Aivan viimeisiä viedään ennen kesäloman alkua.
Meidän vanhimmalla pojallamme on enää muutamia eskaripäiviä jäljellä ennen ansaittua lomaa. Ja miehenikin loma alkaa aivan kohta.
Katsoin nuorinta, 8 kuukatta vanhaa poikaamme, ja hän näytti aivan samalta kuin esikoinen saman ikäisenä.
Eilen oli kouluunlähtijöiden siunaus kirkossa, ja nenäliina oli arvatenkin kovassa käytössä. Minulla oli tunteet jo aiemmin hyvin pinnassa, täältä löytyy kirjoitus siitä. Lasten lauluesitykset olivat aivan ihania, ja en voinut itkemättä katsoa penkillä istuvaa ja hämmästyneenä ympärilleen pälyilevää poikaani, joka vasta oli aivan pieni vauva. Katsoin nuorinta, 8 kuukatta vanhaa poikaamme, ja hän näytti aivan samalta kuin esikoinen saman ikäisenä. Itkuisuutta ei yhtään vähentänyt eskaritätien lapsille esittämä laulu, ja muiden aikuisten kostuneet silmäkulmat. Olipa kerrassaan kaunis, liikuttava ja iloinen tapahtuma! Mitenhän minä selviän ensi viikolla kevätjuhlasta?!
Käsi kädessä kuljimme iloisesti höpötellen, ja taas äidin silmäkulmassa kimmelsi.
Tänään pääsimme pitkään odotetulle retkelle keskimmäisen poikamme kanssa aivan kahdestaan! Avoin päiväkoti järjesti bussiretken Mielon tilalle, josta tämän postauksen kuvatkin on otettu. Vanhin poika oli siis eskarissa ja nuorin isovanhempien kanssa kotona, kun me kolmevuotiaan kanssa lähdimme iki-ihanille äiti-poika-treffeille. Käsikädessä kuljimme iloisesti höpötellen, ja taas äidin silmäkulmassa kimmelsi. Mikä kumma tässä keväässä on, allergiaako kun silmät vuotaa jatkuvasti?! ;)
Voi valtava mitä elämyksiä!
Maatilalla pääsimme ihastelemaan lampaita ja pupuja, heppoja, kanoja ja olipa siellä lemmikkipossu ja hauvakin. Osaa eläimistä pääsimme silittämään ja kanoja sai ruokkia. Voi valtava mitä elämyksiä! Ihan parhautta. Retki huipentui makkaranpaistoon nuotiolla, johon oli kuivuudesta huolimatta saatu erikoislupa meidän retkeä varten.
Onpas tämä todella ollut suurien tunteiden viikko.
Kun kävelimme käsikädessä tuolla maalaismaisemassa, imin maaseudun rauhaa itseeni joka henkäyksellä. Kyllä maalla vaan on mukavaa, ja luonnon keskellä sielu todella lepää. Jälleen huomasin silmäkulmieni kostuneen kun kiitollisena hengittelin maalaisilmaa ja olin häkeltynyt taas kerran luonnon kauneudesta. Onpas tämä todella ollut suurien tunteiden viikko. Meillä on ollut rankka, mutta äärettömän ihana, tärkeä ja kallisarvoinen vuosi. Sen lisäksi että lapset kasvavat, niin minä olen naisena ja äitinä saanut kasvaa, vapautua ja muuttua tämän vuoden aikana paljon.
Näihin viime päiviin on jotenkin kiteytynyt koko kuluneen vuoden mullistavat muutokset, ja tämä ihmeellinen kesä joka meille ilmestyi, on kuin palkinto koko vuoden uurastuksesta. Olkoon se sitä myös sinulle :)
Rakkaudella, Marjo
Ei kommentteja