Tänä aamuna se iski. Se on ollut ilmassa jo pidemmän aikaa, mutta tänään se iski jotenkin lujaa tajuntaan: haikeus. Minun esikoiseni, minun pieni muruseni on kohta jo koululainen. Meillä ei ole enää kotona kolmea pikkupoikaa, vaan alkaa täysin uusi vaihe meidän elämässä.
Aivan odottamatta kyyneleet kohosivat silmiini, ja suolaiset vedet valuivat pitkin poskiani.
Tänä aamuna tuo pieni hiestä nihkeä käsi tuntui erityisen ihanalta kädessäni. Pienet sormet puristivat lujasti kättäni, ja minun peukaloni silitteli hänen kättään samalla kun kävelimme. Välillä hän laski irti, tutki kiviä naapurin tytön kanssa ja taas juoksi takaisin ottamaan kädestäni kiinni. Minun käteni jo odotti pientä suloista kättä.
Tänä aamuna tuo pieni hiestä nihkeä käsi tuntui erityisen ihanalta kädessäni. Pienet sormet puristivat lujasti kättäni, ja minun peukaloni silitteli hänen kättään samalla kun kävelimme. Välillä hän laski irti, tutki kiviä naapurin tytön kanssa ja taas juoksi takaisin ottamaan kädestäni kiinni. Minun käteni jo odotti pientä suloista kättä.
Aivan odottamatta kyyneleet kohosivat silmiini, ja suolaiset vedet valuivat pitkin poskiani. Kukaan ei huomannut mitään, sillä minulla oli aurinkolasit ja tuuli kuivasi kyyneleet nopeasti. Pieni käsi puristi lujempaa ja kuulin sanat : äiti sie oot kiva.
Tiedän, että hän on pieni vielä. Tiedän että hän kaipaa ja tarvitsee äidin syliä ja käden puristusta vielä pitkään. Mutta joka päivä hän kasvaa ja itsenäistyy enemmän. Minun tehtäväni on auttaa häntä lentämään, kuten Elina Salminen tässä (Klik) ihanassa runossaan sanoo. Ja se tekee välillä kipeää. Mutta se on rakkautta! Minun tehtäväni on laskea irti ja luottaa että hän pärjää.
Minä luovutan ja luotan!
Minä luovutan ja luotan!
Eskariin oli enää pieni matka jäljellä, ja huokasin Isälle, että anna joku sana tähän aamuun. Ja sain saman tien sydämelleni sanat : Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret. (Se löytyy 5. Mooseksen kirjasta, tarkistin kun pääsin kotiin.)
Ihana, lohdullinen sana! Minä luovutan ja luotan! Kaikelle on aikansa auringon alla ja minä iloitsen tästä uudesta aikakaudesta meidän elämässä. Sitä paitsi, poikani on luvannut että sitten kun hän ei enää mahdu syliini, hän ottaa minut syliin ;)
Suolaisilta kyyneliltä en kyllä tule välttymään jatkossakaan, mutta ne kuuluvat elämään.
Poikani otti loppukirin eskarin kulmilla, ja tämä nuoruudesta tuttu laulu alkoi soida päässäni:
Niin kuin linnunpoikaa
joka kurkkii pesästää
meitäkin nyt tuuli kutsuu lentämään
Siivet saimme Jumalalta
siivet sydämeen
Lentää saamme valoon
lentää vapauteen
Pekka Simojoki, Olet vapaa
Ihanaa viikonloppua siulle!
Rakkaudella, Marjo
Ei kommentteja