MENU

Onko kukaan nähnyt muistiani?!

Aurinkoista torstaiaamua sinne! Mitä sinulle kuuluu tänään? Tänne kuuluu ihan hyvää, kai, tai sitten olen vain unohtanut ;)


Luulen että väliaikainen muistinmenetys on jokaiselle äiti-ihmiselle tuttu tilanne ainakin jossain kohtaa elämää. Se on kyllä minullekin tullut tutuksi tässä näiden kuluneiden seitsemän vuoden aikana, mutta viime aikoina minun muistini on pätkinyt ehkä pahemmin kuin koskaan.

Univelkaa on kertynyt ihan kiitettävästi tässä viimeisen vuoden aikana. Kun on perheessä vauhdikas eskarilainen, kolmevuotias täysillä elävä uhmakas joka ei nuku päikkäreitä (koskaan, ellei vahingossa nukahda ja se onkin uuden raivarin paikka kun tajutaan että sellainen vahinko pääsi käymään) ja vauva, niin siinä ei kyllä lepohetkiä paljon päivän aikana ole. Varsinkaan nyt kun tuo seitsemänkuinen on lähtenyt konttaamaan ja seisoo tukea vasten.


Mutta se mikä ei rullaa, niin minun muistini. Kapasiteetti ei vaan enää yksinkertaisesti riitä. 

Pääosin meidän arki rullaa ihan mukavasti, vaikka kyllä on melkoista tunteiden vuoristorataa tämä elämä välillä, itse kullakin meistä. Mutta se mikä ei rullaa, niin minun muistini. Kapasiteetti ei vaan enää yksinkertaisesti riitä. Jos joku kysyy mitä tein eilen, on kuin musta aukko olisi eilisen kohdalla. Sitten kun joku muistuttaa, niin muisti alkaa palailemaan pikkuhiljaa.

Virkistäisiköhän kahvi ja jätski muistia, hmmm..

Kerran marinoin kanan fairylla. Joo, siis ihan oikeasti. En myrkyttänyt ketään. 

Monet kerrat olen ollut laittamassa maitopurkkia kuivaruokakaappiin, tai voirasiaa astiakaappiin. Kerran marinoin kanan fairylla. Joo, siis ihan oikeasti. En myrkyttänyt ketään. Kerroin miehelleni että luin jostain miten joku väsynyt äiti oli paistanut kanaa ja laittanut pannulle fairya öljyn sijaan. Että ihan niin väsynyt minäkään en sentään ole. Olisikohan ollut sitten seuraavalla viikolla, kun marinoin kanaa, kaadoin "öljyä" kanojen päälle ja ihmettelin että olipa jäykkää jotenkin tuo öljy. No ei soinut kellot vielä siinä vaiheessa. Annoin kanojen maustua kaikessa rauhassa, kunnes silmäni osuivat kanojen vieressä olevaan fairypulloon. Jep, kyllä se vain totta oli. Ja sinä päivänä syötiinkin sitten makkaraa ja ranskiksia.

Olen kova unohtelemaan oikeastaan kaikkea nykyään. Saatan yllättyä kun joku laittaa viestiä että on kohta tulossa kylään. Aijaa, onpa kiva juttu mutta aika yllättävää. Kunnes huomaan puhelimen viesteistä että tämähän olikin sovittu jo viikko sitten. Jos itse kyläilemme, on suunnaton ihme jos kaikki tavarat tulee mukaan kotiin. Yleensä ainakin kaikki avatut ruokapurkit tai banaanit (hyi sitä huonoksi menneen mustan banaanin hajua joka jostain kumman syystä hyvin usein minun laukussani haisee!) unohtuvat kassin uumeniin. Lasten ulkovaatteet saattavat aamuisin löytyä märkänä myttynä kylppärin lattialta kun ne pitäisi laittaa päälle ja tänään viimeksi vauvalla oli ulkoillessa sukat kädessä kun en löytänyt anoitakaan niistä kymmenestä parista tumppuja. Oikeasti, kuka niitä varastaa meiltä?

Tänään soitin miehelleni töihin. Puhuimme ehkä 5 minuuttia puhelimessa ja vähän ajan päästä hän soitti takaisin että mitä asiaa minulla oli, kun hän ei enää muista. Yritin pinnistellä ja ponnistella. Ei, musta aukko. En muistanut mitään koko puhelusta. Todettiin että ei se varmaan sitten kovin tärkeää ollut mutta kiva oli jutella. Pätkii se siis hänelläkin pahemman kerran. Että näin meillä. :D

Olen vielä toistaiseksi muistanut laittaa edes saman parin kengät oikeisiin jalkoihin, onhan sekin jo saavutus. Ehkäpä se muistikin pikkuhiljaa palailee kevään ja valon myötä!❤



Onko teillä kaikilla muilla äiti-ihmisillä muisti tallessa ja kaikki hallinnassa? Vai onko siellä muitakin yhtä hajamielisiä? Mikä on pahin unohduksesi?

Mukavaa loppuviikkoa!

❤ Marjo




2 kommenttia

  1. ♥♥

    Hukkaan tavaroita, mutta ihan vaan yleensä tänne kotikaaoksen keskelle. Kun tekee montaa asiaa yhtä aikaa niin ei vaan voi muistaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi ei😂 Ja hei kiitos, housut ja puklirätti tuli perille 😉❤

      Poista