It's chocolate o'clock!

Taisinkin kertoa teille, että olen hyvin perso makealle. Erityisesti suklaa, ja kaikki suklaiset leivonnaiset ovat mieleeni. Näin viikonlopun kunniaksi mieleni teki leipoa suklaakakku. Ja aina on sopiva aika syödä suklaata, eikö totta? ;) Niinpä eilisen metsäretken päätteeksi oli oikein sopiva hetki vähän leipoa.

Nautin leipomisesta suunnattomasti. Yleensä aloitan leipomisen spontaanisti ja suuri osa aineksista puuttuu, ja silloin käytän mielikuvitustani. Joskus onnistuu, toisinaan lopputulos on katastrofi. En ole kovinkaan säännöllinen leipoja, vaan välillä leivon usein, ja sitten toisinaan tulee pitkiä taukoja inspiraatiota odotellessa. En ole täydellinen pullantuoksuinen äiti, jolla on aina leivonnaiset uunissa ja koti tiptop-siisti - itse asiassa olen hyvin kaukana siitä. Nautin siististä kodista ja sisustamisesta, mutta todellisuudessa kotini on välillä (lue usein) melko pommin jäljiltä. Se on elämää! Eräs ihana ystäväni sanookin, että hän olisi huolissaan jos pikkulapsiperheessä olisi kamalan siistiä aina. Mutta siis takaisin leipomiseen. Tällä kertaa olin etukäteen nakittanut mieheni ostamaan suklaata leipomista varten, koska halusin leipoa poikien kanssa ison suklaatäytekakun. Metsäretken jälkeen kävin siis leipomaan, pieni miinus oli että olin unohtanut KERMAN! Tehdään sitten kakkua ilman kermaa.. Mutta olihan meillä sentään SUKLAATA, kaikki hyvin siis. Suunnitelma uusiksi, ja täytekakku vaihdettiin ihan vain kakuksi. Tämän ohjeen alkuperäinen (ja varmasti myös parempi)  versio löytyi "Leivo mun kaa"-blogista.

Pohja:  100g voita (huoneenlämpöistä)
            vajaa 2 dl sokeria
            2 kananmunaa
            2,5 dl vehnäjauhoja
            vajaa desi kaakaojauhetta (käytin tavallista, tummaa ei ollut)
            1 tl leivinjauhetta
            1 tl vaniljasokeria
             hieman suolaa
             1,5 dl maitoa

Voin pitäisi olla huoneenlämpöistä, mutta minulla ei tainnut kyllä ihan olla, olen vähän malttamaton. Vatkasin voin ja sokerin vaahdoksi (miten se voikin olla niin hidasta ?!), ja lisäsin munat yksi kerrallaan kunnolla vatkaten. Välissä selvittelin poikien riitoja, pelastin pari kertaa taaperon tippumasta kerrossängystä johon on oppinut kiipeämään (jee, kivoja uusia taitoja) ja jatkoin taas. Kuivat aineet sekaisin kulhossa, ja lisäsin ne pikkuhiljaa vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Tosin taisin loppuvaiheessa kipata jauhot köntissä kulhoon, malttamaton kun olen. Hyvänmakuista oli taikina. Ja vatkatessa kerkesin miettimään monia asioita. Tuli mieleen lapsuus, kun äitini leipoi usein. Sain auttaa äitiä, ja yhtäkkiä muistin miten jännittävää vatkainta oli pitää kädessä,pyöritellä kulhossa ja katsella kuinka ainekset pikkuhiljaa muuttuivat kauniiksi, kuohkeaksi taikinaksi. Meidänkin piti poikien kanssa leipoa yhdessä, mutta siellä ne taas oli toistensa tukassa kiinni. No, kävivät ne välillä katsomassa ja odottivat malttamattomina valmista kakkua. Kuten yllä olevassa kuvassa näkyy  pienet sormet kävivät tiuhaan hivuttautumassa kohti kakkutaikinaa.

Siis, kaadoin taikinan voideltuun, jauhoitettuun vuokaan ja uuniin paistumaan: 175 astetta 50-60 min.


Kun pohja oli paistunut, annoin sen jäähtyä kunnolla ja sitten laitoin yhdelle lempilautaselleni: suurelle Villeroy&Boch New Wave- tarjoiluastialle. Olen sen ostanut vuosia sitten kun olin töissä eräässä ihanassa pienessä sisustusliikkeessä, jossa myimme Villeroyta ja silloin keräsin hieman sarjaa. Mielikuvassani kakkupohja oli paksu ja muhkea, mutta todellisuudessa se oli matala kuin mikä, muistutti mokkapalapohjaa (myös maultaan). Ehkä se johtui malttamattomuudestani. Mutta kuohkea se oli ja oikein maukas.

Voitelu: vaniljasokerilla maustettua maitoa

Päällinen:  voita
                tummaa suklaata sulatettuna
                kaakaojauhetta
                tomusokeria
                maitoa

Voitelin pohjan vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Sitten sulatin tummaa suklaata ehkä noin 50g, vatkasin pehmeähkön voin (n.50g) sekaisin suklaan kanssa ja lisäsin pari ruokalusikallista kaakaojauhetta ja hieman myös tomusokeria. Lopuksi lorautin maitoa sekaan ja vatkasin vielä hetken. Seos oli tahmeaa mutta hyvin lusikoitavissa kakkupohjan päälle. Jos kakkupohja on paksu, se toki kannattaa leikata kahteen osaan, ja päällistä tehdä ainakin kaksinkertainen määrä, että väliinkin riittää. Ripottelin päälle vähän tomusokeria koristeeksi. Ja sitten vain syömään!

Kakusta ei adventtiaamuksi jäänyt jäljelle kuin rippeet, kun saimme lauantai-illan piristykseksi vieraitakin. Kaikille maistui hyvin tämä erittäin helppo ja nopea suklaaherkku. Maultaan kakku ei ollut liian makea, päällisen tumma suklaa antoi syvyyttä makuun. Tosin itse olen enemmän maitosuklaan ystävä, mutta tähän leivonnaiseen tumma suklaa sopi mainiosti!

Herkullisia hetkiä sinun sunnuntaihin, ja hyvää ensimmäistä adventtia! Jouluhan on jo ihan ovella.
Muistetaan levätä ja ladata akkuja tulevaa uutta viikkoa varten <3

Mitkä ovat sinun kätketyt aarteesi?

Nautin siitä kun saan kulkea luonnossa, olla hiljaa ja kuunnella kuinka tuuli humisee puissa. Kun saan tuntea kuinka taivas on korkella ja itse olen pieni, hyvin pieni ja voimaton. Välillä kun päässä suhisee arjen haasteet, huolet tai surut, niin luonnon keskellä on tilaa hengittää, ja siellä saan asioihin usein oikeat mittasuhteet. Pienikin hetki riittää. Kävely metsässä, juoksulenkki rannan lähellä, tai vain hetken seisominen avoimen taivaan alla. Minun olisi vaikea kuvitella asuvani paikassa, jossa lähellä ei olisi metsää tai järveä.

En halua koskaan lakata ihmettelemästä ja näkemästä, kuinka kauniiksi kaikki on luotu. Voi, kunpa aina näkisin yhtä aidosti kuin pieni lapsi! Onneksi pienet poikani auttavat näkemään kun minun silmäni eivät riitä.

Olinpa muuten iloinen kun maahan satoi valkea lumipeite, ja onneksi kerkesin siitä nauttia myös ennen kuin ilmat lämpenivät ja vesisateet saapuivat. Nyt jaksaa taas paremmin odottaa talvea, kun on saanut sen parasta antia vähän maistaa. Valkeassa maassa on jotain sadunomaista. Valkea peite on kaunis ja puhdas, ja lapsuudesta muistan elävästi, kun joulun alla iltahämärässä pakkaslumi narskui kenkien alla ja samalla kimalsi ja välkehti kuin tuhannet timantit valon siihen osuessa. Ja miten ikkunaan sataneet ja siihen jäätyneet lumihiutaleet muodostavat häkellyttävän kaunista ja yksityiskohtaista taidetta. Näitä hämmästelen yhä edelleen. Saisimmekohan tänä vuonna valkean joulun?

Talven kauneutta ja rauhaa

Minä en pidä melusta. Lapsiperheen arkeen tottakai kuuluu monenlainen melu, ja sen alta on vaikea usein kuulla edes omia ajatuksiaan. Se on normaalia, ja onneksi yleensä yöllä on hiljaista ;) Minä en pidä tämän maailman melusta, joka hukuttaa alleen ihmiset, heidän sydämensä todelliset kaipuut, unelmat ja haaveet ja heidän kätkössä olevat lahjansa. Tämän maailman melu tukahduttaa monen ihmisen luovuuden, herkkyyden ja ainutlaatuisuuden. Se on melua, jonka keskellä ei ole rauhaa. Se on täynnä vaatimuksia, odotuksia, olettamuksia, vähättelyä, valhetta, juoruja ja itsekkyyttä. Se on melua joka lupaa paljon, mutta jättää vastaanottajan lopulta tyhjin käsin. Ehkä tämänkin vuoksi pidän lumesta. Se peittää alleen kaiken syksyisen maan roskan, ja samalla se vaimentaa myös liikenteen äänet.

Itsetehty soijavahakynttilä, tuoksuna mieto laventeli

Uskon, että liian monet ihmiset tukahduttavat ne lahjat ja kyvyt jotka heihin on asetettu. Useimmat eivät edes ymmärrä minkälaisilla lahjoilla heidät on varustettu. Mutta ne ovatkin kätkössä olevia aarteita, jotka täytyy kaivaa esiin. Tiedätkö sen tunteen, kun pääset tekemään sitä, josta sinun sydämesi syttyy ja heittäydyt koko olemuksellasi sitä tekemään? Se tunne kun saat vapaat kädet ja saat toteuttaa itseäsi niillä lahjoilla joita sinussa on. Muistatko mitä rakastit tehdä lapsena, mikä oli mieluisin leikkisi? Luulen, että sinun lahjasi on näkynyt sinussa jo lapsena. Se on se asia, jota tehdessäsi koet olevasi vapaa, josta nautit suunnattomasti. Luulen myös, että se saattaa olla piirre, jota vähättelet itsessäsi. Ehkä pelkäät epäonnistumista. Ehkä pelkäät että olet naurettava. Mutta mitäpä jos kokeilisit? Vaikka ihan salaa. Antaisitkin itsellesi luvan toteuttaa sitä lahjaa, jota itsessäsi vähättelet ja katsoisit mihin se johtaa. Vaientaisitkin sen maailmasta tulevan melun, kuuntelisit, ja ottaisit pienen askeleen eteenpäin.

Elämän ei kuulu olla harmaata. Siihen kuuluu monenlaisia jaksoja, valtavia ilon ja kiitollisuuden aiheita ja joskus suurtakin surua. Elämään kuuluvat monenlaiset värit, mutta välillä saatat tarvita vähän tukea että näet taas ne kirkkaimmatkin sävyt. Joskus voi olla että tarvitset ystävän tai läheisen apua, jotta näet värit hänen silmillään. Uskalla unelmoida! Sinä olet kaunis, ainutlaatuinen, erilainen kuin kukaan toinen ihminen. Ja sinuun on asetettu myös lahjoja, jotka ovat erilaisia kuin muiden lahjat. Säteile sillä paikalla, jossa sinä olet. Ole rohkea!

Uskalla unelmoida!

Rakasta teoin, älä vain sanoin. Rakasta niin että etsit toisen parasta, älä omaasi.

               Janoan sitä rauhaa, joka täyttää koko sisimmän ja virtaa sieltä ulospäin. Sitä rauhaa, jonka           maailman melu yrittää peittää.

" Peace I leave with you; my peace I give you. I do not give to you as the world gives. Do not let your hearts be troubled and do not be afraid. (Joh 14:27)"



Ihanaa viikkoa teille! Tehdään tällä viikolla asioita joista meidän sydän syttyy ja mieli virkistyy <3

Pieni murunen minua

Olen miettinyt, että millähän aloittaisin blogini kirjoittamisen. Aloittaminen on aina kaikista vaikeaa, olkoon asia mikä tahansa. Eilen istuin bussissa kotimatkalla, ikkunasta näkyi pimeyden keskellä valkea lumi, ja viima joka hetkeä aiemmin oli piiskannut minua kasvoihin, lennätti lunta nyt ikkunoita vasten. Hytisin edelleen kylmästä, ja bussin lämpö tuntui ihanalta. Odotin myös kovin että pääsen rakkaan meheni ja kahden pienen pellavapäisen poikani luo kotiin. Sydäntä lämmitti, sillä olin juuri ollut pakkaamassa lahjoituksena tulleita vauvanvaatteita pahvilaatikoihin. Ne laatikot ovat menossa ulkomaille Mission Possiblen kautta, todella vähäosaisille perheille ja niistä kootaan äitiyspakkauksia. Miten hyvältä se tuntuukaan että näiden vauvojen ei tarvitse palella, koska ihmiset ovat halunneet auttaa. Siis todella auttaa, vaatteita oli aivan valtava määrä, ja monia naisia auttamassa pakkaamisessa! On ihana nähdä, miten ihmiset antavat sydämestään, jakavat omastaan. Se jos joku on kaunista, ja siksi se sopii minun blogini alkuun! <3

Love is all you need!

Tämän kynttilän teksti sopi hyvin eilisen päivän teemaan. Annetaan rakkauden loistaa ja liekin palaa niin, että kaikki kohtaamamme ihmiset pääsevät osalliseksi siitä lämmöstä.

Siinä bussissa istuessani mietin, mitä kirjoittaminen merkitsee minulle. Olen lapsesta asti ilmaissut itseäni kirjoittamalla. Opettelin itse lukemaan 5-vuotiaana, ja olen aina lukenut paljon. Koulussa ainekirjoitus oli lempiaineeni, ja yksi niistä harvoista joissa loistin ja sain kiitettäviä arvosanoja. Olen ollut valtavan ujo, ja siksikin kirjoittaminen on ollut tärkeä itseni ilmaisemisen väline nuoruusvuosina. Edelleen kirjoittaminen on tärkeää. Mutta se on myös hyvin henkilökohtaista. Kun kirjoitan jotain sydämeltäni, niin silloin annan palasen itsestäni, ja se voi olla myös pelottavaa. Ehkä siksi en ole aiemmin julkaissut mitään tekstejäni ja kirjoittaminen on jäänyt taka-alalle. Minun piti muistuttaa itseäni, että rakastan kirjoittamista, ja se riittää.

LOVE IS ENOUGH!

Blogini teemana on jotain kaunista. Tulen kirjoittamaan paljon kauneudesta arjen ja haasteiden keskellä. Siitä kauneudesta, jota näemme ympärillämme joka päivä. Siitä kauneudesta, joka on sinun ja minun, meidän kaikkien sisimpään asetettu. Siitä kauneudesta jonka voi nähdä siellä, missä ensikatsomalla ei ole mitään kaunista. Olen nainen, vaimo ja äiti. Aiheeni käsittelevät kauneutta minun naisensydämeni, arkeni ja vajavaisuuteni kautta. Käsittelen naiseutta ja kauneutta monella tavalla.

Tulen jakamaan sisutuskuvia, sillä se on yksi intohimoistani, ja mitä todennäköisimmin kuvia myös suklaasta ja jälkiruoista. Olen todella perso makealle! Mieheni tietää; kokonainen suklaalevy ei ole haaste eikä mikään ;) Sitäpatsi jälkiruoat ovat kauniita ja niistä tulee hymy huulille. Siksi laitankin pari kuvaa tähän väliin:

Suloinen pieni karkkipuoti Pohjois-Italian Bergamossa. Kuva on muutaman vuoden takaa.

Äidin jälkkäri treffeiltä esikoiseni kanssa , muutaman viikon takaa <3

Tulen kirjoittamaan keveistä aiheista kuten sisustus ja korut (sillä elämää ei saa ottaa liian ryppyotsaisesti!), mutta myös syvemmistä aiheista (sillä elämä on erityinen lahja ja siunaus, ja olen sitä mieltä että sitä täytyy todella arvostaa eikä ottaa myöskään liian kevyesti). Kaikkia aiheitani yhdistää kauneus, ja se kauneus voi löytyä myös kivun ja särkyneisyyden keskellä.  Ja itse asiassa, sieltä löytyvä kauneus on kaikkein erityisintä ja aidointa. Tähän ainutlaatuiseen elämään kuuluu ilot ja surut, onnistumiset ja pettymykset, mutta aina on toivoa. Tekstieni ja kuvieni tarkoitus on tuoda iloa, nostaa ja rohkaista sinua ihana nainen.

Lainaan ihanan ystäväni sanoja tähän loppuun, koska kuvissani on helmiä:

 "Helmet syntyvät valtavassa paineessa, piilossa... Ne ovat kätkössä olleita aarteita."

Sieltä paineesta, jossa sinäkin saatat tällä hetkellä olla, syntyy jotain valtavan kaunista ja ainutlaatuista <3

Tässä oli pieni murunen minua. Toivon sydämestäni, että blogini voisi tuoda iloa ja rohkaisua sinun päivääsi, sinun arkesi keskelle.

- Marjo