Parisuhde pikkulapsiarjen pyörteissä

Törmäsin hyvään kirjoitukseen  vauvalehden blogeissa. Otsikkona oli hauskasti "menikö parisuhde lapsiveden mukana". Kirjoituksessa oli monia hyviä ajatuksia (kannattaa lukea), ja olen itse taas viime päivinä pysähtynyt erityisellä tavalla miettimään miten ensiarvoisen tärkeää on huolehtia parisuhteesta pikkulapsiarjen keskellä.

Onko kukaan nähnyt muistiani?!

Aurinkoista torstaiaamua sinne! Mitä sinulle kuuluu tänään? Tänne kuuluu ihan hyvää, kai, tai sitten olen vain unohtanut ;)

Luulen että väliaikainen muistinmenetys on jokaiselle äiti-ihmiselle tuttu tilanne ainakin jossain kohtaa elämää. Se on kyllä minullekin tullut tutuksi tässä näiden kuluneiden seitsemän vuoden aikana, mutta viime aikoina minun muistini on pätkinyt ehkä pahemmin kuin koskaan.

Univelkaa on kertynyt ihan kiitettävästi tässä viimeisen vuoden aikana. Kun on perheessä vauhdikas eskarilainen, kolmevuotias täysillä elävä uhmakas joka ei nuku päikkäreitä (koskaan, ellei vahingossa nukahda ja se onkin uuden raivarin paikka kun tajutaan että sellainen vahinko pääsi käymään) ja vauva, niin siinä ei kyllä lepohetkiä paljon päivän aikana ole. Varsinkaan nyt kun tuo seitsemänkuinen on lähtenyt konttaamaan ja seisoo tukea vasten.

Mutta se mikä ei rullaa, niin minun muistini. Kapasiteetti ei vaan enää yksinkertaisesti riitä. 

Pääosin meidän arki rullaa ihan mukavasti, vaikka kyllä on melkoista tunteiden vuoristorataa tämä elämä välillä, itse kullakin meistä. Mutta se mikä ei rullaa, niin minun muistini. Kapasiteetti ei vaan enää yksinkertaisesti riitä. Jos joku kysyy mitä tein eilen, on kuin musta aukko olisi eilisen kohdalla. Sitten kun joku muistuttaa, niin muisti alkaa palailemaan pikkuhiljaa.

Virkistäisiköhän kahvi ja jätski muistia, hmmm..

Kerran marinoin kanan fairylla. Joo, siis ihan oikeasti. En myrkyttänyt ketään. 

Monet kerrat olen ollut laittamassa maitopurkkia kuivaruokakaappiin, tai voirasiaa astiakaappiin. Kerran marinoin kanan fairylla. Joo, siis ihan oikeasti. En myrkyttänyt ketään. Kerroin miehelleni että luin jostain miten joku väsynyt äiti oli paistanut kanaa ja laittanut pannulle fairya öljyn sijaan. Että ihan niin väsynyt minäkään en sentään ole. Olisikohan ollut sitten seuraavalla viikolla, kun marinoin kanaa, kaadoin "öljyä" kanojen päälle ja ihmettelin että olipa jäykkää jotenkin tuo öljy. No ei soinut kellot vielä siinä vaiheessa. Annoin kanojen maustua kaikessa rauhassa, kunnes silmäni osuivat kanojen vieressä olevaan fairypulloon. Jep, kyllä se vain totta oli. Ja sinä päivänä syötiinkin sitten makkaraa ja ranskiksia.

Olen kova unohtelemaan oikeastaan kaikkea nykyään. Saatan yllättyä kun joku laittaa viestiä että on kohta tulossa kylään. Aijaa, onpa kiva juttu mutta aika yllättävää. Kunnes huomaan puhelimen viesteistä että tämähän olikin sovittu jo viikko sitten. Jos itse kyläilemme, on suunnaton ihme jos kaikki tavarat tulee mukaan kotiin. Yleensä ainakin kaikki avatut ruokapurkit tai banaanit (hyi sitä huonoksi menneen mustan banaanin hajua joka jostain kumman syystä hyvin usein minun laukussani haisee!) unohtuvat kassin uumeniin. Lasten ulkovaatteet saattavat aamuisin löytyä märkänä myttynä kylppärin lattialta kun ne pitäisi laittaa päälle ja tänään viimeksi vauvalla oli ulkoillessa sukat kädessä kun en löytänyt anoitakaan niistä kymmenestä parista tumppuja. Oikeasti, kuka niitä varastaa meiltä?

Tänään soitin miehelleni töihin. Puhuimme ehkä 5 minuuttia puhelimessa ja vähän ajan päästä hän soitti takaisin että mitä asiaa minulla oli, kun hän ei enää muista. Yritin pinnistellä ja ponnistella. Ei, musta aukko. En muistanut mitään koko puhelusta. Todettiin että ei se varmaan sitten kovin tärkeää ollut mutta kiva oli jutella. Pätkii se siis hänelläkin pahemman kerran. Että näin meillä. :D

Olen vielä toistaiseksi muistanut laittaa edes saman parin kengät oikeisiin jalkoihin, onhan sekin jo saavutus. Ehkäpä se muistikin pikkuhiljaa palailee kevään ja valon myötä!❤

Onko teillä kaikilla muilla äiti-ihmisillä muisti tallessa ja kaikki hallinnassa? Vai onko siellä muitakin yhtä hajamielisiä? Mikä on pahin unohduksesi?

Mukavaa loppuviikkoa!

❤ Marjo

Milloin kotiäiti jumppaa?

No totuushan on se, että toisinaan ei milloinkaan ;)

Monet ovat ihmetelleet, että miten sitä kerkeää kaiken tekemään kun on kolme alle kouluikäistä lasta. Kerron teille salaisuuden: ei sitä kaikkea kerkeäkään, ja siksi on keskityttävä niihin asioihin jotka ovat oikeasti tärkeitä. Ja osa niistä tärkeistä asioista vaihtelee päivän ja olosuhteiden mukaan. Välillä on melkoinen palapeli ja tasapainottelu kaikkien näiden "roolien" välillä, ettei hukkaa itseään tai puolisoaan. Olen nainen, vaimo ja äiti. Tässä järjestyksessä. Mutta ymmärrettävästä syystä nuo perheen pienimmät vievät suurimman osan huomiosta ja ajasta. Ja niin kuuluukin, he ovat pieniä niin hetken ainoastaan.  Kaiken tämän keskellä - eskarilainen, melkein kolmevuotias uhmis ja parikuinen vauva- täytyy huolehtia yhteydestä puolison kanssa. Mehän yhdessä olemme tämän perheen ydin ja se on ensiarvoisen tärkeää. Ja jotta pystyn olemaan hyvä vaimo ja äiti, minun täytyy huolehtia itsestäni. Joskus onnistun tässä kombinaatiossa hyvin, toisinaan taas ihan surkealla tavalla. But I'm learning! :D

Siinä se on: kahvakuula todistettavasti esillä, valmiina käyttöön!

                                           

Nälkä tuli ennen kuin äiskä sai kahvakuulan käteen. No ei se mitään, köllötellään sitten näin ja ihaillaan toisiamme :)

Liikkuminen on ollut minulle elämäntapa koko aikuisikäni. Ennen raskautta juoksin aktiivisesti ja lenkkipoluille olisi tarkoitus palata pikkuhiljaa kunhan vuosi vaihtuu. En pystynyt juoksemaan koko raskauden aikana (toisin kuin viime raskaudessa, jolloin juoksin vielä kahdeksannella kuulla), joten nyt on aloiteltava hyvin varovasti. Varovaisissa haaveissa olisi keväällä juosta puolimaraton Saimaan rannalla.

                                             

Takkahuone on minun salini. Sinne juoksee välillä poikia pää kolmantena jalkana kiipeilemään äidin päälle, ja välillä taas vauva huutelee maitoa juuri silloin kun olen saanut vasta ensimmäiset liikkeet tehtyä. Joskus taas kerkeän treenin lopuksi jopa venytellä, vähän jännitystä elämään kun ei koskaan tiedä kuinka kauan on aikaa ;)

                                                       

 Jos ei kaikki kolme, niin vähintään tämä on useimmiten seuralaisena kun äiti jumppaa.

Liikunta on todella tärkeää yleisen jaksamisen kannalta ja jumppailen kotona aina kun siihen tulee mahdollisuus. Liikunnalla on ihmeelinen vaikutus mielialaan. Mutta hyvin usein käy toisin kun olen suunnitellut, jumppa vaihtuu äitihommiin ja käsi käy karkkipussilla. Onneksi sitten tulee myös päiviä jolloin saan jumpata rauhassa, ja voi että miten nautinkin siitä!

Lopulta kuitenkin näiden kolmen ehdoilla mennään. Ja näitä aikoja tulen ikävöimään sitten kun minulla on aikaa liikkua silloin kun itse haluan ja niin paljon kuin haluan.

Ei äidit lannistuta siitä jos ja kun meidän suunnitelmat eivät toteudu, vaan nautitaan erityisesti niistä kerroista kun onnistuu! :) Ja muistetaan että liikunta on vain yksi osa-alue hyvinvoinnista, siitäkään ei saa koskaan tulla pakkomiellettä tai suorittamista tai sitten siitäkin on ilo kaukana.

(Everydayawe.com)

Iloista keskiviikkoa, liikunnalla tai ilman,

<3: Marjo