Kirje isälle

Hyvää isänpäivää!

Eikös ole söpö tuo lehti lehden päällä? Otin tuon kuvan kerran saariretkellä, kun tuo oli jotenkin ihan tosi hellyttävä näky. Siinä on iso lehti ja pikkulehti, iskä ja lapsi :D

Isänpäivä herättää monenlaisia tunteita. On paljon isättömyyttä, kaipuuta ja surua. Vaikeita isäsuhteita, hylkäämistä ja kipua. On myös valtavasti onnea, rakkautta ja ylitsevuotavaa iloa. Monesti näitä kaikkia sekaisin.

Rauhaisaa arkeen palailua, vaiko sittenkin yhtä kaaosta?

Nyt on mieheni ensimmäinen lomapätkä ohi, ja olemme palailleet pikkuhiljaa loman jälkeiseen arkeen. Tuttuun, mutta erilaiseen, sillä esikoinenkin on nyt eskarin päätyttyä kotona kaikki päivät. Miltäs se arki nyt sitten tuntuu, ihanaa vai kamalaa?

Ahvenanmaa, veit palan sydämestäni

Merituulen raikkaat terveiset Ahvenanmaalta! 

Tuolta ihanasta saaristosta, jossa on erityinen tunnelma. Vihreän eri sävyt, jylhät kalliomaisemat, tuulimyllyt, lampaat, hevoset, laivat ja veneet sekä aivan kaikkialla läsnäoleva meri. Ahvenanmaa on todellakin erityinen, ja sen ilmapiiri on täynnä meren raikkautta, ihanaa maalaisidylliä ja kansainvälisiä tuulahduksia. Jag älskar dig, Åland!

Lapsen lailla

Voi, jospa osaisin useammin heittäytyä elämään lapsen lailla.

Jospa osaisin heittää mielestäni kaiken muun. Nähdä vain sen, mikä on tärkeää tässä hetkessä. Omistaa yksinkertaisen, puhtaan ilon vilpittömällä sydämellä. Siinä on valtava onnen salaisuus.

Onni ei ole sitten kun, vaan onni on tässä ja nyt. 

Olen tässä useampana päivänä seurannut hämmästellen ja liikuttuneena lasteni iloa. Siis niinä hetkinä kun he eivät riitele raivokkaasti keskenään ;) Tuosta puhtaasta ilosta olisi meillä kaikilla opittavaa! 

Lapsen ilo on yksinkertaista! Lapsi osaa löytää ilon aiheita aivan joka puolelta. Sellaisista paikoista ja asioista, joista aikuinen ei ymmärrä edes etsiä. Onneen ei vaadita suuria tekoja tai ponnistuksia. Onni ei ole sitten kun, vaan onni on tässä ja nyt. Ellei jokin satu menemään pieleen, esimerkiksi paidan lappu hankaa tai crocsien rei'istä tule hiekkaa sisään. Sitten onkin pielessä ja isosti. Mutta lapsen maailmassa isotkin harmit unohtuvat heti, kun tilanne on ohi. Niitä ei jäädä märehtimään. Ja onni on taas tässä ja nyt.

Suurimmat ilon ja ihmetyksen aiheet löytyvät ainakin meillä useimmiten luonnon keskellä. 

Mitä muuta sitä onneen tarvitaan?

Linnun laulu, aurinko, multa tai hiekka, vesiletku. Vesisade, ukkoskuuro. Perhosen lento. Yli lentävä suihkari. Kukat ja kärpäset. Ja kastemadot ja koppakuoriaiset (yyyyh, minä olen ötökkäkammoinen). Ämpäri ja lapio. Ystävä tai oma veli vierellä. Grillattu makkara ja jäätelö. Mitä muuta sitä onneen tarvitaan?

Tässä havaintoja viime päiviltä, mitkä asiat ovat omat poikani tehneet onnelliseksi. Loppuen lopuksi, onni syntyy vähin eväin. Niistä yksinkertaisista asioista joilla meitä on siunattu. Ja ne yksinkertaiset ja tavalliset asiat ovat aivan parhaita. Onni löytyy arjen keskeltä.

Itse kovin odotan pian koittavaa kesälomareissua Ahvenanmaalle. En ole siellä koskaan käynyt ja odotan että pääsemme sinne luonnon helmaan saaristoon. Reissuun on kuitenkin vielä tovi aikaa, ja se kestää lopulta vain hetken. Odotus on ihanaa, mutta olisipa surullista jos tämän hetken onni menisi minulta ohi kokonaan kun odottaisin vain että sitten kun. 

Onni ei ole sitten kun, vaan onni on tässä ja nyt! <3

Iloa siun tulevaan viikkoon! Kuljetaan silmät ja aistit auki, jotta ymmärrämme tämän hetken kauneuden.

Rakkaudella, Marjo

Kaikki postauksen kuvat on ottanut ihana Miina Merisalo

Toukokuun kesäillat

Ollaan vasta toukokuun puolessa välissä, mutta meillä on kesä kukkeimmillaan!

Kesä tuli niin yllättäen, että meillä on vielä eteisessä rukkasia, lapasia ja kaulaliinoja. Ja löytyypä sieltä yksi talvitakkikin, jonka taskusta löysin pyörän avaimen 10 minuuttia liian myöhään kun olisin jumppaan pyöräillyt maanantaina. No ei se mitään, kävinkin sitten juoksemassa pienen lenkin, ja se oli ihanaa!

Meillä on hellettä piisannut nyt monta päivää, ja voi pojat että olemme näistä päivistä nauttineet. Miten HELPPOA lasten kanssa, kun vaatteita ei tarvita juuri lainkaan ja sisällä ei tarvitse käydä kuin vessassa ja syömässä, jos sitäkään ;) Tämä valo, lämpö ja kauneus on kuin palkinto pitkän ja rankan talven jälkeen. 

Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan.  Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme.  Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat. Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule.

Korkea veisu 2:11‭-‬13 FB38

Eilen eskarilaista kotiinhakiessa koulun ikkunasta raikui lasten laulamana Suvivirsi. Ilmassa on aivan huumaava tuoksu, ja lintujen konsertti on jotain aivan käsittämättömän upeaa ja kaunista. Nämä hetket ovat kuin maistiaisia taivaasta, ja hoitavat mieltä sekä kehoa. 

Ilmassa on aivan huumaava tuoksu, ja lintujen konsertti on jotain aivan käsittämättömän upeaa ja kaunista. 

Yksi kesän parhaita puolia on helpot lähdöt. Eskarilainen halusi lähteä eilen illalla ongelle. Isänsä tuumasi että no mikä ettei, otettiin vaihtovaatteet mukaan ja hypättiin autoon. Haettiin kaupasta makkarat mukaan ja ajettiin isoisäni mökille, jonne on vain parinkymmenen minuutin matka.

Tiedättekös, on kuin onkin lottovoitto syntyä Suomeen!

Kalaa ei tullut tällä kertaa. Kotimatkalla pysähdyttiin vanhempieni luokse grillaamaan ja iltapesuille, jotta lapset saivat käydä autoon nukkumaan kotimatkalla. Ainut vaan, että kukaan heistä ei tietenkään käynyt ;) 

Iloa ja aurinkoa siun päivään!

Rakkaudella,

Marjo

Chill, sweet mama!

Enää muutamia öitä jouluun, ihanaa aikaa minun mielestäni! Olemme mieheni kanssa yhdessä vähän siivonneet ja valmistelleet kotia sopivan rennolla otteella joulua varten. Mieheni sanoja lainaten : olemme piilotelleet tavaroita :D Oikeasti kyllä haluaisin puunata kunnolla ihan kaikki paikat, käydä tavarat läpi ja luopua kaikesta ylimääräisestä, mutta tällä hetkellä tuo on vielä haaveen asteella ja olkoon niin. Kuten olen aiemmin todennut - kaikkea ei ehdi, eikä tarvitsekaan! 

Tässä chillaillaan ja kirjoitellaan takkahuoneessa blogia,"isot pojat" mies mukaanlukien jo nukkuu yöunia ;)

Kävin tässä eräs päivä miettimään että me äidit olemme kyllä mestareita asettamaan itsellemme erilaisia korkeita rimoja. Jokainen omanlaisiaan. Äidit potevat valtavasti syyllisyyttä, ja se on toki luonnollista sillä meille on uskottu valtavan suuri vastuu ja tehtävä. Olemme äitejä 24/7. Mutta on muistettava että me äidit olemme ihmisiä, ja siksi me olemme vajavaisia. Voi miten usein vertailemmekaan itseämne toisiin "parempiin" äiteihin. Tämä maailmanaika on täynnä kilpailua ja suorittamista. Ja kuinka surullista onkaan jos rupeamme äitiyttä suorittamaan. Äitiys ei ole kilpailu. Äitiys on jotain täysin kokonaisvaltaista. Äitiys on äitinä olemista.

Meistä kukaan ei ole täydellinen. Me kyllä kasvamme ja opimme virheistämme, jos vain haluamme. Sitähän elämä on, kasvamista läpi elämän. Mutta siitä huolimatta meistä ei koskaan tule täydellisiä. Ja jos joskus erehdynkin paistattelemaan onnistumisen aallonharjalla, niin ei hätää -lapsilla on taito tuoda meistä meidän huonot puolet esiin. Ja hyvä niin. Sillä jos minä erehdyn luulemaan olevani erityisen erinomainen itsessäni, voi kuinka väärässä olenkaan. Olen suorastaan täysin eksyksissä. Minä en ole parempi äiti kuin sinä. Minä en ole täydellinen äiti. Minä olen äiti. Minä teen parhaani, ja lepään armossa. Joten, CHILL sweet mama, niin minäkin teen! <3 

"Haluan olla tarpeeksi nöyrä ymmärtämään, etten osaa hoitaa kaikkea hyvin.

Haluan olla tarpeeksi rohkea että jaksan siitä huolimatta yrittää.

Ja haluan olla tarpeeksi kiitollinen näkemään armon tämän kaiken yllä."

Eräänä iltana kun olin väsyneenä illalla pessyt meikit pois, laittanut ihanan lämpimän fleece-aamutakin ylleni ja olin menossa iltapalalle, olin hieman itkuherkkä rankan päivän jäljiltä. En ollut osannut olla aina niin kovin rakentava riidansovittelija poikien välillä ja meinasin soimata itseäni siitä (taas). Mutta havahduin mietteistäni, katsoin peiliin ja sain sydämelleni sanat että minä riitän. Miten ihanan vapauttavaa. Kenen mittareilla minä yritin taas äitiyttäni mitata? Vaikka tunnen välillä suurta avuttomuutta ja riittämättömyyttä, minä todellakin riitän, kun teen parhaani armossa leväten! 

Kun nyt mietin näitä "hyvän äitiyden mittareita", niin kuka olisi parempi kertomaan hyvästä äitiydestä kuin lapsi itse? Yhtenä päivänä kuuntelin meidän kohta kolmevuotiasta herkällä korvalla,.että mistä asioista sain häneltä kiitosta.

Äiti oli kuulema ihan tosi taitava, kun osasi niin hienosti laskea liukurilla tuon pienen nyppylän alas. -"Miten sie oot äiti noin hyvä laskemaan? Hyvä äiti!"

Voi tuon pienen pojan onnea ja ylpeyttä kun äiti oli niin taitava. Tässä vielä muutama:

- Ruoan lämmitys mikrossa (huom! oli vielä valmisruoka)

- Maidon kaataminen lasiin

- Sukan löytäminen

- Junaradalla leikkiminen

- Jouluverhojen ripustaminen

- Pikkuveljen imetys

- kahvin juominen olohuoneessa poika kainalossa, lastenohjelmaa katsoen

Muun muassa näistä kaikista olen sanut paljon "hyvä äiti"- kommentteja. "Oi, hyvä äiti. Sie olit tosi kiva kun laitoit nuo verhot miulle!" Nämä kehut ovat olleet erittäin tervetulleita niiden kaikkien "tuhma äiti"- kommenttien vastapainoksi. (Ja näitä "tuhma äiti"-palkintoja olen ansainnut muun muassa siitä että olen juonut vääränlaisesta lasista, olen katsonut väärään suuntaan väärään aikaan, olen laittanut itselleni villasukat jalkaan ja olen käynyt vessassa väärään aikaan.) Mutta nämä kehut kertovat meille jotain hyvin olennaista äitiydestä. Tällä listalla ei ollut montakaan sellaista asiaa josta olisin itse itseäni palkinnut äitiydessä. Arkipäiväisiä, osa jopa vähäpätöisiä asioita. Mutta lapsi katsoo tätä maailmaa aivan eri näkökulmasta, ja me voimme oppia lapsilta valtavan paljon elämän tosiasioita, kunhan olemme herkkiä kuulemaan. 

Sinä äiti siellä. Tiedätkö että sinä et ole täydellinen äiti? En minäkään, kaukana siitä. Mutta tiedätkö mitä? Sinä olet upea äiti! Sinä rohkea ja sitkeä nainen, olet upea! Ja se äiti jota aina ihaillen katsot, jolla on aina koti siistinä, tai joka aina ulkoilee paljon lasten kanssa, tai joka leipoo, ompelee, laulaa ja nauraa, näyttää hyvältä ja huolitellulta, kuntoilee tai on menestynyt urallaan, tai mitä tahansa muuta, hänkään ei ole täydellinen. Hänellä on omat kamppailunsa. Häneltä puuttuu jotain mitä sinulla on. Sillä me olemme jokainen erilaisia, varustettu erilaisilla lahjoilla ja ominaisuuksilla. Ja meillä on jokaisella erilaiset vajavaisuudet. Me olemme jokainen erilaisia ihmisiä, ja jokainen erilaisia äitejä. Ja onneksi niin, maailma olisi aika tylsä paikka jos olisimme toistemme kopioita. Me täydennämme toinen toisiamme, ja voimme oppia paljon toisiltamme! :)

Äitiys on todella haastavaa. Se on välillä todella uuvuttavaa, imee sinusta kaikki mehut ja vie järjen. Toisinaan se on ihanaa ja helppoa. Mutta äitiys on aina suurta lahjaa, jonka me äidit olemme saaneet täysin ilman mitään omia ansioita tai meriittejä. Kallis, meille uskottu vastuu joka ei ole millään tavalla itsestäänselvää. Äitiys antaa meille enemmän iloa kuin kukaan meistä olisi koskaan voinut aiemmin kuvitella. Äitiys kiteytyy yhteen sanaan : RAKKAUS!

Onni koostuu pienistä ja yksinkertaisista asioista. Otetaanhan äiskät rennosti, sillä me olemme hyviä äitejä ihan vain olemalla. Ja kun lämmitetään hienosti ruokaa mikrossa (ja välillä vaikka ihan valmisruokaa, hyviä ollaan silti). ;) Jätetäänhän kaikki suorittaminen pois äitiydestä ja nautitaan kyydistä. Meidän äitiyttä ei mitata tuottavuudella ja erilaisilla suoritteilla. Sinun arvosi äitinä ei riipu ainoastakaan suorituksesta.

Ihanaa ja rentoa jouluviikkoa sinulle!

Rakkaudella, Marjo

Mitkä ovat sinun kätketyt aarteesi?

Nautin siitä kun saan kulkea luonnossa, olla hiljaa ja kuunnella kuinka tuuli humisee puissa. Kun saan tuntea kuinka taivas on korkella ja itse olen pieni, hyvin pieni ja voimaton. Välillä kun päässä suhisee arjen haasteet, huolet tai surut, niin luonnon keskellä on tilaa hengittää, ja siellä saan asioihin usein oikeat mittasuhteet. Pienikin hetki riittää. Kävely metsässä, juoksulenkki rannan lähellä, tai vain hetken seisominen avoimen taivaan alla. Minun olisi vaikea kuvitella asuvani paikassa, jossa lähellä ei olisi metsää tai järveä.

En halua koskaan lakata ihmettelemästä ja näkemästä, kuinka kauniiksi kaikki on luotu. Voi, kunpa aina näkisin yhtä aidosti kuin pieni lapsi! Onneksi pienet poikani auttavat näkemään kun minun silmäni eivät riitä.

Olinpa muuten iloinen kun maahan satoi valkea lumipeite, ja onneksi kerkesin siitä nauttia myös ennen kuin ilmat lämpenivät ja vesisateet saapuivat. Nyt jaksaa taas paremmin odottaa talvea, kun on saanut sen parasta antia vähän maistaa. Valkeassa maassa on jotain sadunomaista. Valkea peite on kaunis ja puhdas, ja lapsuudesta muistan elävästi, kun joulun alla iltahämärässä pakkaslumi narskui kenkien alla ja samalla kimalsi ja välkehti kuin tuhannet timantit valon siihen osuessa. Ja miten ikkunaan sataneet ja siihen jäätyneet lumihiutaleet muodostavat häkellyttävän kaunista ja yksityiskohtaista taidetta. Näitä hämmästelen yhä edelleen. Saisimmekohan tänä vuonna valkean joulun?

Talven kauneutta ja rauhaa

Minä en pidä melusta. Lapsiperheen arkeen tottakai kuuluu monenlainen melu, ja sen alta on vaikea usein kuulla edes omia ajatuksiaan. Se on normaalia, ja onneksi yleensä yöllä on hiljaista ;) Minä en pidä tämän maailman melusta, joka hukuttaa alleen ihmiset, heidän sydämensä todelliset kaipuut, unelmat ja haaveet ja heidän kätkössä olevat lahjansa. Tämän maailman melu tukahduttaa monen ihmisen luovuuden, herkkyyden ja ainutlaatuisuuden. Se on melua, jonka keskellä ei ole rauhaa. Se on täynnä vaatimuksia, odotuksia, olettamuksia, vähättelyä, valhetta, juoruja ja itsekkyyttä. Se on melua joka lupaa paljon, mutta jättää vastaanottajan lopulta tyhjin käsin. Ehkä tämänkin vuoksi pidän lumesta. Se peittää alleen kaiken syksyisen maan roskan, ja samalla se vaimentaa myös liikenteen äänet.

Itsetehty soijavahakynttilä, tuoksuna mieto laventeli

Uskon, että liian monet ihmiset tukahduttavat ne lahjat ja kyvyt jotka heihin on asetettu. Useimmat eivät edes ymmärrä minkälaisilla lahjoilla heidät on varustettu. Mutta ne ovatkin kätkössä olevia aarteita, jotka täytyy kaivaa esiin. Tiedätkö sen tunteen, kun pääset tekemään sitä, josta sinun sydämesi syttyy ja heittäydyt koko olemuksellasi sitä tekemään? Se tunne kun saat vapaat kädet ja saat toteuttaa itseäsi niillä lahjoilla joita sinussa on. Muistatko mitä rakastit tehdä lapsena, mikä oli mieluisin leikkisi? Luulen, että sinun lahjasi on näkynyt sinussa jo lapsena. Se on se asia, jota tehdessäsi koet olevasi vapaa, josta nautit suunnattomasti. Luulen myös, että se saattaa olla piirre, jota vähättelet itsessäsi. Ehkä pelkäät epäonnistumista. Ehkä pelkäät että olet naurettava. Mutta mitäpä jos kokeilisit? Vaikka ihan salaa. Antaisitkin itsellesi luvan toteuttaa sitä lahjaa, jota itsessäsi vähättelet ja katsoisit mihin se johtaa. Vaientaisitkin sen maailmasta tulevan melun, kuuntelisit, ja ottaisit pienen askeleen eteenpäin.

Elämän ei kuulu olla harmaata. Siihen kuuluu monenlaisia jaksoja, valtavia ilon ja kiitollisuuden aiheita ja joskus suurtakin surua. Elämään kuuluvat monenlaiset värit, mutta välillä saatat tarvita vähän tukea että näet taas ne kirkkaimmatkin sävyt. Joskus voi olla että tarvitset ystävän tai läheisen apua, jotta näet värit hänen silmillään. Uskalla unelmoida! Sinä olet kaunis, ainutlaatuinen, erilainen kuin kukaan toinen ihminen. Ja sinuun on asetettu myös lahjoja, jotka ovat erilaisia kuin muiden lahjat. Säteile sillä paikalla, jossa sinä olet. Ole rohkea!

Uskalla unelmoida!

Rakasta teoin, älä vain sanoin. Rakasta niin että etsit toisen parasta, älä omaasi.

               Janoan sitä rauhaa, joka täyttää koko sisimmän ja virtaa sieltä ulospäin. Sitä rauhaa, jonka           maailman melu yrittää peittää.

" Peace I leave with you; my peace I give you. I do not give to you as the world gives. Do not let your hearts be troubled and do not be afraid. (Joh 14:27)"



Ihanaa viikkoa teille! Tehdään tällä viikolla asioita joista meidän sydän syttyy ja mieli virkistyy <3

Pieni murunen minua

Olen miettinyt, että millähän aloittaisin blogini kirjoittamisen. Aloittaminen on aina kaikista vaikeaa, olkoon asia mikä tahansa. Eilen istuin bussissa kotimatkalla, ikkunasta näkyi pimeyden keskellä valkea lumi, ja viima joka hetkeä aiemmin oli piiskannut minua kasvoihin, lennätti lunta nyt ikkunoita vasten. Hytisin edelleen kylmästä, ja bussin lämpö tuntui ihanalta. Odotin myös kovin että pääsen rakkaan meheni ja kahden pienen pellavapäisen poikani luo kotiin. Sydäntä lämmitti, sillä olin juuri ollut pakkaamassa lahjoituksena tulleita vauvanvaatteita pahvilaatikoihin. Ne laatikot ovat menossa ulkomaille Mission Possiblen kautta, todella vähäosaisille perheille ja niistä kootaan äitiyspakkauksia. Miten hyvältä se tuntuukaan että näiden vauvojen ei tarvitse palella, koska ihmiset ovat halunneet auttaa. Siis todella auttaa, vaatteita oli aivan valtava määrä, ja monia naisia auttamassa pakkaamisessa! On ihana nähdä, miten ihmiset antavat sydämestään, jakavat omastaan. Se jos joku on kaunista, ja siksi se sopii minun blogini alkuun! <3

Love is all you need!

Tämän kynttilän teksti sopi hyvin eilisen päivän teemaan. Annetaan rakkauden loistaa ja liekin palaa niin, että kaikki kohtaamamme ihmiset pääsevät osalliseksi siitä lämmöstä.

Siinä bussissa istuessani mietin, mitä kirjoittaminen merkitsee minulle. Olen lapsesta asti ilmaissut itseäni kirjoittamalla. Opettelin itse lukemaan 5-vuotiaana, ja olen aina lukenut paljon. Koulussa ainekirjoitus oli lempiaineeni, ja yksi niistä harvoista joissa loistin ja sain kiitettäviä arvosanoja. Olen ollut valtavan ujo, ja siksikin kirjoittaminen on ollut tärkeä itseni ilmaisemisen väline nuoruusvuosina. Edelleen kirjoittaminen on tärkeää. Mutta se on myös hyvin henkilökohtaista. Kun kirjoitan jotain sydämeltäni, niin silloin annan palasen itsestäni, ja se voi olla myös pelottavaa. Ehkä siksi en ole aiemmin julkaissut mitään tekstejäni ja kirjoittaminen on jäänyt taka-alalle. Minun piti muistuttaa itseäni, että rakastan kirjoittamista, ja se riittää.

LOVE IS ENOUGH!

Blogini teemana on jotain kaunista. Tulen kirjoittamaan paljon kauneudesta arjen ja haasteiden keskellä. Siitä kauneudesta, jota näemme ympärillämme joka päivä. Siitä kauneudesta, joka on sinun ja minun, meidän kaikkien sisimpään asetettu. Siitä kauneudesta jonka voi nähdä siellä, missä ensikatsomalla ei ole mitään kaunista. Olen nainen, vaimo ja äiti. Aiheeni käsittelevät kauneutta minun naisensydämeni, arkeni ja vajavaisuuteni kautta. Käsittelen naiseutta ja kauneutta monella tavalla.

Tulen jakamaan sisutuskuvia, sillä se on yksi intohimoistani, ja mitä todennäköisimmin kuvia myös suklaasta ja jälkiruoista. Olen todella perso makealle! Mieheni tietää; kokonainen suklaalevy ei ole haaste eikä mikään ;) Sitäpatsi jälkiruoat ovat kauniita ja niistä tulee hymy huulille. Siksi laitankin pari kuvaa tähän väliin:

Suloinen pieni karkkipuoti Pohjois-Italian Bergamossa. Kuva on muutaman vuoden takaa.

Äidin jälkkäri treffeiltä esikoiseni kanssa , muutaman viikon takaa <3

Tulen kirjoittamaan keveistä aiheista kuten sisustus ja korut (sillä elämää ei saa ottaa liian ryppyotsaisesti!), mutta myös syvemmistä aiheista (sillä elämä on erityinen lahja ja siunaus, ja olen sitä mieltä että sitä täytyy todella arvostaa eikä ottaa myöskään liian kevyesti). Kaikkia aiheitani yhdistää kauneus, ja se kauneus voi löytyä myös kivun ja särkyneisyyden keskellä.  Ja itse asiassa, sieltä löytyvä kauneus on kaikkein erityisintä ja aidointa. Tähän ainutlaatuiseen elämään kuuluu ilot ja surut, onnistumiset ja pettymykset, mutta aina on toivoa. Tekstieni ja kuvieni tarkoitus on tuoda iloa, nostaa ja rohkaista sinua ihana nainen.

Lainaan ihanan ystäväni sanoja tähän loppuun, koska kuvissani on helmiä:

 "Helmet syntyvät valtavassa paineessa, piilossa... Ne ovat kätkössä olleita aarteita."

Sieltä paineesta, jossa sinäkin saatat tällä hetkellä olla, syntyy jotain valtavan kaunista ja ainutlaatuista <3

Tässä oli pieni murunen minua. Toivon sydämestäni, että blogini voisi tuoda iloa ja rohkaisua sinun päivääsi, sinun arkesi keskelle.

- Marjo