolmevuotiaan valmistamaa hiekkakakkua, höpötellä vauvakeinussa istuvalle kuopukselle ja ihmetellä esikoisen kanssa kastematoja. Ja samalla jutella vielä mieheni kanssa. Yksinkertaista, mukavaa ja tehokasta! Eikä sen liikunnan tarvitse viedä paljon aikaa. Ihan oikeasti melko pienetkin määrät saavat ihmeitä aikaan mielellesi ja kehollesi.

Eikä sen liikunnan tarvitse viedä paljon aikaa. Ihan oikeasti melko pienetkin määrät saavat ihmeitä aikaan mielellesi ja kehollesi.

Ajattelin taas eilen, että ulkona on oikeasti ihan tosi kiva liikkua. Olenhan toki muulloinkin liikkunut ulkona, mutta se on ollut sitten lenkkeilyä, hiihtoa tai pyöräilyä. Mutta oikeasti, esimerkiksi silloin kun lapset leikkii leikkipuistossa, niin äidillähän olisi loistava mahdollisuus tehdä omaa treeniä samalla. Valitettavasti minä en kyllä ehkä kehtaa. Olen puhunut viime aikoina paljon siitä, että ollaan rohkeasti omia itsejämme. Mutta minä en taida kuitenkaan olla ihan niin rohkea ;) Oletteko muut äitit treenanneet leikkipuistossa? 

Aurinkoista viikon alkua!

Rakkaudella, Marjo

Ps. Voisin joku päivä tehdä pienen koosteen kotitreenistä jota teen, voisitte muutkin kiireiset kotiäidit (ja toki kaikki muutkin) käyttää ohjeita hyväksenne. Jumppaatte sitten sisällä tai ulkona ;)

Pps. Jos treenaatte kesällä ulkona, ÄLKÄÄ käykö makaamaan nurmikolle joka kuhisee muurahaisia. Testattu on sekin toissakesänä, AUTS..