Kuninkaallisia häitä punatuin huulin

Miten sitä voikin ilahtua pienistä asioista!

Tilasin alkuviikosta Jolielta Algamariksen aurinkorasvan lapsille. Samalla tilasin pari muutakin tuotetta, ja mukaan valikoitui minulle uusi tuttavuus : Couleur Caramelin huulipuna sävyssä pink. Juuri sen sävyistä luonnonkosmetiikan huulipunaa olin etsinyt, ja nyt se löytyi. Kuvassa on punaisempi, oikeasti se on pinkimpi. Sävy oli ihana, ja kaiken lisäksi tuntuu huulilla hyvältä ja kosteuttaa. Jipii!!

Nämä on näitä naiseuden hupsuja iloja, joista tulee niin hyvä olo kun välillä saa itseään hemmotella. 

Vauvan pyllyn pesukin on paljon hohdokkaampaa lakatuin kynsin ja punatuin huulin ;)

Juoksutreffit luonnon helmassa miehen kanssa on ihan parhautta!

Eilen lähdimme mieheni vanhempien luo käymään, ja kävimme pienellä juoksulenkillä ihan kahdestaan. Tämä oli kolmas lenkki synnytyksen jälkeen, ja juoksin varovaisesti tunnustellen kolmisen kilometriä. Vielä en aio vähään aikaan vauhtia tai matkaa lisätä, kehoni kaipaa hellää palautumista edelleen. Vatsalihasten erkaumaa ei oikeastaan enää ole, mutta pitkät juoksut saavat vielä odottaa hetkisen.

Tämä oli ensimmäinen kerta synnytyksen jälkeen kun pääsimme yhdessä mieheni kanssa juoksemaan. Olihan se ihan yhtä mahtavaa mitä muistelinkin, ellei vieläkin parempaa. Juoksutreffit luonnon helmassa miehen kanssa on ihan parhautta!

Nämä Asicsin gel noosat huutelivat minulle kaapin uumenista, että mitä jos lähdettäisi lenkille. En vastustellut. Näillä kengillä on taidettu viimeimmäksi juosta Tallinnassa puolimaraton vuonna 2016.

Lenkin ja suihkun jälkeen pääsimme syömään anopin tekemää ruokaa, voi mitä luksusta! Ja juuri sopivasti telkusta tulikin kuninkaalliset häät, vauva nukahti syliin ja sain oikeasti istua vain ihan rauhassa pari tuntia uppoutuen kuninkaalliseen häähumuun.  Ja tottakai punatuin huulin! Ihan prinsessafiilis :)

Iloista sunnuntaita siulle! 

Rakkaudella, Marjo

Uuden vuoden kuulumisia

Heipä hei piiiiitkästä aikaa täältä blogin äärestä! Päätin ennen joulua että laitan kirjoittamisen tauolle vuodenvaihteeseen asti, mutta se tauko vähän vierähti. Mutta täällä ollaan taas! :)

Väliin on mahtunut joulua, uudenvuoden viettoa, lomalta paluuta, flunssan selätystä ja 3-vuotissynttäreitä. Arjen käynnistyminen otti yllättävän koville parin viikon tauon jälkeen, mutta nyt tuntuu taas oikein mukavalta tämä meidän vauhdikas arki.

Uudenvuoden hohtotikkuja, löytyi Lidlistä. En tiedä oliko äiti vai pojat enemmän innoissaan näistä. Elämä on valtavan rikasta kun muistaa katsoa sitä välillä lapsen silmin.

Lauantaina vietimme keskimmäisen pojan synttärijuhlia. Päivä oli touhukas, täynnä iloa ja huisketta. Kyllä hän oli ylpeä täyttäessään niin hirveän paljon kuin kolme vuotta! <3

 

Kodissa teimme pikaehostuksen ja imuroinnin juhlia varten. Hienosti onnistuimme piilottelemaan tavaroita että saimme siisteyden illuusion aikaan ;) Juttelin tuossa eräs päivä ystävieni kanssa tästä kodin kaaoksesta, joka tuntuu vallitsevan hyvin monessa lapsiperheessä, että tuskin kukaan meistä harmittelee kun lapset ovat isompia että voi harmi kun meillä ei silloin viisi vuotta sitten ollut siisti koti tai voi harmi kun emme silloin vuosia sitten käyttäneet enemmän aikaa sisustamiseen. Kyllä niihin asioihin kerkeää keskittymään ihan tarpeeksi myöhemminkin! Teen parhaani tässä hetkessä, niillä voimavaroilla mitä on käytettävissä ja se riittää. 

Tänään pääsin todella pitkästä aikaa juoksemaan. Edellisestä juoksusta on aikaa yli vuosi. Raskaana ollessa en pystynyt tällä kertaa juoksemaan ollenkaan, ja synnytyksen jälkeen tein itselleni lupauksen että lähden varovasti kokeilemaan juoksua vasta vuodenvaihteen jälkeen. Halusin antaa keholleni tarpeeksi aikaa palautua ennen kuin kokeilisin rakasta harrastustani uudelleen. 

Tänään oli siis se hetki jota olen hartaudella odottanut, ja arvatkaapa miltä se tuntui? No aivan mahtavalta! Hyvää kannatti odottaa. En juossut kuin vajaa kolme kilsaa (koska olin päättänyt että pari kilsaa riittää ekalla kerralla), ja vauhti oli hyvin maltillinen. Tosin meinasin lähteä liian lujaa monta kertaa, koska se nyt vaan on niin älyttömän kivaa. Voi että, talvijuoksu on ihanaa!!! Ja kaikista hassua oli, että se tuntui kuin olisin ollut vasta viime viikolla juoksemassa. 

Tällaisia kuulumisia tänne kuuluu, näin päällisin puolin lyhyesti. Vuosi on vaihtunut ja kevättä kohti mennään. Kohti valoa ja kohti taas jotain uutta. Uudenvuoden aattona katselin leikkiviä poikia pihalla, samalla rattaita työnnellen ja purskahdin itkuun. Itkin onnesta ja kiitollisuudesta. Tuntui siltä että pakahdun siihen sanoinkuvaamattomaan kiitollisuuteen ja rakkauteen miestäni, lapsiani ja Jumalaa kohtaan. Sanoin miehelleni, että onpa jännä juttu, tasan vuosi taaksepäin ja meillä ei ollut aavistustakaan että saisimme uuden perheenjäsenen. Ja nyt on vuosi mennyt ja tässä sitä ollaan. Mitähän kaikkea tämä vuosi tuo tullessaan?

Muistetaan unelmoida!

"And yet, after all that life brings me, I know of only one thing that is for certain and it is that God is still faithful."

Ihanaa tätä vuotta ja iloa ja voimia tulevaan viikkoon!

<3: Marjo

Piparin tuoksua ja kiireetöntä juoksua

Kerroin teille viime kerralla että rakastan juosta talvella. Tänä vuonna olemmekin saaneet nauttia ihan erityisen kauniista Suomen talvesta. Viime viikonloppuna sain ihanan hetken aivan itselleni, kun pojat olivat isovanhempien ja serkkujen kanssa tekemässä piparkakkutaloja ja äiti ja isi olivat ihan ylimääräisiä poikien mielestä ;) Minä käytin oman hengähdystaukoni luonnon keskellä juoksenteluun omissa lapsuudenmaisemissa. Juoksentelin todella hiljaa ja nautiskellen, ilman mitään mittareita tai ohjelmia ja se oli mahtavaa. Välillä pysähdyin valokuvaamaan ja keskityin ihan vain imemään itseeni luonnon häkellyttävää kauneutta tuolla auringonpaisteessa. Noissa lapsuuden maalaismaisemissa sitä sielu lepää ja mieli virkistyy, tuon korkean taivaan alla on tilaa hengittää ja olla vapaa! Meidän Suomen luonto on todella puhdas ja kaunis!

Juokseminen on ihana, helppo ja edullinen harrastus. Itse en lähes koskaan kuuntele musiikkia juostessa, koska haluan kuulla hiljaisuuden. Usein lenkkeilen kuitenkin juoksuohjelmaa noudattaen, koska varovaisena haaveenani on juosta ensi kesänä ensimmäinen kokonainen maraton. Mutta välillä nämä kiireettömät juoksut, joita ei mitata tai vertailla, tulevat enemmän kuin tarpeeseen.

Tämä maailma on täynnä suorittamista ja kilpailua. Aina täytyy saada enemmän, saavuttaa enemmän, olla enemmän, olla parempi, ja usein olla jotakin ihan muuta kuin mitä itse pohjimmiltaan on. Jotta saavuttaa sitten sen.. niin minkä? Tavoitteenko? Mutta mitä sen jälkeen? Aina uusi tavoite. Sitähän tämä maailma on pullollaan. Mutta lopulta se vain ottaa, se loputon kierre, ja jättää ihmisen tyhjäksi. Älä ymmärrä minua väärin; olen ehdottomasti sitä mieltä että ihmisellä täytyy olla unelmia ja tavoitteita, ja arvostan suuresti monia ihmisiä jotka tekevät määrätietoisesti töitä päämääriensä ja unelmiensa eteen. Mutta tavoitteista saattaa tulla ihmiselle oman arvon mittari, joka johtaa loputtomaan kierteeseen, jossa tyydytystä ei saa lopulta mistään. Ihmisestä tulee helposti niin tapojensa kuin tavoitteidensa orja. Minäkin joudun usein muistuttamaan itseäni: Pysähdy! Ennen kuin taas voin jatkaa matkaa eteenpäin.

Pysähdy!

Monta upeaa ja kaunista asiaa olisi jäänyt näkemättä ja kokematta tälläkin lenkillä, jos en olisi pysähtynyt. Oli ihanaa pysähtyä ja vain katsella ja ihmetellä Luojan luomaa kauneutta. Auringonsäteet valkealla hangella, jään kimmellys liukkaalla tiellä, puiden oksien tanssi tuulessa, ja upea sininen taivas kaiken yllä. Samalla tavalla arjen keskellä moni kaunis ja tärkeä asia tai hetki jää täysin näkemättä ja kokematta, jos kiirehdimme päivästä toiseen, tavoitteesta toiseen. Kukaan meistä ei varmuudella tiedä huomisesta päivästä. Meille on annettu vain tämä hetki, ja siksi on tärkeää ettemme vain juokse läpi tätä arvokasta elämää ja aikaa. On tärkeää aina pysähtyä ja kuunnella, keskittyä siihen mikä on oikeasti tärkeää ja millä on suurta merkitystä.

"Hiljenny sieluni kuule: säveliä hiljaisuuden.

Hiljenny sydän vaikene, äärellä ikuisuuden.

Tyynny mieleni, suppuun siipesi saata.

Mykisty kieleni, taivas on kohdannut maata.

Säveliä hiljaisuuden, sanat ei häiritä saa.

Kirkkaus ikuisuuden, ihmistä koskettaa.

-Hilja Aaltonen"

Lenkin jälkeen pääsin vielä itsekseni saunaan. En tarvinut tälläkään kertaa ulkomaanmatkaa, tai viikon kylpyläreissua että jaksoin palata arkeen olemaan 24/7 äiti. Ei, tämä pieni hetki riitti tälläkin kertaa (ja ne matkat on ehkä edessäpäin ;) ) Tällä välillä oli valmistunut todella upeita piparkakkutaloja, ja tuoksu oli ihanan jouluinen! On todella kiitollinen mieli <3

Live, laugh, love

Kiireetöntä juoksua teidänkin viikkoon! Toki joudmme varmasti ottamaan spurtteja myös ja välillä ehkä juoksemaan maratonia tässä hektisessä arjessa, mutta muistetaan olla armollisia itsellemme ja toisillemme. <3 Ja hei, on välillä ihan ok, vaikka et olisi tehnyt päivän aikana mitään muuta kuin hengittänyt. Se riittää toisinaan, eikö niin? :)