Oletko väsynyt tai uupunut? Tässä on lepopaikka.

Lupa olla väsynyt

Tämä kuva on tullut usein vastaan valokuvia selaillessa. Tämä on otettu kesälomalla Ahvenanmaalla . Lepopaikka. Joka kerta tuo kuva houkuttelee minua levähtämään. Liian usein kuitenkin kiellän itseltäni levon. Tai oikeastaan olen kieltänyt itseltäni luvan olla väsynyt. Olen kuvitellut että kun nukun yhden hyvän yön, niin sitten olen palautunut ja täytyy taas vain jaksaa. Kun näen kodin sotkuisuuden ja yhä kasaantuvat kotityöt, kuulen sisältäni syytöksen : "olet laiska, ryhdistäydy." Ja niin minä olen tehnyt kerta toisensa jälkeen. Kunnes tuli yllättävä kompastuminen ja nilkkani nyrjähti. Siitä on neljä viikkoa aikaa, ja nyt pysähdyksissä olen huomannut miten kamalan väsynyt itse asiassa olen ollutkin. Ja yhä olen.

Arki kolmen vauhdikkaan pojan kanssa on ihanaa ja antoisaa. Tämä arki on myös haastavaa ja voimia vievää. Huomaan että normaalit kotityöt tuntuu äärimmäisen raskaalta, ja jopa ruoanlaitto on voimainponnistus. Minä nautin yleensä kokkauksesta ja leipomisesta. Nyt en jaksa. En jaksa koska keittiö on koko ajan aivan sekaisin. Ja kun siivoan, olen aivan puhki ja kohta sama sotku odottaa. Ja ei, en tarkoita ollenkaan että koti pitäisi olla tiptop. Mutta sellaisessa kunnossa että täällä mahtuu elämään ja olemaan, että tämä koti olisi nätti. Olen vaatinut itseltäni liikaa, enkä ole antanut itselleni lupaa olla väsynyt. On ollut vaikeaa myöntää, että valvotut yöt ja muut ottavat veronsa. Havahduin yksi päivä, että jopa kukkien kastelu tuntuu rankalta. Mutta nyt myönnän : minä olen väsynyt. Ja annan siihen itselleni vihdoin luvan.

hän, joka oli sanonut heille:

-- Tässä on lepopaikka.

Sallikaa väsyneiden hengähtää,

täällä on lepo ja virvoitus.

Mutta he eivät tahtoneet kuulla. 

Jes 28:12

Nyt kun katson tuota valokuvaa  - lepopaikkaa - olen hieman huvittunut. Nimittäin joka kerta kun tuota kuvaa katsoin, mieleeni tuli tuo yllä oleva Raamatun kohta. Miten osuva tuo onkaan! Sallikaa väsyneiden hengähtää... mutta he eivät tahtoneet kuulla. Minä en tahtonut kuulla. Luulin että pitää vain jaksaa. Koska muuten olisin huonompi kuin muut. Jos en olisi loukannut nilkkaani, minä todennäköisesti olisin jatkanut samaa tahtia. Meillä olisi varmasti siistimpi koti, tehokas äiti, ja varmasti kokisin oloni ihan pärjääväksi. Mutta tämä alla kytevä uupumus ei olisi päässyt minulle avautumaan, ja luulen että se olisi jossain kohtaa iskeytynyt vasten kasvojani kuin märkä rätti. Onneksi siis teloin nilkkani!

Lupa palautua rauhassa

Nyt lepään ja kerään voimia mahdollisimman paljon. Olen näiden viikkojen aikana karsinut menoni minimiin, ja olen ruvennut keskittymään entistä enemmän niihin asioihin jotka tuovat minulle iloa, voimaannuttavat ja hoitavat minua. Lempeästi. Olen havahtunut siihen, kuinka voimia vievä tämä kolmas raskaus oli. Kuinka voimia vievää oli esikoisen eskarivuosi. Ja me sairastelimme paljon viime vuoden aikana koko perhe. Keväällä en jaksanut viikkokausiin kirjoittaakaan mitään, kun olimme jatkuvasti kipeänä samaan aikaan ja peräjälkeen ja taas uudelleen. Yövalvomisia on ollut paljon. Ihmettelin kesällä miksi olin niin väsynyt. En tietenkään koko ajan vaan ajoittain. Silloinkaan en antanut itselleni lupaa palautua rauhassa (kesälomareissua lukuunottamatta) , vaan pyöritin arkea kuten ennenkin. Ja kun en jaksanut kaikkea tehdä, koin usein riittämättömyyttä ja huonommuutta.


Mitä tästä nyt sitten opinkaan? No ainakin sen, että minä en ole laiska tai huono. Minä olen väsynyt. Ja sen hyväksyminen on vapauttanut minut ymmärtämään että minun täytyy olla itselleni entistä lempeämpi, ja kuunneltava kehoni viestejä entistä tarkemmin. Ja sen myöntäminen ei vähennä tämän pikkulapsiarjen ainutlaatuisuutta ja ihanuutta. Tämän myöntäminen auttaa minua hyväksymään itseni tällaisena kuin olen: pienenä ja heikkona, täysin Jumalan armosta riippuvaisena ja toisten ihmisten apua tarvitsevana. Ja sitä kautta tämä arki on taas astetta kauniimpaa kaikkine säröineen <3

Tänään muuten pähkäilin aamulla mitä ihmettä laittaisin ruoaksi kun kokkaus sotkuisessa keittiössä ei nyt nappaa ei yhtään. Lähdettiin ulkoillen lähikauppaan ja ostettiin kotimatkaevääksi lihapiirakkaa, riisipiirakkaa ja keksipaketti. Avot, ruokaongelma ratkaistu! Oli hyvää ja meillä oli tosi kivaa. Joskus on mentävä sieltä missä ei ole aitaa ollenkaan :) Ja eiköhän se keittiön siivous ja kokkaus ala pikkuhiljaa jo kiinnostamaankin kunhan annan ensin palautumiselle aikaa.

Miten siellä, onko väsymystä ilmassa? Anna itsellesi lupa olla väsynyt, joohan? Sillä jos me emme pysähdy lepopaikalle, emme voi myöskään täyttyä uudella voimalla. Jos emme anna itsellemme lupaa olla väsyneitä emmekä ota aikaa palautumiselle, seuraukset voivat olla todella kauaskantoisia. Pidetään huolta meidän mielistä, kehosta ja sydämestä. <3

Nyt kohta lähden saunan lämpöön poikien kanssa, ja illalla aion nauttia kupin teetä takkatulen ääressä mieheni kanssa. Siinä kaikki suunnitelmat tälle illalle. Josko huomenna sitten jo hieman siivousta ;)

Ihanaa ja toivottavasti myös levollista keskiviikkoiltaa sinne!

Rakkaudella, Marjo