Hui, ulkona on kylmä! Minä palelen koko ajan, voisin olla peiton alla villasukissa läpi vuorokauden. Mutta kun se ei ole mahdollista, päätin eilen pienen ulkoilun jälkeen (jonka jälkeen kylmyys tuntui pureutuneen jokaiseen soluun toppatakista huolimatta) nauttia kupillisen pari kupillista kuumaa glögiä. Ai ihanuutta, miten se maistuukin niin hyvältä?! Ehkä minä ja lähenevä talvi tulemme kuitenkin toimeen keskenämme. Ehkä. Kunhan on tarpeeksi villaa ja kuumaa juomaa.
Vanha puinen ruokapöytä kierrätyskeskuksesta
Eilen glögiä nauttiessani ja istuskellessani visioin miltä meidän uusi ruokapöytä tulee näyttämään paikallansa, ja samalla mietin miten vaihdettaisi olkkarissa järjestystä. Olen siis pitkään haaveillut uudesta ruokapöydästä, kunhan sopiva tulee kohdalle. En yleensä tykkää tehdä heräteostoksia, vaan mieluummin haaveilen ja haudon asioita pitkään mielessäni, ja toimin vain jos löydän jotain mikä on juuri sitä mitä olen mielessäni makustellut. Ja vain, jos nämä löydöt tulevat vastaan jostain käytettynä halvalla. Tai ilmaiseksi, kuten meidän olohuoneen lipasto ja takkahuoneen vanha kampauspöytä. On ihanaa löytää aarteita, jotka ovat "toisen roskia". Usein takkahuoneen vanhoissa tuoleissa istuessanikin mietin että mistähän nämä tuolit ovat alunperin lähtöisin, ja että onpa ihana tarjota niille uusi koti. Luulen, että meitä on monia muitakin jotka tämän kertakäyttökulttuurin keskellä nauttivat kun saavat tarjota kodin kierrätetyille tavaroille. Se on edullista, ekologista ja ah niin kiehtovaa!
On ihanaa löytää aarteita, jotka ovat "toisen roskia".
Mutta se pöytä siis. Sanoin miehelleni maanantaina, että lähdetäänkö käymään kierrätyskeskuksessa, "ihan vain katselemassa". Kesällä kävimme myös ihan vain katselemassa ja päädyimme ostamaan ihanan vanhan pöydän ja pari tuolia, joista yllä mainitsin. Ja sen myötä toteutimme takkahuoneen maalausprojektin jota olimme muutaman vuoden miettineet. Olisi muuten edelleen maalaamatta jollei oltaisi löydetty niitä aarteita. Noh, tällä kertaa siellä kierrätyskeskuksessa oli vaikka jos mitä aarteita. Oli isoa kunnostettavaa senkkiä 1800-luvulta, pientä lipastoa 1930-luvulta, vanhaa keinutuolia ja puusohvaa. Ja sitten se vanha tamminen jatkettava ruokapöytä. Joka oli tyyliltään vähän samanlainen kuin meidän takkahuoneen pikkupöytä. Mieheni ei innostunut ensin. Mutta vähän ajan päästä hänkin alkoi päästä jyvälle ja sain siunauksen ostokselleni. Tässä on vain yksi pieni mutta...
Hiontaa, petsausta,vahausta ja...
Autotallin siivousta... Pöytä saapuu meille huomenna, mutta sitä ennen meidän pitää siivota autotalli, jotta sinne mahtuu tekemään hommia. Nyt siellä on kaiken maailman kenkäkasseja ym sikin sokin. Mutta ihan hyvä, tuleepa vähän pakosta nyt siivottua sekin. On ihana tunne päästä ylimääräisestä tavarasta eroon, ja yritänkin karsia mahdollisimman paljon ylimääräistä tavaraa meiltä pois. Helpommin sanottu kuin tehty, kun on kolme pientä ja vilkasta poikaa mukana pyörimässä. Aikaa kun ei tunnu aina riittävän edes suihkussa käymiseen ;) Mutta eiköhän tämä tästä! Laitan pöydästä sitten kuvia kun saamme projektin tehtyä. Hih, jännää!
Meidän isommat pojat on muuten aina tykänneet kiertää antiikkiliikkeissä ja kierrätyskeskuksissa. Ties mitä huutokauppakeisareita heistä vielä tulee!
Vinkkinä vielä, Imatralla on IHANA kalustekauppa : Mööpelimekka, nettikauppa löytyy nimellä Poheemi. Tuo nettikauppa ei ole aina ihan ajantasainen, niin kannattaa käydä paikanpäällä kiertelemässä. Sieltä löytyy välillä tosi edullisia juttuja. Se on ollut poikien yksi suosikkipaikoista. Sieltä ei olla kalusteita ostettu (myöhästyttiin, yksi talonpoikaisrokokoo- lipasto oltaisi kerran ostettu mutta joku muu kerkesi), mutta ihailtu kyllä ollaan useamman kerran ja samalla ollaan käyty siellä vanhanajan tunnelmaa ja eleganssia huokuvassa kahvilassa herkuttelemassa. Automuseo löytyy myös pihapiiristä. Kannattaa käydä tutustumassa jos vanhat kalusteet ja esineet kiehtoo ! :)
Vinkkinä vielä, Imatralla on IHANA kalustekauppa : Mööpelimekka, nettikauppa löytyy nimellä Poheemi. Tuo nettikauppa ei ole aina ihan ajantasainen, niin kannattaa käydä paikanpäällä kiertelemässä. Sieltä löytyy välillä tosi edullisia juttuja. Se on ollut poikien yksi suosikkipaikoista. Sieltä ei olla kalusteita ostettu (myöhästyttiin, yksi talonpoikaisrokokoo- lipasto oltaisi kerran ostettu mutta joku muu kerkesi), mutta ihailtu kyllä ollaan useamman kerran ja samalla ollaan käyty siellä vanhanajan tunnelmaa ja eleganssia huokuvassa kahvilassa herkuttelemassa. Automuseo löytyy myös pihapiiristä. Kannattaa käydä tutustumassa jos vanhat kalusteet ja esineet kiehtoo ! :)
Iloa siun päivään!
Rakkaudella, Marjo
Ps. Vanhin poika on koulussa, keskimmäinen mummolassa ja minä kaksin 1-vuotiaan kansssa. Kohta käyn valmistamaan soijavahakynttilöitä astioihin joita löysin Kontista. Postausta kynttilöistä tulossa siis lähiaikoina.
Ei kommentteja