MENU

Parisuhde pikkulapsiarjen pyörteissä


Törmäsin hyvään kirjoitukseen  vauvalehden blogeissa. Otsikkona oli hauskasti "menikö parisuhde lapsiveden mukana". Kirjoituksessa oli monia hyviä ajatuksia (kannattaa lukea), ja olen itse taas viime päivinä pysähtynyt erityisellä tavalla miettimään miten ensiarvoisen tärkeää on huolehtia parisuhteesta pikkulapsiarjen keskellä.

Missä välissä aikaa parisuhteelle?


Arki on hektistä. Pienet lapset ottavat valtavasti aikaa ja vievät mehut, arki on toki myös äärettömän rakasta ja antoisaa, iloa tulvillaan. Koti täyttyy heleästä naurusta ja huudahduksista, myös väsymyksestä ja kiukusta, riehumisesta ja nujakoinnista. On työt, ruuanlaitot, kaupassakäynnit, valvomiset, siivoamiset, kaikki vastuut ja tekemiset. Toisten tarpeiden täyttämistä aamusta iltaan ja jopa yötä myöten jos talossa on ihan pikkuisia. Ja sittenkö vielä pitäisi huolehtia parisuhteesta?! Missä välissä?

On täysin inhimillistä, että sitä aikaa ei aina löydy. Kuuluu asiaan, että joskus tulee viikkoja, jolloin emme paljon kerkeä puolisoitamme näkemään tai kuulumisia vaihtamaan. Mutta siinä vaiheessa viimeistään pitäisi havahtua kun huomaamme tottuneemme siihen ettemme näe toisiamme. Ettei siitä tulisi pysyvä normi.

Arjen keskellä voi löytää paljonkin aikaa parisuhteelle. Tai ei ehkä paljon aikaa, vaan ennemminkin monia pieniä hetkiä, jos tahtoa riittää. Ja siinä se juju oikeastaan onkin. Kun yhteyttä vaalii arjen keskellä monin pienin tavoin, niin läheisyys on helppoa ja vaivatonta. Kuin magneetin vastakappaleet jotka vetävät toisiaan puoleensa. Mutta jos yhteyttä ei vaali, on kuin magneetin vastakappaleet vietäisi niin kauas toisistaan, etteivät ne enää liity yhteen. Magneettien vetovoima (vai mikä lie kenttä) katkeaa, kunnes magneetit autetaan taas toistensa lähelle. Mutta olisi niin paljon miellyttävämpää ja antoisampaa pysyä sopivan yhteyden päässä, jotta vetovoima pysyy yllä ponnistelematta.

Kuka herättää uinuvan kaipuun?


Meidän sydäntemme kaipuut, läheisyyden tarve. Tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tarve tulla rakastetuksi ja ihailluksi. Fyysisen kosketuksen tarve. Eivät ne tarpeet katoa vaikka arki olisi kuinka kiireistä. Kyllä ne kaipuut siellä ovat, mutta piilossa. Usein on myös niin, että pienet lapset ovat niin paljon iholla, että fyysisen läheisyyden tarve vähenee ja vastaavasti tarve omalle tilalle kasvaa.

Jos emme pysähdy vaalimaan parisuhdettamme, on suuri vaara että jossain tilanteessa joku muu kuin oma puolisomme herättää nämä kaipuut eloon.

On ihanaa että lapset ovat lähellä. Olkoon vain niin paljon kuin heidän tarvitsee. Mutta on ihanaa ja tärkeää saada välillä vapautta ja omaa tilaa. Ja tästäkin on tärkeää keskustella parisuhteessa. Note to self; itse olen välillä surkea kommunikoimaan ja luulen että mies lukee ajatuksia. Minä esimerkiksi tarvitsen omaa tilaa enemmän kuin mieheni, ja jos en saa sitä, ahdistun ja vetäydyn. Mutta tässä piilee vaara, että mies ei mahdu mihinkään väliin. Jos me perheelliset emme pysähdy vaalimaan parisuhdettamme, on suuri vaara ja todennäköisyys että jossain tilanteessa joku muu kuin oma puolisomme herättää sydämemme uinuvat kaipuut eloon.

Olin yksi aamu bussissa matkalla ohjaushommiin. Bussi kulki vanhan kotimme ohi. Kodin, jossa olimme asuneet kahdestaan mieheni kanssa ennen lapsia. Yhtäkkiä valtava ikävän aalto kouraisi vatsasta, rupesin ikävöimään miestäni toisella tavalla kuin pitkään aikaan. Vanhan kodin näkeminen herätti minussa kaipuun, ja muistin meidät. Ei äitiä ja isää, vaan meidät kaksi. Parisuhteen joka on koko perheen perusta. Meidät kaksi, josta kaikki on alkanut.

Rakasta itseäsi, rakasta puolisoasi


Älä ole itserakas. Mutta rakasta itseäsi! Huolehdi omasta hyvinvoinnistasi ja tee asioita jotka tekevät sinulle hyvää. Opettele huolehtimaan itsestäsi ja ole itsellesi lempeä. Jos et huolehdi itsestäsi, et voi hyvin, etkä varmasti koe halukkuutta vaalia myöskään parisuhdettasi. Jos et arvosta ja rakasta itseäsi, et osaa myöskään ottaa vastaan rakkautta puolisoltasi.

Jos et huolehdi itsestäsi, et voi hyvin, etkä varmasti koe halukkuutta vaalia myöskään parisuhdettasi.

Kävin muuten lauantaina kampaajalla.  Hiukset olivat ihan kuivat ja auringon  antama vaalennuskin oli jo tiessään. Aivan käsittämättömän ihanaa luksusta, tunsin itseni ihan prinsessaksi kun sain kallista (no joo, onhan se myös euroissa kallista, siksi käynkin ehkä kerran vuodessa) omaa aikaa ja sain samalla kaunistautua. Oli jokaisen sentin arvoista.

Pääsimme mieheni kanssa myös kahdestaan treffeille kampaajan jälkeen. Käytiin ihan vaan pizzalla keskellä päivää, mutta ei niiden treffien tarvitse kovin suureellisia ollakaan. Pääasia on että pääsee hetkeksi tekemään ihan kahdestaan jotain missä saa keskittyä vain toiseen. Ilman lapsia.


Kampaajan jälkeinen vessaselfie ennen treffejä. Valo vääristää. Oikeasti hiukset ei ole yhtään keltaiset, vaan omassa pohjassa on puhtaanvaaleita raitoja.


Ja hei, jos ei ole mahdollista poistua kotoa tai lapsia ei saa hoitoon, kyllä ne treffit onnistuu kotonakin. Joko silloin kun lapset nukkuu, tai sitten ihan niinkin että lapset on läsnä. Meillä on ollut useat olkkaritreffit sillä tavalla. Lapsille herkkuja ja leffaa, meillä on ollut omia herkkuja tai viinilasilliset ja ollaan saatu ihan rauhassa jutella meidän aikuisten omia juttuja. Ja jos lapset on kyselleet että mitä jutellaan, ollaan heille vastattu että ihan vaan äitin ja iskän omia juttuja. Meistä on ollut tärkeää opettaa pojille että meille kuuluu oma tila, ja se tila on meidän parisuhde.

Ruuhkavuosihuppu silmillä ei näe


Olen usein puhunut naisille että muistakaa että vaikka olette äitejä, olette naisia. Vaalikaa sitä naiseutta ja sitä keitä te olette. Jos olette kotiäitejä kuten minä, ja olette suurimman osan ajasta ihan vain kotona, niin vaalikaa sitä keitä te olette ihmisenä ja naisena. Mutta toinen, yhtä tärkeä asia jonka saatan unohtaa sanoa : vaalikaa miehiänne myös.


Me muutumme. Kasvamme ja kypsymme. Toivottavasti myös jalostumme. Ja silloin haluan tuntea ihmisen joka rinnallani seisoo, koska tuntemattoman kanssa on vakeaa muodostaa sydämen yhteyttä. 


 Jos katsot miestäsi ja näet vain lastesi isän, vika on todennäköisesti näkökyvyssäsi. Kyllä, uskallan väittää että useimmiten niin on. Ja jos et näe itseäsi naisena, sinä tuskin näet puolisoasikaan miehenä. Minä ainakin näen liian usein vain poikien isän kun katson miestäni. Yhtään isyyttä väheksymättä, isyys on mahtava juttu ja minun mieheni on mitä parhain isä. Mutta jos minä en näe hämmästyttävän komeaa, viisasta ja ihanaa miestä vaan ainoastaan iskän kun katson miestäni, niin vika on minun päässäni. Sumu. Ruuhkavuosi-huppu joka peittää näkökyvyn. En näe itseäni enkä toista. Se huppu pitää kiskoa säännöllisesti pois silmiltä. Ei se huppu haittaa jos se siinä edessä heiluu, mutta koko näkökenttää se ei saa peittää. Ei koskaan. 

Jonain päivänä meilläkin koittaa aika, kun pojat muuttavat pois kotoa. Sinne on vielä aikaa, mutta kyllä se päivä koittaa. Ja jos kuljemme huppu silmillä nämä vuodet, niin siinä kohtaa kun nostamme hupun pois silmiltämme, vieressämme seisoo täysin vieras ihminen. Emme me enää silloin ole samoja ihmisiä kuin tänään. Me muutumme. Kasvamme ja kypsymme. Toivottavasti myös jalostumme. Ja silloin haluan tuntea ihmisen joka rinnallani seisoo, koska tuntemattoman kanssa on vakeaa muodostaa sydämen yhteyttä. 

Sydämen yhteys. Sitä haluan nämäkin kiireiset ja ihanat vuodet vaalia, kun lapsemme ovat pieniä vielä.


Ihanaa uutta viikkoa siulle!

Rakkaudella, Marjo


Ei kommentteja