MENU

Shine a little brighter, darling!


Sunnuntaiterveisiä täältä blogin äärestä. Kirjoittelen tässä vauva sylissä tämän viikon aikana päällimmäiseksi nousseita ajatuksia teille. Viikkoon on mahtunut flunssasta ja uhmaiästä lähtien monenlaisia paineita ja haasteita, ja välillä on tuntunut etten kerkeä edes hengittämään tämän hektisen arjen keskellä kolmen pojan kanssa. Riittämättömyyden tunne vaimona ja äitinä on ollut välillä valtaisa. Ja toinen tunne on ollut syyllisyys. Syyllisyys siitä riittämättömyydestä: minun pitäisi olla enemmän, pystyä enempään, jaksaa paremmin. Mutta hyvänen aika, minä olen ihminen ja voimat ovat rajalliset. Miksi on niin vaikea olla armollinen itselleen? Kaikkeen ei pysty, kaikkea ei jaksa, eikä tarvitsekaan. Miksi se on helppo sanoa toiselle, mutta niin vaikea sallia itselleen?
 
Naisen elämään kohdistuu valtavasti odotuksia, paineita ja vaatimuksia. Itse olen oppinut viime vuosina melko tehokkaasti torjumaan ulkoapäin tulevat vaatimukset, ja keskittymään siihen minkä koen oikeaksi omassa elämässäni ja mistä minulla on rauha. Olen oppinut lepäämään armossa, olemaan armollinen toisia kohtaan, mutta toisinaan huomaan että olen silti armoton itseäni kohtaan. Tähän on tärkeä havahtua, tunnistaa ne sisältäpäin tulevat rajut vaatimukset ja heittää ne romukoppaan. Minäkin riitän, ja saan levätä armossa.

(Worshipgifs.org)

Yksi ilta todella rankan päivän jälkeen, kun vihdoin sain kaikki lapset nukkumaan, oli tosi kurja olla. Minun oli ollut tarkoitus mennä saunaan ja syödä iltapalaa. No sauna oli kylmennyt jo ajat sitten, ja nälkäkin oli vaihtunut pahanolon tunteeksi. Kävi mielessä että pesen hampaat ja menen nukkumaan samantien, pahoissa oloissani tukka likaisena. Mutta muistin siinä hetkessä, että minäkin olen tärkeä. Kuulostaa ehkä hassulta. Mutta päätin, että koska minä olen arvokas ja tärkeä, minä menen suihkuun ja iltapalalle (äidit ymmärtää, suihku joka päivä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys ;) ). Ja päädyin lopulta käymään suihkussa pitkän kaavan mukaan, tehden kasvonaamiot ja kaikki. Sain pestä kaiken väsymyksen pois, ja hemmotella itseäni kauneushoidolla ja kunnon iltapalalla. Tuntuipa hyvältä! Pieni, mutta niin tärkeä asia. Rakasta itseäsi! Raamatussakin sanotaan: rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Se tarkoittaa että itseään kuuluu rakastaa ja arvostaa oikealla tavalla.

Sinä olet arvokas ja tärkeä, ja on tärkeää huolehtia itsestäsi. Mikä on sinulle tärkeää, mikä tekee sinulle hyvää? Mikä tekee sinut vähän onnellisemmaksi? Muista keskittyä arjen keskellä niihin asioihin, ne voivat olla hyvinkin pieniä asioita. Minulle se oli sinä iltana se pieni kasvohoito, hemmottelu ihan vain itseäni varten.

Hyvää alkavaa uutta viikkoa, iloa ja voimia! Huolehditaan toisistamme JA itsestämme - loistetaanhan vielä vähän kirkkaammin! :) 

Rakkaudella, Marjo












2 kommenttia