Ole rohkea - uskalla levittää siipesi vaikka pelottaa

Törmäsin yksi päivä puhuttelevaan tarinaan.

Tarinassa joulupukki oli tuonut lapselle monta lahjaa. Seuraavana jouluna joulupukki toi lapselle uudelleen täysin samat lahjat, ja lapsi oli kovin pettynyt ja ihmeissään asiasta. Vastaukseksi kummastukseensa lapselle kerrottiin, että kaikki edellisen joulun lahjat olivat käyttämättä, ja jos hän nyt käyttäisi saamiaan lahjoja, seuraavana jouluna hän saisi uudet lahjat.

On aivan liian paljon käyttämättömiä, piilossa olevia lahjoja. 

Tämä fiktiivinen tarina jäi vahvasti mieleeni, ja aloin miettimään miten totta tämä on monen elämässä. On aivan liian paljon käyttämättömiä, piilossa olevia lahjoja. Erilaisia kykyjä, taitoja ja luovuutta. On olemassa ehkä arkoja toiveita tai haaveita että mitä jos niitä omia kykyjä joskus pääsisi käyttämään. Mutta sitten asioita aina vain siirtää eteenpäin ja vähätellään omaa osaamista. "En ole kuitenkaan kovin hyvä, tai ainakaan yhtä hyvä kuin joku toinen, jolla on samantapainen lahja tai kutsumus."

No mitä sitten, vaikka et olisikaan yhtä taitava kuin naapurin Liisa? Tiedätkös, kukaan toinen ei ole samanlainen kuin sinä, ja kenelläkään toisella ei ole sinun lahjaasi. Kun sinä teet saman asian omalla tavallasi, se on erityistä! 

Kun seuraat rohkeasti sitä kutsua, joka on sinun sydämeesi asetettu, niin siitä syntyy jotain ainutlaatuista ja suurta, ja vain taivas on rajana kuinka pitkälle voit päästä!

Jos et levitä siipiäsi, et voi tietää miten pitkälle voit päästä. Ole rohkea! Muista, että rohkea ei ole se joka ei pelkää, vaan se joka levittää siipensä pelosta huolimatta.

Minulla on ollut lapsena paljon unelmia ja haaveita. Luin, kirjoitin ja piirsin paljon. Visioin päässä asioita ja toteutin, vaikka en useinkaan tiennyt miten asioita tehdään. Otin aina härkää sarvista ja puskin vaikka läpi harmaan kiven. Olen iloinnut taidoista joita minulla on ollut, ja muistan unelmoineeni usein että minusta tulee isona prinsessa, joka tekee hyvää köyhien keskuudessa ja vaikuttaa maailman asioihin. Leikin kruunu päässä prinsessaa, ja juttelin merkittävien henkilöiden kanssa salamavalojen räiskeessä, unelmieni prinssin ihaillessa tietenkin lähistöllä, lehdistön ihmetellessä prinsessan viisautta, lempeyttä, kauneutta, ja eleganttia tyyliä. Jep, ihan realistinen tulevaisuudennäkymä. Prinssini olenkin jo löytänyt melkein 15 vuotta sitten, tai siis oikeastaan hän löysi minut. Aivan siis kuten leikeissäni.  ;)

Jotenkin vuosien vieriessä unohdin olevani prinsessa. Itsetuntoni oli aivan pohjamudissa ja olin uskonut kaikki valheet joita kova maailma oli minulle syöttänyt. En ollut tarpeeksi hyvä, kaunis, viisas, laiha, muodokas, muodikas enkä tarpeeksi yhtään mitään muutakaan. Minusta tuli tyhmä, ruma ja arvoton. Hain hyväksyntää monin tavoin, tuntien itseni aina vain arvottomammaksi. 

Nyt kun vuosia on kulunut eteenpäin ja olen saanut eheytyä ja vahvistua, löytää todellisen arvoni ja minuuteni, olen alkanut ymmärtää myös lahjoja joita minulla on. Minä luulin pitkään että Jumala ei ole minulle edes antanut mitään lahjoja. Kunnes rupesin muistamaan asioita joista nautin lapsena, ja ymmärsin että minun vahvuuteni, lahjani ja kutsumukseni liittyvät vahvasti niihin asioihin joista nautin lapsena ja joita tehdessä minun sydämeni täyttyy ilolla, innolla ja palolla. 

Meillä on jokaisella omat juuremme, runkomme, oksamme, lehtemme ja hedelmämme.

Ajatella, miten paljon ihmisiä on maailmassa. Ja kuinka valtavan paljon piilossa olevia, käyttämättömiä lahjoja. Voi, kunpa ne kaikki lahjat olisivat käytössä! Maailma olisi aivan eri näköinen paikka, kun jokainen toteuttaisi omaa kutsuaan joka on sydämeen asetettu.

Me koemme aina riittämättömyyden tunnetta jos vertailemme itseämme toisiin. Etkö sinäkin ihaile luontoa ja sen kauneutta, arvostaen jokaista kukkaa ja kasvia niiden ainutlaatuisen kauneutensa vuoksi? Ethän sinäkään haluaisi että luonto olisi täynnä ainoastaan koivuja tai kieloja, vaikka ne olisivatkin sinun lempipuitasi -tai kukkiasi. Haluathan sinäkin että luonto on täynnä eri värejä, sävyjä ja muotoja. Kuinka vihreän sävyjäkin voi olla niin monta erilaista, ja kuinka ne sointuvat kauniisti yhteen tehden maisemasta täydellisen vehreän ja raikkaan. Ja koivujakaan ei ole kahta samanlaista, vaan jokaisella on omat juurensa josta ne ravintonsa imevät, omat oksansa ja lehtensä.

Miksi, voi miksi meidän ihmisten pitäisi olla toistemme kopioita?! Meillä on jokaisella omat juuremme,runkomme, oksamme, lehtemme ja hedelmämme. Omat tarinamme, haavamme ja särömme. Omat kipumme, kaipuumme ja lahjamme. Ja meidän lahjamme rikastuttavat toisten elämää, luoden kauniin melodian kaikkine sointuineen kun niitä lahjoja käytetään oikein.

Kun sinä olet oma itsesi, sinä riität. Ihan aina! <3

Mitäpä jos minä ja sinä levittäisi siipemme ja katsottaisi mihin asti pääsemme?

Rakkaudella, Marjo

Uskalla olla sinä!

Oikein mukavaa maanantaita sinulle! Toivottavasti sinulla oli kiva viikonloppu. Täällä oli oikein mukava ja sopivan vauhdikas viikon lopetus. Paljon ihania, erityisiä hetkiä ja kohtaamisia.

Eräs koko viikon kohokohdista oli kun pääsin kaupungille viettämään laatuaikaa kummityttöni kanssa, josta on kuoriutunut aivan upea nuori nainen. Minä vietän arkeni neljän pojan (kyllä sen miehenikin sisällä asustaa ikuinen poika, ja hyvä niin) keskellä ainoana tyttönä, joten tällaiset tyttöjen omat hetket tulevat kovinkin tarpeeseen välillä <3

Meissä naisissa on suuri voimavara, kun nostamme ja rohkaisemme toisiamme. 

Olen viimeisen viikon aikana kohdannut valtavan määrän eri-ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia naisia; perhepiirin naisia ja monia tuttuja ja tuntemattomiakin. Meillä on ollut kotiäititreffejä, naisten iltaa ja sitten vielä tuo viikon kruunaava tyttöjen päivä. 

Minä kohtaan normaalistikin arjessani paljon erilaisia naisia, ja miten mahtavaa se on että olemme niin erilaisia. Meillä on monenlaisia lahjoja, kykyjä ja persoonia. Meillä on myös jokaisella omat heikkoutemme ja vajavaisuutemme ja omat haavamme. Mutta kun me asetumme tukemaan toisiamme, voimme antaa oman osaamisemme ja vahvuutemme toisen hyväksi, ja samalla itse oppia paljon muilta.

Kuinka usein vertailemmekaan itseämme toisiin ja yritämme tulla joksikin muuksi kuin mitä olemme? 

Ei meidän ole tarkoitus olla toistemme kopioita. Eikä meidän ole tarkoitus kilpailla toisiamme vastaan. Kovin usein se toisen elämä, persoona, ulkonökö, ura tai mikä tahansa muu tuntuu niin kullanhohtoiselta. Mutta me olemme ihan jokainen vain ihmisiä, ja kukaan ei ole täydellinen, eikä kenenkään elämä täällä auringon alla ole täydellistä. Ihanaa se voi olla, ja runsasta. Mutta täydellistä ei koskaan. Ja ihan jokaisella on omat kamppailunsa, kipunsa ja epävarmuutensa.  Voimme oppia ja saada inspiraatiota toisiltamme, ja se on valtava rikkaus!

Uskallatko sinä olla sinä? Ethän yritä olla kukaan toinen, jookos? Koska sinä olet ihana ja ainutlaatuinen juuri sinuna!

Tuntuuko sinusta että  sinulla ei ole lahjoja tai osaamista? Tai että sinä et ole ainutlaatuinen? Minä voin kertoa että se ei ole totta. Sinun lahjasi ei välttämättä ole vielä näkyvissä, mutta sinussa se kuitenkin on asetettuna. Ehkä se on vielä siemen, joka vaatii sopivasti kastelua ja valoa, jotta se saa puhjeta esiin tuoden tähän maailmaan jotain ainutlaatuisen kaunista ja herkkää.  

Sinä olet ainutlaatuinen. Sinä olet sinä. Ole sitä rohkeasti!

"You are altogether beautiful, my love;

there is no flaw in you."

-Song of Solomon 4:7

Rakkaudella, Marjo

Mitkä ovat sinun kätketyt aarteesi?

Nautin siitä kun saan kulkea luonnossa, olla hiljaa ja kuunnella kuinka tuuli humisee puissa. Kun saan tuntea kuinka taivas on korkella ja itse olen pieni, hyvin pieni ja voimaton. Välillä kun päässä suhisee arjen haasteet, huolet tai surut, niin luonnon keskellä on tilaa hengittää, ja siellä saan asioihin usein oikeat mittasuhteet. Pienikin hetki riittää. Kävely metsässä, juoksulenkki rannan lähellä, tai vain hetken seisominen avoimen taivaan alla. Minun olisi vaikea kuvitella asuvani paikassa, jossa lähellä ei olisi metsää tai järveä.

En halua koskaan lakata ihmettelemästä ja näkemästä, kuinka kauniiksi kaikki on luotu. Voi, kunpa aina näkisin yhtä aidosti kuin pieni lapsi! Onneksi pienet poikani auttavat näkemään kun minun silmäni eivät riitä.

Olinpa muuten iloinen kun maahan satoi valkea lumipeite, ja onneksi kerkesin siitä nauttia myös ennen kuin ilmat lämpenivät ja vesisateet saapuivat. Nyt jaksaa taas paremmin odottaa talvea, kun on saanut sen parasta antia vähän maistaa. Valkeassa maassa on jotain sadunomaista. Valkea peite on kaunis ja puhdas, ja lapsuudesta muistan elävästi, kun joulun alla iltahämärässä pakkaslumi narskui kenkien alla ja samalla kimalsi ja välkehti kuin tuhannet timantit valon siihen osuessa. Ja miten ikkunaan sataneet ja siihen jäätyneet lumihiutaleet muodostavat häkellyttävän kaunista ja yksityiskohtaista taidetta. Näitä hämmästelen yhä edelleen. Saisimmekohan tänä vuonna valkean joulun?

Talven kauneutta ja rauhaa

Minä en pidä melusta. Lapsiperheen arkeen tottakai kuuluu monenlainen melu, ja sen alta on vaikea usein kuulla edes omia ajatuksiaan. Se on normaalia, ja onneksi yleensä yöllä on hiljaista ;) Minä en pidä tämän maailman melusta, joka hukuttaa alleen ihmiset, heidän sydämensä todelliset kaipuut, unelmat ja haaveet ja heidän kätkössä olevat lahjansa. Tämän maailman melu tukahduttaa monen ihmisen luovuuden, herkkyyden ja ainutlaatuisuuden. Se on melua, jonka keskellä ei ole rauhaa. Se on täynnä vaatimuksia, odotuksia, olettamuksia, vähättelyä, valhetta, juoruja ja itsekkyyttä. Se on melua joka lupaa paljon, mutta jättää vastaanottajan lopulta tyhjin käsin. Ehkä tämänkin vuoksi pidän lumesta. Se peittää alleen kaiken syksyisen maan roskan, ja samalla se vaimentaa myös liikenteen äänet.

Itsetehty soijavahakynttilä, tuoksuna mieto laventeli

Uskon, että liian monet ihmiset tukahduttavat ne lahjat ja kyvyt jotka heihin on asetettu. Useimmat eivät edes ymmärrä minkälaisilla lahjoilla heidät on varustettu. Mutta ne ovatkin kätkössä olevia aarteita, jotka täytyy kaivaa esiin. Tiedätkö sen tunteen, kun pääset tekemään sitä, josta sinun sydämesi syttyy ja heittäydyt koko olemuksellasi sitä tekemään? Se tunne kun saat vapaat kädet ja saat toteuttaa itseäsi niillä lahjoilla joita sinussa on. Muistatko mitä rakastit tehdä lapsena, mikä oli mieluisin leikkisi? Luulen, että sinun lahjasi on näkynyt sinussa jo lapsena. Se on se asia, jota tehdessäsi koet olevasi vapaa, josta nautit suunnattomasti. Luulen myös, että se saattaa olla piirre, jota vähättelet itsessäsi. Ehkä pelkäät epäonnistumista. Ehkä pelkäät että olet naurettava. Mutta mitäpä jos kokeilisit? Vaikka ihan salaa. Antaisitkin itsellesi luvan toteuttaa sitä lahjaa, jota itsessäsi vähättelet ja katsoisit mihin se johtaa. Vaientaisitkin sen maailmasta tulevan melun, kuuntelisit, ja ottaisit pienen askeleen eteenpäin.

Elämän ei kuulu olla harmaata. Siihen kuuluu monenlaisia jaksoja, valtavia ilon ja kiitollisuuden aiheita ja joskus suurtakin surua. Elämään kuuluvat monenlaiset värit, mutta välillä saatat tarvita vähän tukea että näet taas ne kirkkaimmatkin sävyt. Joskus voi olla että tarvitset ystävän tai läheisen apua, jotta näet värit hänen silmillään. Uskalla unelmoida! Sinä olet kaunis, ainutlaatuinen, erilainen kuin kukaan toinen ihminen. Ja sinuun on asetettu myös lahjoja, jotka ovat erilaisia kuin muiden lahjat. Säteile sillä paikalla, jossa sinä olet. Ole rohkea!

Uskalla unelmoida!

Rakasta teoin, älä vain sanoin. Rakasta niin että etsit toisen parasta, älä omaasi.

               Janoan sitä rauhaa, joka täyttää koko sisimmän ja virtaa sieltä ulospäin. Sitä rauhaa, jonka           maailman melu yrittää peittää.

" Peace I leave with you; my peace I give you. I do not give to you as the world gives. Do not let your hearts be troubled and do not be afraid. (Joh 14:27)"



Ihanaa viikkoa teille! Tehdään tällä viikolla asioita joista meidän sydän syttyy ja mieli virkistyy <3

Pieni murunen minua

Olen miettinyt, että millähän aloittaisin blogini kirjoittamisen. Aloittaminen on aina kaikista vaikeaa, olkoon asia mikä tahansa. Eilen istuin bussissa kotimatkalla, ikkunasta näkyi pimeyden keskellä valkea lumi, ja viima joka hetkeä aiemmin oli piiskannut minua kasvoihin, lennätti lunta nyt ikkunoita vasten. Hytisin edelleen kylmästä, ja bussin lämpö tuntui ihanalta. Odotin myös kovin että pääsen rakkaan meheni ja kahden pienen pellavapäisen poikani luo kotiin. Sydäntä lämmitti, sillä olin juuri ollut pakkaamassa lahjoituksena tulleita vauvanvaatteita pahvilaatikoihin. Ne laatikot ovat menossa ulkomaille Mission Possiblen kautta, todella vähäosaisille perheille ja niistä kootaan äitiyspakkauksia. Miten hyvältä se tuntuukaan että näiden vauvojen ei tarvitse palella, koska ihmiset ovat halunneet auttaa. Siis todella auttaa, vaatteita oli aivan valtava määrä, ja monia naisia auttamassa pakkaamisessa! On ihana nähdä, miten ihmiset antavat sydämestään, jakavat omastaan. Se jos joku on kaunista, ja siksi se sopii minun blogini alkuun! <3

Love is all you need!

Tämän kynttilän teksti sopi hyvin eilisen päivän teemaan. Annetaan rakkauden loistaa ja liekin palaa niin, että kaikki kohtaamamme ihmiset pääsevät osalliseksi siitä lämmöstä.

Siinä bussissa istuessani mietin, mitä kirjoittaminen merkitsee minulle. Olen lapsesta asti ilmaissut itseäni kirjoittamalla. Opettelin itse lukemaan 5-vuotiaana, ja olen aina lukenut paljon. Koulussa ainekirjoitus oli lempiaineeni, ja yksi niistä harvoista joissa loistin ja sain kiitettäviä arvosanoja. Olen ollut valtavan ujo, ja siksikin kirjoittaminen on ollut tärkeä itseni ilmaisemisen väline nuoruusvuosina. Edelleen kirjoittaminen on tärkeää. Mutta se on myös hyvin henkilökohtaista. Kun kirjoitan jotain sydämeltäni, niin silloin annan palasen itsestäni, ja se voi olla myös pelottavaa. Ehkä siksi en ole aiemmin julkaissut mitään tekstejäni ja kirjoittaminen on jäänyt taka-alalle. Minun piti muistuttaa itseäni, että rakastan kirjoittamista, ja se riittää.

LOVE IS ENOUGH!

Blogini teemana on jotain kaunista. Tulen kirjoittamaan paljon kauneudesta arjen ja haasteiden keskellä. Siitä kauneudesta, jota näemme ympärillämme joka päivä. Siitä kauneudesta, joka on sinun ja minun, meidän kaikkien sisimpään asetettu. Siitä kauneudesta jonka voi nähdä siellä, missä ensikatsomalla ei ole mitään kaunista. Olen nainen, vaimo ja äiti. Aiheeni käsittelevät kauneutta minun naisensydämeni, arkeni ja vajavaisuuteni kautta. Käsittelen naiseutta ja kauneutta monella tavalla.

Tulen jakamaan sisutuskuvia, sillä se on yksi intohimoistani, ja mitä todennäköisimmin kuvia myös suklaasta ja jälkiruoista. Olen todella perso makealle! Mieheni tietää; kokonainen suklaalevy ei ole haaste eikä mikään ;) Sitäpatsi jälkiruoat ovat kauniita ja niistä tulee hymy huulille. Siksi laitankin pari kuvaa tähän väliin:

Suloinen pieni karkkipuoti Pohjois-Italian Bergamossa. Kuva on muutaman vuoden takaa.

Äidin jälkkäri treffeiltä esikoiseni kanssa , muutaman viikon takaa <3

Tulen kirjoittamaan keveistä aiheista kuten sisustus ja korut (sillä elämää ei saa ottaa liian ryppyotsaisesti!), mutta myös syvemmistä aiheista (sillä elämä on erityinen lahja ja siunaus, ja olen sitä mieltä että sitä täytyy todella arvostaa eikä ottaa myöskään liian kevyesti). Kaikkia aiheitani yhdistää kauneus, ja se kauneus voi löytyä myös kivun ja särkyneisyyden keskellä.  Ja itse asiassa, sieltä löytyvä kauneus on kaikkein erityisintä ja aidointa. Tähän ainutlaatuiseen elämään kuuluu ilot ja surut, onnistumiset ja pettymykset, mutta aina on toivoa. Tekstieni ja kuvieni tarkoitus on tuoda iloa, nostaa ja rohkaista sinua ihana nainen.

Lainaan ihanan ystäväni sanoja tähän loppuun, koska kuvissani on helmiä:

 "Helmet syntyvät valtavassa paineessa, piilossa... Ne ovat kätkössä olleita aarteita."

Sieltä paineesta, jossa sinäkin saatat tällä hetkellä olla, syntyy jotain valtavan kaunista ja ainutlaatuista <3

Tässä oli pieni murunen minua. Toivon sydämestäni, että blogini voisi tuoda iloa ja rohkaisua sinun päivääsi, sinun arkesi keskelle.

- Marjo