Ikä on vain numeroita, vai onko sittenkään?

Usein kuulee sanottavan, että ikä on vain numeroita. Olen myös itse käyttänyt tätä sanontaa, mutta viime aikoina olen  oikein pysähtynyt miettimään tätä. Onko ikä vain numeroita? Mitä pahaa on vanhenemisessa?

En ole enää mikään pikkutyttö, enkä pikkunainen

Minulla on monenikäisiä ystäviä. On aina ollut. En ole koskaan ajatellut ikää kun olen solminut ystävyyssuhteita. Toisinaan olen yllättynyt kun jälkeenpäin kuulen toisen olevan paljon nuorempi tai vanhempi kuin minä. Iällä ei ole niin mitään merkitystä, kun ihminen kohtaa ihmistä ja jakaa sydämensä asioita. Tai on siinä mielessä merkitystä, että eri-ikäiset ystävät on rikkaus.

Jostain syystä minä välillä unohdan minkä ikäinen olen, luulen olevani nuorempi mitä olenkaan. Käykö teille muille koskaan niin? Ehkä se johtuu osaksi siitä, että minä olen meidän lapsikatraamme nuorin, pikkusisko. Pikkusiskous on aina ollut vahvasti osa minua, eikä se koskaan täysin häviä minusta. Ei tietenkään, sillä minähän olen pikkusisko.

Olen ihan vaan minä, kokonainen

Eräänä aamuna katsoin itseäni peilistä. Hymyilin. Peilistä katsoi aikuinen nainen. Minä, pikkusisko, en ole enää pikkutyttö. Enkä edes pikkunainen. Olen ihan vaan minä, kokonainen.

Miksi ikä olisi vain numeroita? Numerot ovat tylsiä, persoonattomia. Ikä on ihan oikeasti vuosia. Suuria kipuja ja haavoja. Niistä parantumista ja eheytymistä. Kaatumisia ja ylösnousemisia. Pettymyksiä. Suuria iloja. Luopumista. Uusia alkuja. Vuosia täynnä elämää. Elettyä, koettua, nähtyä. Kokemusta. Kypsymistä ja varmuutta. Viisautta.  Ikä on jalostumista.

Ihmisessä ei ole parasta ennen - päiväystä

Minä olen 33-vuotias. Ihoni ei ole rypytön ja täydellisen sileä. Eikä se koskaan enää tule sitä olemaan. Eihän sen hyvänen aika kuulukaan olla! Ikä saa näkyä ihmisessä. Miksi ikää pitäisi yrittää piilottaa? Miksi pitäisi yrittää tavoitella jotain mitä ei enää ole? Ihmisessä ei nimittäin ole parasta ennen - päiväystä.

Ulkoisesti ihminen kyllä "rapistuu" iän karttuessa. Aivan kuin vanha kaunis rakennus, johon vuosien myötä alkaa tulemaan säröjä ja jopa palasia alkaa murtua. Vähentääkö se rakennuksen arvoa ja kauneutta? Ei, kauniista rakennuksesta pidetään huolta ja sen historiasta ollaan ylpeitä. Ei historiallisesta rakennuksesta yritetä tehdä nuorta rakennusta, sehän vähentäisi sen arvoa. Rakennusta kunnostetaan sen arvolle sopivalla tavalla. Enkö minä voisi samalla tavalla olla ylpeä rypyistäni ja raskauksien ja iän myötä muuttuneesta kehostani venyneine nahkoineen? Tottakai voin, ja niin pitäisi sinunkin olla omastasi!

Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. (2. Kor. 4:16)

Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista. (1. Piet 3:4)

Harmaat hapset ovat kunnian kruunu; se saadaan vanhurskauden tiellä. (Snl 16:31)

Iän myötä kypsyvä viisaus ja sisäinen kauneus 

Minä en ole enää ihan nuori. En ole vanhakaan. Olen tullut naisen ikään. Minä uskon, että ihmisen jokaisella vuosikymmenellä on jotain uutta annettavaa. Sellaista, mitä aiemmassa iässä ei ole voinut omistaa itselleen, vaan se ansaitaan kypsymisen myötä. Se uudistuminen tapahtuu salassa olevalle sydämen ihmiselle. Sieltä kumpuaa todellinen kauneus ja elämä. Ja elämä voi muuttua aina vain runsaammaksi ja rikkaammaksi, kun pääsemme iän karttuessa sukeltamaan yhä syvemmälle elämän salaisuuksiin. Eikö iän myötä yhä kypsyvä viisaus ja sisäinen kauneus olekin tavoittelemisen arvoisia asioita?

Kyllä, ikä voi olla vain numeroita jos niin haluat. Mutta miksi ihmeessä haluaisit, kun ikä on jotain niin paljon arvokkaampaa kuin numerot?!

Tämän postauksen ihanat meikittömät kuvat on ottanut rakas kohta 7-vuotias poikani <3

Iloa uuteen viikkoon!

Rakkaudella, Marjo