Tunteet, voiko niihin luottaa?

Äitiys. Mikä ihana asia, josta varmasti jokainen äiti on sydänjuuriaan myöten kiitollinen. Mutta kuten viimeksi mainitsin, äitiys on välillä aikamoista hullunmyllyä. Tämä viikko on ollut melkoista tunteiden vuoristorataa meillä kaikilla kun mieheni palasi loman jälkeen töihin. Tämä tunnetilojen kirjo yllätti minut.

Joskus äitiys tuntuu siltä, kuin sinut aamulla tyrkättäisiin liian lujaa menevälle juoksumatolle ja yrittäisit pysyä pystyssä kompuroiden koko päivän, samalla jonglööraten ja ratkoen kaikenmaailman kriisejä. Huh. Stop!

Uusi aamu ja puhdas pöytä

Onneksi sen juoksun voi aloittaa uudelleen, kunhan ensin pysäyttää juoksumaton ja hengähtää. Joskus omien tunteiden kanssa saattaa olla niin solmussa, ettei oikein edes tunnista miltä tuntuu ja silloin lopputuloksena on ahdistus, epätoivo ja ärtymys. Onneksi olen oppinut, että se miltä jokin asia tuntuu, ei kerro välttämättä totuutta. Eilen sain puhdistavat itkut itkettyä ja heti näytti paremmalta. Ja tämä aamu näyttikin jo paljon kirkkaammalta kuin pari edellistä. Ja lapsetkin voivat paremmin kun äiti on taas oma itsensä.

Kerroin edellisessä postauksessa siitä, että onneksi tunteet ovat vain tunteita, ja niihin ei kannata liikaa uskoa, sillä tunteet saattavat hämärtää totuuden. Siitä ajattelinkin nyt muutaman sanasen kirjoitella. Huom. Nämä ovat sitten puhtaasti minun ajatuksiani tunteista, ei mikään tieteellinen tutkielma. 

Turhat vai tärkeät tunteet

Minua voisi kuvata tunteelliseksi ihmiseksi. Olen hyvin herkkä myös aistimaan toisten tunnetiloja ja joudun olemaan tarkkana etten anna niiden liikaa vaikuttaa itseeni. Vaikka olen hyvin tunteellinen ja empaattinen, minä en toimi sokeasti tunteideni pohjalta. 

Ihmisen elämään kuuluu monenlaiset tunteet ja tunnetilat. Toisilla vahvemmin kuin toisilla. Tunteilla on tärkeä tehtävä meidän elämässämme, ne ovat elintärkeä, värikäs osa elämää ja erottavat meidät roboteista. Tunteet myös ohjaavat meidän toimintaamme ja viestittävät meille asioita muun muassa siitä mikä on meille hyväksi.

Tunteet ovat meille ihmisille ehdottomasti tärkeitä. Tunteita on vain opittava kuuntelemaan oikealla tavalla antamatta niiden hallita sinua. Jos ajaudumme tunteidemme valtaan (näin käy väistämättä välillä), on tärkeää muistaa ja tunnistaa, että tunteiden vallassa oleva mieli ei ajattele selkeästi ja näin ollen kokonaiskuva asioista hämärtyy.

Kannattaako tunteita kuunnella?

Usein kuullaan sanottavan että seuraa sydäntäsi. Se on ihan ok sanonta niin kauan kuin se ei tarkoita että seuraa tunteitasi. Minulle sydämen hiljainen todistus ja tunteiden ääni ovat kaksi aivan eri asiaa, ja minä seuraan ensimmäistä. 

Minä ajattelen niin, että tunteet ovat vähän kuin yksi neuvonantajani tässä elämässä. Minä kuuntelen tunteitani, tunnustelen miltä mikäkin asia tuntuu, mutta päätöksiä en tee tunteen vallassa. Minä ikäänkuin kuuntelen mitä tunteilla on asiaa, sitten käsken niitä vaikenemaan ja käytän tervettä harkintaa.  Kyllä, tunteita siis mielestäni kannattaa kuunnella, mutta ei seurata sokeasti. En tee mitään päätöksiä ilman rukouksen kautta syntyvää syvää rauhaa sydämessä. Mutta sitten kun minulla on rauha asiasta, voin tehdä uskon varassa suuriakin loikkia tuntemattomaan.

Onko olemassa vääriä tunteita?

Tunnetko sinä syyllisyyttä tunteistasi? Nouseeko sinulla pintaan välillä odottamattomia tunteita, oletko ärtynyt jollekin syyttä, ovatko omat lapsesi sinusta välillä maailman ärsyttävimpiä tai huomaatko olevasi katkera tai kateellinen jollekin läheisellesi. Vai kuohuuko sisältäsi jopa vihan tunne jotain lähteistäsi kohtaan? Muista, ne ovat vain tunteita. 

Meistä voi tuntua vaikka miltä, tunteet tulevat ja menevät. Sinun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä että sinä tunnet jotain tunnetta. Jokainen ihminen tuntee vaikka mitä tunteita, sillä on merkitystä kuinka paljon annat painoarvoa niille. Mitä tunnetta haluat vahvistaa, mistä päästä eroon? Ruoki sitä tunnetta jota haluat vahvistaa. Käsittele tunteitasi ja mieti miksi tunnet niin kuin tunnet. Tunteille on olemassa syy, ja sitä sinulle halutaan niiden kautta viestittää.

Vihan ja katkeruudenkaan tunne ei ole "väärä". Se on vain tunne, joka on tärkeä tunnistaa ja käsitellä heti, ettei sen siemen pääse itämään. Se on sitten eri asia haluatko pitää siitä tunteesta kiinni. Jos ruokit sitä tai yrität haudata sen, sinusta kasvaa vihainen ja katkera ihminen. Ainoa lääke siihen on anteeksianto. Elämä, jonka keskellä vaikuttaa anteeksianto, armo ja rakkaus, kestää kyllä kaikenlaiset ohimenevät tunteet. (Anteeksianto ei tarkoita väärän teon hyväksymistä, kirjoitan tästä myöhemmin.) 

Kerran eräs neuvolaterkkari kysyi minulta, ovatko omat lapseni minusta välillä ihan maailman ärsyttävimpiä. Hämmentyneenä kysymyksestä vastasin että kyllä (juuri sinä päivänä olin tuskaillut lasten kanssa kun kaikki oli ihan kamalan vaikeaa vääntöä, ja podin huonoa omaatuntoa koska minua ärsytti ne lapset niin kovin), ja terkkari vastasi rempseästi nauraen että hyvä, niin pitääkin koska tuntea saa! Tunteet ovat tärkeitä, ja äitien on hyvä tiedostaa myös omien lasten heikkoudet vahvuuksien lisäksi, jotta meillä ei ole epärealistinen kuva lapsistamme. Kukaan kun ei ole täydellinen olipa kuinka rakas tahansa.

Huono päivä tai kausi ei ole huono elämä!

Tunteet ovat elintärkeitä ja arvokkaita.  Elämä ei olisi elämää ilman tunteita! Mutta muista että tunteet värittävät todellisuutta. Joskus kun on oikein huono päivä, saatat erehtyä luulemaan että tätä tämä on kaiket päivät. Tunteet hämärtävät siis joskus myös muistimme, ja heittävät tumman verkon hyvien asioiden ylle. Varsinkin jos olet kovin väsynyt. Levon merkitystä hyvinvointiin ei voi liikaa korostaa. Tunteet saattavat heittää myös valkean verkon huonojen asioiden ylle jos tunteet ohjaavat eri suuntaan kuin järki. 

Muistetaanhan siis että huono päivä ei ole yhtä kuin huono elämä. Ja kun otat vähän etäisyyttä asioihin, saatat nähdä ne ihan toisessa valossa. Itselleni paras keino rauhoittaa mieli ja tunteet on mennä ulos avoimen taivaan alle. Siellä ylöspäin huokaillen löytyy rauha joka ohjaa eteenpäin askel askeleelta.

Ihanaa juhannuksen aikaa siulle!

Rakkaudella,

Marjo