Äitiys ja vanhemmuus ei ole kilpailu

Äitiys. Äidiksi tuleminen. Se on kuulkaas melko mullistava asia. 

Minä tulin äidiksi melkein seitsemän vuotta sitten. Onko siitä tosiaan jo niin pitkä aika? Minä kun vasta opettelen tätä asiaa. Äitiyttä. Ja olenkin muka ollut äiti jo seitsemän vuotta. Samaa ihmetteli mieheni tässä eräs ilta. Onko hän tosiaan ollut isä jo monta vuotta, vaikka vastahan me tätä vanhemmuutta tässä opettelemme yhdessä.

Vanhemmuus on suunnattoman suuri vastuu. Joskus tuntuu että me taakoitumme siitä vastuusta liiaksi, yritämme olla parempia äitejä ja isejä, ja suoriutua tehtävästämme kunnialla läpi.. sen sijaan että keskittyisimme siihen mitä on tässä ja nyt, ja ihan yksinkertaisesti vain eläisimme.

Me äidit ainakin monesti olemme todella taitavia potemaan syyllisyyttä milloin mistäkin. Joskus aiheesta, joskus aiheetta, ja aivan liian paljon. Milloin syyllistyt siitä kun toiset käyttävät kestovaippoja, toiset tekevät kaikki ruuat itse, toiset ulkoilevat enemmän, toiset harrastavat enemmän, tai toiset osaavat ottaa rennommin kuin sinä. Syitä löytyy kyllä pilvin pimein. Voi miten turhaa se onkaan. Vertailemme itseämme toisiin, "parempiin kasvattajiin". Ja sosiaalisen median kautta voi saada niin helposti kuvan että toiset perheet ovat täydellisiä perheitä. 

Täydellisiä perheitä ei ole olemassa. Ihan oikeasti ei ole. 

Täydellisyydellä tässä kohtaa tarkoitan, että kukaan ei koskaan toimi väärin ja kaikki sujuu oppikirjan mukaan. Sitäpaitsi, minkä oppikirjan mukaan? Tähän vanhemmuuteen kun ei ole ohjekirjaa. Hyviä neuvoja ja vinkkejä kyllä on paljonkin. Mutta samat ohjeet eivät toimi jokaiselle. Tämä elämä kun on tarkoitettu elettäväksi. Ja kun sinä elät, niin samalla sinä opit. 

Meillä on ollut melkoisen haastava vuosi. Ihana ja haastava. Meidän esikoisemme aloitti syksyllä eskarin, toinen poikamme on kolme ( ne joilla on kolmevuotias uhmakas omasta takaa, tietävät että tämä ei edes selittelyjä kaipaa, huuuuuhhhuh ) ja meille syntyi vauva samoihin aikoihin eskarin alun kanssa. Melkoinen palapeli ollut tämä arki, ja voin kertoa että minä en kyllä todellakaan ole osannut aina olla kovinkaan rakentava enkä jaksanut sanoittaa lapselle jokaista tilannetta ja tunnetta, vaan olen kyllä itse vajonnut sinne samalle tasolle lasten kanssa. 

Vanhemmuus voi olla välillä todella pelottavaa, koska siinä joudumme väkisin kohtaamaan oman heikkoutemme ja voimattomuutemme.

Tiedän, että on paljon asioita joita joku toinen olisi osannut hoitaa paremmin kuin minä. Mutta siitä huolimatta tiedän, että minä olen paras äiti lapsilleni. Ja sinäkin olet paras äiti sinun lapsellesi. Kaikkine vahvuuksinemme ja heikkouksinemme me olemme parhaat vanhemmat lapsillemme. Emme täydellisiä, ihan vain ihmisiä. Ja joka päivä saamme oppia lisää. Kasvamme ja kehitymme vanhempina, mutta valmiita meistä ei tule koskaan. Meidän lapsemme eivät mene rikki siitä että he näkevät että äidit ja isät ovat ihmisiä. 

Me tarvitsemme paljon enemmän armoa ja vapautta tähän elämään ja vanhemmuuteen. 

Vapautta olla meitä itsejämme, ja vapautta opetella, kaatua ja nousta ylös. Vapautta iloiten elää omaa elämäämme ja seurata muita perheitä. Ei kilpaillen muita vastaan, vaan eläen, aistien ja oppien, eteenpäin kulkien. Rakastaen! Vanhemmuus ei ole taakka, vaan etuoikeus. Lapset ovat lahja, ja niin sinä kuin minäkin olemme mitä parhaimpia vanhempia lapsillemme. 

"Lapsi kasvaa parhaiten epätäydellisten vanhempien huomassa. -Jari Sinkkonen"

Tällainen muistutus oli avoimen päiväkodin seinällä. Ihanan armollinen totuus!! Mitä kauemmin olen äiti ollut, sitä enemmän huomaan miten epätäydellinen olen. Mutta tämä elämä on kasvamista, läpi elämän. Onneksi minä, epätäydellinen vanhempi saan levätä armossa. Minun parhaani riittää. Ja täydellinen Jumala on luvannut huolehtia lopusta, kun vain luovutan oman sotkun ja epätäydellisyyden sellaisenaan hänelle. 

Armoa hei rakkaat äidit ja iskät, vanhemmuus on todella haastavaa. Mutta ei se mitään, samassa veneessä ollaan kaikki!

Huh huh, ilta kun saapuu niin mehut on aika pois. Mutta hommaa riittää, ympäri vuorokauden.

Äitiys. Mikä merkillinen, kokonaisvaltainen asia. Täynnä mitä suurinta rakkautta iloa ja riemua, uhrautumista, turhautumista ja voimattomuutta. Oman heikkouden ja epätäydellisyyden kohtaamista. Ja aina, ihan aina, aivan valtava lahja ja siunaus. Äitiys ja vanhemmuus on vaikka mitä. Mutta kilpailu se ei ole! Ethän rakas vanhempi unohda sitä koskaan?

Iloa ja vapautta vanhemmuuteen!

Rakkaudella, Marjo

Rosvoa ja poliisia

Tiesitkö sinä, että kesken pukemisenkin voi tulla mainoskatkoja? Minä en tiennyt aiemmin, mutta kolmevuotiaani onneksi opetti. Kesken pukemisen tuli joku kuperkeikan tapainen temppu, ja kun ihmettelin asiaa, niin se oli kuulema vaan mainoskatko. Ok, eihän siinä mitään. Vieressä katsoivat saman tyypin kaksi mielikuvitusystävää : Siitta ja Silli. (Ei se nimi miestä pahenna jos ei mies nimeä, vai miten se meni? Nämä molemmat kyllä ovat tyttöjä 😉)

Tämä kyseinen pukeutuminen liittyi meidän maanantaihin, jolloin sattui hauska kohtaaminen. Haimme vanhimman pojan ja naapurin tytön eskarista ja jäimme sen jälkeen leikkimään läheiseen leikkipuistoon.

Vauva nukkui vaunuissa, ja minä ajattelin että lapset saavat leikkiä keskenään kun minä istahdan penkille ja hengähdän hetken. 

Puistossa oli kuitenkin eräs minulle entuudestaan tuntematon nainen noin kolmevuotiaan eloisan tyttönsä kanssa. Tervehdimme tämän naisen kanssa ja tyttö alkoi juttelemaan meille. Tämän lapsen juttelu oli aivan valtavan iloista, uteliasta ja vilpitöntä. Tyttö halusi leikkiä meidän kanssamme. Ja hän halusi leikkiä nimenomaan niin että äidit ovat leikissä mukana.

Päädyimme leikkimään rosvoa ja poliisia. Minä, tämä toinen nainen, hänen tyttönsä, minun kaksi poikaani ja vielä naapurin tyttö. Pienin veljes nukkui melkein koko ajan tyytyväisenä vaunuissa. Tämän jälkeen menimme hämähäkkikeinuun keinumaan kaikki kuusi ( onko se hämähäkkikeinu missä on kuusi istumapaikkaa ympyrässä? ). Ai että meillä oli hauskaa; naurua, juttua ja iloa riitti.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisen pitäisi välillä leikkiä tuntemattomien kanssa!

Mietin että meiltä saattaa mennä monia upeita hetkiä ohi elämässä, jos emme kulje silmät auki. Minun oma ajatukseni oli ollut hetki omaa rauhaa penkillä istuen ( ja mitä todennäköisimmin puhelinta räpläten ). Jos se pieni lapsonen ei olisi ollut niin sinnikäs, niin minä olisin menettänyt tuon ihanan hetken kun nauraen samoilimme metsikössä rosvoja etsien ja kiinniottaen. Se jännitys joka väreili ilmassa lasten eläytyessä leikkiin, metsän tuoksu, linnun laulu, ja auringon lempeä lämpö. Ja ihminen kohtaamassa toista ihmistä. Kuinka usein saatammekaan kulkea ummistetuin silmin emmekä näe vieressämme olevaa ihmistä joka kaipaisi juttuseuraa. Kaipaisi ihmistä rinnalleen. Olemaan ihmisenä ihmiselle.

"A joyful heart is good medicine.."

Proverbs 17:22

Minkälaisia yllätyksellisiä kohtaamisia sinulla on ollut viime aikoina?

Iloa ja yllätyksiä sinun päivääsi! 

Rakkaudella, Marjo

Uskalla olla sinä!

Oikein mukavaa maanantaita sinulle! Toivottavasti sinulla oli kiva viikonloppu. Täällä oli oikein mukava ja sopivan vauhdikas viikon lopetus. Paljon ihania, erityisiä hetkiä ja kohtaamisia.

Eräs koko viikon kohokohdista oli kun pääsin kaupungille viettämään laatuaikaa kummityttöni kanssa, josta on kuoriutunut aivan upea nuori nainen. Minä vietän arkeni neljän pojan (kyllä sen miehenikin sisällä asustaa ikuinen poika, ja hyvä niin) keskellä ainoana tyttönä, joten tällaiset tyttöjen omat hetket tulevat kovinkin tarpeeseen välillä <3

Meissä naisissa on suuri voimavara, kun nostamme ja rohkaisemme toisiamme. 

Olen viimeisen viikon aikana kohdannut valtavan määrän eri-ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia naisia; perhepiirin naisia ja monia tuttuja ja tuntemattomiakin. Meillä on ollut kotiäititreffejä, naisten iltaa ja sitten vielä tuo viikon kruunaava tyttöjen päivä. 

Minä kohtaan normaalistikin arjessani paljon erilaisia naisia, ja miten mahtavaa se on että olemme niin erilaisia. Meillä on monenlaisia lahjoja, kykyjä ja persoonia. Meillä on myös jokaisella omat heikkoutemme ja vajavaisuutemme ja omat haavamme. Mutta kun me asetumme tukemaan toisiamme, voimme antaa oman osaamisemme ja vahvuutemme toisen hyväksi, ja samalla itse oppia paljon muilta.

Kuinka usein vertailemmekaan itseämme toisiin ja yritämme tulla joksikin muuksi kuin mitä olemme? 

Ei meidän ole tarkoitus olla toistemme kopioita. Eikä meidän ole tarkoitus kilpailla toisiamme vastaan. Kovin usein se toisen elämä, persoona, ulkonökö, ura tai mikä tahansa muu tuntuu niin kullanhohtoiselta. Mutta me olemme ihan jokainen vain ihmisiä, ja kukaan ei ole täydellinen, eikä kenenkään elämä täällä auringon alla ole täydellistä. Ihanaa se voi olla, ja runsasta. Mutta täydellistä ei koskaan. Ja ihan jokaisella on omat kamppailunsa, kipunsa ja epävarmuutensa.  Voimme oppia ja saada inspiraatiota toisiltamme, ja se on valtava rikkaus!

Uskallatko sinä olla sinä? Ethän yritä olla kukaan toinen, jookos? Koska sinä olet ihana ja ainutlaatuinen juuri sinuna!

Tuntuuko sinusta että  sinulla ei ole lahjoja tai osaamista? Tai että sinä et ole ainutlaatuinen? Minä voin kertoa että se ei ole totta. Sinun lahjasi ei välttämättä ole vielä näkyvissä, mutta sinussa se kuitenkin on asetettuna. Ehkä se on vielä siemen, joka vaatii sopivasti kastelua ja valoa, jotta se saa puhjeta esiin tuoden tähän maailmaan jotain ainutlaatuisen kaunista ja herkkää.  

Sinä olet ainutlaatuinen. Sinä olet sinä. Ole sitä rohkeasti!

"You are altogether beautiful, my love;

there is no flaw in you."

-Song of Solomon 4:7

Rakkaudella, Marjo

Rakkautta, naurua, kahvia

Tänään oli kiva päivä. Aamulla vietiin vanhin poika eskariin ja nautiskeltiin kevään valosta ja auringon lempeästä lämmöstä. Sen jälkeen isovanhemmat tulivat ulkoilemaan ja eväsretkeilemään pienempien poikien kanssa moneksi tunniksi ja sillä aikaa minä sain siivota aivan kaikessa rauhassa.

Olenko minä ainut jonka koti aina räjähtää kun vähän höllää otetta?

Aluksi meinasi pieni epätoivo iskeä, sillä en valehtele yhtään kun sanon että meillä piti ensin siivota, että mahtui edes siivoamaan.. Ehkä joku teistä voi samastua tähän, vai olenko minä ainut jonka koti aina räjähtää kun vähän höllää otetta? 

"Live life simply! "

Pääsin kuitenkin onneksi vauhtiin ja voi että minä nautin kun saan hiljaisessa kodissa siivota aivan yksin. En kaivannut edes musiikkia, kodin hiljaisuus oli musiikkia korvilleni!

Siivotun kodin kruunaavat aina tuoreet kukat. Minulla oli onneksi vielä synttärikimpusta jääneitä kukkia, jotka toivat ihanaa raikkautta ja väriä kevätkeittiöön. 

Kaapin kätköistä löysin myös rakkaalta ystävältäni saamani keittiöpyyhkeen jonka tekstiin kiteytyy jotain hyvin olennaista tässä elämässä : 

"This home runs on Love, laughter and cups of strong coffee."

Tuo pyyhe oli myös sopivan ruttuinen kuvastamaan tätä meidän arkea ;) Meidän hullunkurinen, ihana arki on välillä kovinkin ruttuista. Mutta se ei haittaa mitään, kun sen keskellä vaikuttaa rakkaus, joka saa aikaan sen että koti täyttyy ilolla ja naurulla. Kahvia tietenkään unohtamatta. Ja voi miten oli ihana saada mies ja lapset kotiin ja talo täyteen ääntä ja elämää. Ja uutta sotkua ;)

Iloa tulevaan päivään ja viikonloppuun!

Ps. Muistetaanhan pitää silmät ja aistit auki, että ehditään kokea mitä kaikkea kaunista meidän ympärillä on. 

Rakkaudella, Marjo

Pysähdy

Mukavaa maanantaita sinulle! Muutama ajatus on ollut sydämellä viikonlopun aikana, ja haluan näin viikon alkuun jakaa ne teille pureskeltavaksi.

Elämä on erityinen lahja ja ihme. Elämä on myös todella hauras. Me ihmiset niin mielellämme hallitsisimme kaikkea. Mutta elämä ei ole meidän käsissämme.

Olen joskus lukenut tarinan, jossa elämää verrattiin pankkiin, jossa on joka päivä tietty määrä rahaa. Ne rahat tuli käyttää saman päivän aikana kaikki, säästöön ei jäänyt mitään. Seuraavana aamuna oli taas sama määrä rahaa pankissa, mutta jos ne jätti käyttämättä niin rahat menivät hukkaan.

Miten käytämme nämä sekunnit, jotka hupenevat koko ajan huolimatta siitä käytämmekö niitä vai emme. Säästöön emme saa mitään. 

Tämä on oivallinen tarina ja niin totta. Joka aamu on uusi armo, uusi mahdollisuus, ja sama määrä sekunteja meidän elämämme pankissa. Miten käytämme nämä sekunnit, jotka hupenevat koko ajan huolimatta siitä käytämmekö niitä vai emme. Säästöön emme saa mitään. 

On tärkeää pysähtyä ja katsoa ympärilleen. On tärkeää nähdä, millä kaikella sinua on siunattu. On tärkeää pysähtyä, ja korjata suuntaa jos käytämme sekuntejamme turhuuteen. Tässä maailmassa on niin paljon turhaa, joka kuin salaa varastaa meidän sekuntejamme, iloamme ja elinvoimaamme. Niin paljon asioita jotka vievät aikaamme ja huomiotamme, ja saavat meidät voimaan huonosti. 

Tämä hetki merkitsee, koska se on ainut asia johon sinulla on valtaa. Sinun tämänhetkiset valintasi määrittävät seuraavaa hetkeä ja kaikkea tulevaa. 

Katso taaksesi, ja näe mistä olet tullut. Vaali ihania ja rakkaita muistoja ja ole niistä kiitollinen. On ihanaa unelmoida tulevasta, ja luottavaisin mielin astella kohti uutta. Mutta itse asiassa sinulla ei ole mitään muuta kuin tämä hetki. Tämä hetki merkitsee, koska se on ainut asia johon sinulla on valtaa. Sinun tämänhetkiset valintasi määrittävät seuraavaa hetkeä ja kaikkea tulevaa. Mitkä asiat sinä asetat tärkeimmäksi elämässäsi? Kuinka paljon hetkiä menetät käyttämällä aikaa asioihin jotka eivät oikeasti ole tärkeitä? Sinällään harmittomia asioita, mutta ne varastavat sinun aikasi ja huomiosi? Minä esimerkiksi käytän välillä aivan liikaa aikaa puhelimella. 

Pysähdy. Pysähdy jotta näet, missä olet. Puhelimen GPS hävittää välillä pilvisellä säällä signaalin jos olen vaikka juoksemassa. Signaali löytyy paremmin jos pysähdyn. Aivan samalla tavalla meidän on hyvä välillä pysähtyä ja tarkastaa missä olemme. Ja on hyvä tarkastella myös reittiä jota olemme kulkeneet. Välillä GPS on saanut jo pitkään huonoa signaalia ja piirtänyt epämääräistä kuviota. Silloin saattaa näyttää että olen juossut paljon todellista pidemmän matkan kun ohjelmaan on piirtynyt ylimääräisiä mutkia. Mutta kun tarkastelen juoksuohjelmaa lähemmin, huomaan että ne ylimääräiset metrit olivatkin vain silmänlumetta, höttöä millä ei ollutkaan mitään todellista arvoa kokonaismatkaan.

Perjantaina veimme esikoisen eskariin, ja keskimmäinen poika halusi ostaa donitseja. Minä en paljon vastustellut, koska miksipä ei? Meidännäköistä elämää. Meillä oli ihana herkutteluhetki ja kaiken lisäksi donitsit olivat maailman kauneimman värisiä: valkoista ja pinkkiä. (Eskarilainenkin sai omansa kun kotiutui viikonlopun viettoon)

Elämä on merkillinen juttu, täynnä erilaisia vaiheita. Helppoa elämä ei ole, siihen sisältyy paljon kipua ja surua, iloa ja riemua. Jokaisella omanlaisensa annos. Mutta elämä on aivan mahtavaa kun sen keskellä vaikuttaa täydellinen rakkaus, joka karkoittaa kaiken pelon! 

Pidetäänhän huolta että käytämme meille annetut sekunnit hyvin? Eläthän varmasti omaa elämääsi, etkä sellaista elämää mitä joku toinen ihminen sinulta odottaa? Nautitaan ja iloitaan kaikin aistein tästä päivästä.  Ann Voskampin sanoin: "Elä niinkuin olisit kuolevainen. Sillä sinä olet. Elä niinkuin sielusi olisi ikuinen. Sillä se on."

"Do not fear, for I have redeemed you; I have summoned you by name; you are mine. When you pass through the waters, I will be with you; and when you pass through the rivers, they will not sweep over you. When you walk through the fire, you will not be burned; the flames will not set you ablaze." Jes 43:2

Tehdään viisaita valintoja tänään, ja vaikutetaan niihin asioihin joihin voidaan. Ja ne asiat joihin meillä ei ole valtaa (ja niitä on paljon), jätetään luottavaisesti Jumalan käsiin.

Iloa ja keveyttä sinun viikkoosi! ❤

Rakkaudella, Marjo

Onko kukaan nähnyt muistiani?!

Aurinkoista torstaiaamua sinne! Mitä sinulle kuuluu tänään? Tänne kuuluu ihan hyvää, kai, tai sitten olen vain unohtanut ;)

Luulen että väliaikainen muistinmenetys on jokaiselle äiti-ihmiselle tuttu tilanne ainakin jossain kohtaa elämää. Se on kyllä minullekin tullut tutuksi tässä näiden kuluneiden seitsemän vuoden aikana, mutta viime aikoina minun muistini on pätkinyt ehkä pahemmin kuin koskaan.

Univelkaa on kertynyt ihan kiitettävästi tässä viimeisen vuoden aikana. Kun on perheessä vauhdikas eskarilainen, kolmevuotias täysillä elävä uhmakas joka ei nuku päikkäreitä (koskaan, ellei vahingossa nukahda ja se onkin uuden raivarin paikka kun tajutaan että sellainen vahinko pääsi käymään) ja vauva, niin siinä ei kyllä lepohetkiä paljon päivän aikana ole. Varsinkaan nyt kun tuo seitsemänkuinen on lähtenyt konttaamaan ja seisoo tukea vasten.

Mutta se mikä ei rullaa, niin minun muistini. Kapasiteetti ei vaan enää yksinkertaisesti riitä. 

Pääosin meidän arki rullaa ihan mukavasti, vaikka kyllä on melkoista tunteiden vuoristorataa tämä elämä välillä, itse kullakin meistä. Mutta se mikä ei rullaa, niin minun muistini. Kapasiteetti ei vaan enää yksinkertaisesti riitä. Jos joku kysyy mitä tein eilen, on kuin musta aukko olisi eilisen kohdalla. Sitten kun joku muistuttaa, niin muisti alkaa palailemaan pikkuhiljaa.

Virkistäisiköhän kahvi ja jätski muistia, hmmm..

Kerran marinoin kanan fairylla. Joo, siis ihan oikeasti. En myrkyttänyt ketään. 

Monet kerrat olen ollut laittamassa maitopurkkia kuivaruokakaappiin, tai voirasiaa astiakaappiin. Kerran marinoin kanan fairylla. Joo, siis ihan oikeasti. En myrkyttänyt ketään. Kerroin miehelleni että luin jostain miten joku väsynyt äiti oli paistanut kanaa ja laittanut pannulle fairya öljyn sijaan. Että ihan niin väsynyt minäkään en sentään ole. Olisikohan ollut sitten seuraavalla viikolla, kun marinoin kanaa, kaadoin "öljyä" kanojen päälle ja ihmettelin että olipa jäykkää jotenkin tuo öljy. No ei soinut kellot vielä siinä vaiheessa. Annoin kanojen maustua kaikessa rauhassa, kunnes silmäni osuivat kanojen vieressä olevaan fairypulloon. Jep, kyllä se vain totta oli. Ja sinä päivänä syötiinkin sitten makkaraa ja ranskiksia.

Olen kova unohtelemaan oikeastaan kaikkea nykyään. Saatan yllättyä kun joku laittaa viestiä että on kohta tulossa kylään. Aijaa, onpa kiva juttu mutta aika yllättävää. Kunnes huomaan puhelimen viesteistä että tämähän olikin sovittu jo viikko sitten. Jos itse kyläilemme, on suunnaton ihme jos kaikki tavarat tulee mukaan kotiin. Yleensä ainakin kaikki avatut ruokapurkit tai banaanit (hyi sitä huonoksi menneen mustan banaanin hajua joka jostain kumman syystä hyvin usein minun laukussani haisee!) unohtuvat kassin uumeniin. Lasten ulkovaatteet saattavat aamuisin löytyä märkänä myttynä kylppärin lattialta kun ne pitäisi laittaa päälle ja tänään viimeksi vauvalla oli ulkoillessa sukat kädessä kun en löytänyt anoitakaan niistä kymmenestä parista tumppuja. Oikeasti, kuka niitä varastaa meiltä?

Tänään soitin miehelleni töihin. Puhuimme ehkä 5 minuuttia puhelimessa ja vähän ajan päästä hän soitti takaisin että mitä asiaa minulla oli, kun hän ei enää muista. Yritin pinnistellä ja ponnistella. Ei, musta aukko. En muistanut mitään koko puhelusta. Todettiin että ei se varmaan sitten kovin tärkeää ollut mutta kiva oli jutella. Pätkii se siis hänelläkin pahemman kerran. Että näin meillä. :D

Olen vielä toistaiseksi muistanut laittaa edes saman parin kengät oikeisiin jalkoihin, onhan sekin jo saavutus. Ehkäpä se muistikin pikkuhiljaa palailee kevään ja valon myötä!❤

Onko teillä kaikilla muilla äiti-ihmisillä muisti tallessa ja kaikki hallinnassa? Vai onko siellä muitakin yhtä hajamielisiä? Mikä on pahin unohduksesi?

Mukavaa loppuviikkoa!

❤ Marjo

Pienet, kauniit hetket - suuret, ihanat muistot!

Puhun usein pienten hetkien merkityksestä elämässä. Lasten kanssa ollessa tulee timanttisia hetkiä jatkuvasti, ja onneksi niin, sillä onhan tämä äitiys melkoisen vaativaa hommaa 24/7. Kolmen alle kouluikäisen pojan äitinä toki kaipaan myös omaa aikaa ja omia hetkiä, mutta minulle ne tarkoittavat pääasiassa hyvin pieniä ja yksinkertaisia asioita. Tavallisen elämän keskellä on miljoonia pieniä ja kauniita hetkiä. Nämä tavallisen arjen siunaukset voivat helposti mennä meiltä ohi jos aina tavoittelemme jotain suurta ja ihmeellistä. 

Elämähän itse asiassa koostuu pienistä hetkistä. Usein kun olen väsynyt valvomisesta tai muuten vain kuormittunut, saan heittäytyä luottamukseen että hetki kerrallaan eteenpäin. Voima tulee kyllä kaikkeen mihin tarvitsen, kunhan en yritä suorittaa ja suoriutua kaikesta, vaan luotan. Viisas ystäväni on sanonut että aamulla ei tarvitse tietää, miten iltaan asti pärjää. Se on niin totta! Meillä on vain tämä hetki, ja jokainen päivä on lahja ja uusi mahdollisuus. <3

Näistä arjen keskeltä löytyvistä kauniista hetkistä voisi kirjoittaa kirjan! Mutta tähän hetkeen mieleeni nousi kaksi lähiaikojen erityistä hetkeä.

Alkuvuodesta sairastelimme koko perhe todella paljon ja rajusti. Olin valvonut lukemattomia öitä, ja tuntui että tarvitsen vähintään viikon loman. Meille mieheni kanssa järjestyi parin tunnin yhteinen hetki kun saimme pojille hoitajan. Menimme syömään ravintolaan, ja meistä molemmista tuntui kuin olisimme olleet ainakin kokonaisen päivän pois kotoa. Se oli ihanaa ja virvoittavaa ja juuri sitä mitä siihen hetkeen tarvitsimme ja kaipasimme. 

Toinen pieni hetki liittyy eiliseen. Minulla oli synttärit, ja eräs tärkeä ystäväni jota en ollut nähnyt pitkään aikaan, tuli aivan yllättäen käymään meillä. Hän oli ostanut minulle ihanan lahjan ja ilmestyi oven taakse. Se oli erityinen yllätys ja juuri sitä mitä siihen hetkeen kaipasin ja koin olevani erityinen! :) <3

Minkälaisia erityisiä hetkiä sinulla on ollut viime päivinä? 

Iloa sinun päivääsi! 

<3: Marjo

Ole lempeä - myös kehollesi

Huhheijakkaa, se onkin jo huhtikuu! Olen kertonutkin jo aiemmin, että rakastan kevättä - se on lempivuodenaikani. Nautin keväästä koska se on kuin kupliva kesän aatto, aika jolloin uutta syntyy . Ja olen myös itse syntynyt keväällä, luulen että lapsuuden synttärimuistot vaikuttavat myös siihen että nautin tästä ajasta.

Tämä alkuvuosi on mennyt meiltä paljolti sairastellessa : kaikki vuorotellen ja samaan aikaan ja taas uudestaan. Niiden jälkeen tavallinen arki on ollut kultaakin kalliimpaa. Tässä kun omat voimat ovat olleet hyvin vähäiset ja jaksaminen rajallista, eräs asia on pyörinyt paljon mielessä: Ole lempeä itsellesi! Ja ole lempeä myös kehollesi. 

"Ole lempeä itsellesi! Ja ole lempeä myös kehollesi. "

Liikunta on ollut minulle elämäntapa koko aikuisikäni. Nuoruudessani harrastin tanssia eräässä tanssiryhmässä, myöhemmin ohjasin ryhmäliikuntaa ja viime vuosina olen juossut aktiivisesti. Viimeisimmän raskauden myötä juoksu vaihtui kävelyksi ja pyöräilyksi, ja on edelleen tauolla koska haluan palautua raskaudesta ja synnytyksessä ihan kaikessa rauhassa. Minä aktiiviliikkujana olen viime aikoina oppinut uuden tavan liikkua: kuuntele kehoasi ja ole sille lempeä. Liiku sillä tavalla, mikä tekee hyvää kehollesi ja mielellesi. Kuuntele kehosi viestejä; jos se kaipaa lepoa, anna sille lepoa. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta valitettavasti sitä se ei useinkaan ole vaan ihmiset kuormittavat itseään raskaalla liikunnalla vaikka ovat muutenkin jo kuormitettuja.

"Liiku sillä tavalla, mikä tekee hyvää kehollesi ja mielellesi. Kuuntele kehosi viestejä; jos se kaipaa lepoa, anna sille lepoa."

Media antaa tietyn kuvan siitä, mitä tarkoittaa hyvinvointi ja terveys. Sellaista elämäntapaa ihannoidaan, jossa ihminen on äärimmäisen tehokas töissä ja kotona, ja lisäksi pitää aktiivisesti huolta kunnostaan ja tätä kautta saa voimaa siihen hektiseen arkeen ja taas jaksaa suorittaa. Terveellistä ruokavaliota tietenkään unohtamatta, ja mitä puhtaampi ruokavalio, sitä paremmin keho taas voi. 

Valitettavasti tämä käsitys hyvinvoinnista ja terveydestä ei itse asiassa kovinkaan usein ole totuudenmukainen. Puhtaasta ruokavaliosta ja liikunnasta tulee helposti taas uusi suorite ja sitä kautta taakka. Ja voimme ruveta tuntemaan syyllisyyttä asioista, jotka voisivat oikeasti olla meille ihan tarpeellisia - löhöily sohvalla, pieni herkuttelu, kirjan lukeminen, leffan katsominen, pieni kävely luonnossa tai ihan vain oleminen, tekemättä yhtään mitään. Kyllä, luit oikein. Se ei ole kovin trendikästä, mutta ei ihmistä ole tarkoitettu ikiliikkujaksi (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ;) ). Joskus olisi tärkeää ihan vain olla. Ja jos joskus on päiviä, ettet ole jaksanut tehdä oikeastaan muuta kuin hengittää, niin sekin on ihan ok! 

"Ja jos joskus on päiviä, ettet ole jaksanut tehdä oikeastaan muuta kuin hengittää, niin sekin on ihan ok! "

Kun me tavoittelemme sitä terveyden ja hyvinvoinnin olotilaa jota verkkokalvoillemme syötetään, me rääkkäämme jo valmiiksi kuormitettua kehoamme ja mieltämme, emme pääse palautumaan ja saamme paljon vahinkoa aikaan. Ilman lepoa ei tapahdu palautumista. Ja ilman palautumista ei tapahdu kehitystä. Ja ilman palautumista emme enää osaa tulkita kehomme viestejä oikein ja noidankehä on valmis. Tällöin kunto ei kasva, vaan päinvastoin huononee. Tiedän että moni uupuu tässä yhtälössä. 

"Haluan olla terve ja hyvinvoiva, siksi liikkumiseni täytyy olla sellaista joka hoitaa kehoani ja mieltäni ja sopii minulle tässä elämäntilanteessa."

No enkö sitten aio jatkaa juoksemista tai aktiivista liikuntaa enää? Toki aion juosta- silloin kun kehoni on siihen valmis. Ja kyllä, minä olen edelleen aktiivinen liikkuja. Minä saan päivittäin valtavan määrän hyötyliikuntaa lasten kanssa ollessa. Lisäksi liikun mahdollisuuksien mukaan muutenkin, mutta sellaisia lajeja jotka ovat lempeitä keholleni joka on muutenkin kovilla.  Arki on hektistä, ja siksi haluan liikkua viisaasti. Öisin tulee paljon valvottua, joten siksikin tarvitsen lepoa normaalia enemmän. Haluan olla terve ja hyvinvoiva, siksi liikkumiseni täytyy olla sellaista joka hoitaa kehoani ja mieltäni ja sopii minulle tässä elämäntilanteessa. Ja itse asiassa, nyt kun olen oppinut olemaan lempeä keholleni, enkä rääkkää sitä koskaan kun se on väsynyt, olen oppinut rakastamaan sitä toisin kuin koskaan aiemmin. Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut näin terve suhtautuminen omaan kehooni kuin nyt. 

"..olen oppinut olemaan lempeä keholleni, enkä rääkkää sitä koskaan kun se on väsynyt.."

No entäpä ravinto sitten? Uskon ehdottomasti terveellisen ruokavalion vaikutukseen. Minulle se tarkoittaa sitä että perheenä syömme säännöllisesti noin viisi kertaa päivässä, vaihtelevaa ja monipuolista ruokaa ja paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Jälkkäriksi mahtuu silloin tällöin (lue turhankin usein) pullaa, suklaata tai jätskiä jos mieli tekee. Tai jos mieli tekee kakkua, niin sitten sitä leivotaan lasten kanssa ja syödään hyvällä omallatunnolla. Kunhan ne perusasiat ruokavalion pohjalla on kunnossa.

Tämän tekstin ei ole tarkoitus missään nimessä arvostella heitä, jotka liikkuvat aktiivisesti raskaita lajeja ja noudattavat jotain tarkkaa ruokavaliota. Tämän tekstin on tarkoitus ainoastaan muistuttaa että sellainen elämäntapa ei sovi eikä ole hyväksi kaikille tai kaikissa elämäntilanteissa. Terve ja hyvinvoiva keho ja mieli on se tärkein, ja sen voi saavuttaa monella tavalla.

Tähän loppuun vielä Audrey Hepburnin sanoilla kiteytettynä:

Minä uskon pinkkiin.

Minä uskon, että kalorit palavat 

parhaiten nauramalla.

Minä uskon, että onnellisuus tekee kauniiksi.

Minä uskon, että huomenna on uusi päivä, ja...

minä uskon ihmeisiin.

Audrey Hepburn

Ihanaa keskiviikkoa sinulle!

<3: Marjo