MENU

Rakkautta, naurua, kahvia

Tänään oli kiva päivä. Aamulla vietiin vanhin poika eskariin ja nautiskeltiin kevään valosta ja auringon lempeästä lämmöstä. Sen jälkeen isovanhemmat tulivat ulkoilemaan ja eväsretkeilemään pienempien poikien kanssa moneksi tunniksi ja sillä aikaa minä sain siivota aivan kaikessa rauhassa.



Olenko minä ainut jonka koti aina räjähtää kun vähän höllää otetta?

Aluksi meinasi pieni epätoivo iskeä, sillä en valehtele yhtään kun sanon että meillä piti ensin siivota, että mahtui edes siivoamaan.. Ehkä joku teistä voi samastua tähän, vai olenko minä ainut jonka koti aina räjähtää kun vähän höllää otetta? 



"Live life simply! "

Pääsin kuitenkin onneksi vauhtiin ja voi että minä nautin kun saan hiljaisessa kodissa siivota aivan yksin. En kaivannut edes musiikkia, kodin hiljaisuus oli musiikkia korvilleni!


Siivotun kodin kruunaavat aina tuoreet kukat. Minulla oli onneksi vielä synttärikimpusta jääneitä kukkia, jotka toivat ihanaa raikkautta ja väriä kevätkeittiöön. 

Kaapin kätköistä löysin myös rakkaalta ystävältäni saamani keittiöpyyhkeen jonka tekstiin kiteytyy jotain hyvin olennaista tässä elämässä : 

"This home runs on Love, laughter and cups of strong coffee."


Tuo pyyhe oli myös sopivan ruttuinen kuvastamaan tätä meidän arkea ;) Meidän hullunkurinen, ihana arki on välillä kovinkin ruttuista. Mutta se ei haittaa mitään, kun sen keskellä vaikuttaa rakkaus, joka saa aikaan sen että koti täyttyy ilolla ja naurulla. Kahvia tietenkään unohtamatta. Ja voi miten oli ihana saada mies ja lapset kotiin ja talo täyteen ääntä ja elämää. Ja uutta sotkua ;)


Iloa tulevaan päivään ja viikonloppuun!

Ps. Muistetaanhan pitää silmät ja aistit auki, että ehditään kokea mitä kaikkea kaunista meidän ympärillä on. 

Rakkaudella, Marjo

2 kommenttia