Ethän murehdi turhaan?

Kuinka usein murehtiminen varastaa iloasi?

Epätietoisuus. Epävarmuus tulevasta. Ympärillä monia asioita joihin et voi itse vaikuttaa, tai jos voitkin niin hyvin vähän.

Joskus se epämiellyttävä tunne saattaa hiipiä kuin varkain ihanan hetken keskelle, kun olet perheen kanssa jätskillä, ystävän luona kahvilla tai ihan vain itseksesi nautiskelemassa kauniista kesäpäivästä. Se tulee ja kuiskii olkasi yli: murehdi vähän, huolehdi vähän. Et selviä tulevista vaikeuksista. Mikään ei ole pysyvää. Mikään ei ole varmaa.

Mitä enemmän murehdit, sitä enemmän tuo kavala tunne saa sinut valtaansa. Kuin epämääräinen synkkä möykky edessäsi, takanasi, mihin tahansa käännytkään. Ja se möykky kasvaa kasvamistaan mitä enemmän sitä mietit.

Kuinka turhaa onkaan murehtia asioita etukäteen! Ihan oikeasti, mitä hyvää olet koskaan saanut aikaan murehtimalla?! Mitä murehtiminen on muuttanut, muuta kuin saanut sinun oman ja ehkä muidenkin olon kurjaksi? Murehtiminen lisäksi myös paisuttaa ongelmamme. Ilonvarastaja. Orjuuttaja. Huomisen ongelmat eivät ratkea murehtimalla. Murehtiminen varastaa sinulta tämän hetken. Tämän päivän.

"Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Jos siis näinkään vähäinen asia ei ole teidän vallassanne, mitä te muusta huolehditte?"

Luuk 12:25-26

Sinulla on vain tämä hetki...

Ja tämä hetki on hyvin lyhyt. Silmänräpäys.

Mitä enemmän ikää tulee, ja mitä suuremmaksi lapset kasvavat, sitä paremmin näen kuinka lyhyt onkaan ihmiselämä. Katselin lauantaina rannalla leikkiviä lapsia ja varpaiden alla pehmeänä painuvaa rantahiekkaa. Ihana hetki.  Ja siinä hetkessä sydän tulvillaan kiitollisuutta taas kerran ymmärsin kuinka hauras on ihmiselämä. Ei minulle ole annettu kuin tämä hetki. Huomisesta en tiedä. Ei se ole minun käsissäni, ja hyvä niin. Minä en tiedä mitä huominen tuo tullessaan, mutta Jumala tietää. Se riittää minulle. Ja tämä yksinkertainen totuus täyttää sydämeni rauhalla ja saa sen tulvimaan iloa ja kiitosta.

Usein kuullaan sanottavan, että elä hetkessä. Niinhän se on tehtävä, eihän meillä ole kuin tämä hetki, ja olisi surullista jos jättäisimme elämättä nämä ainutlaatuiset hetket. Nämä pienet hetket, jotka taaksepäin katsottuna ovat mitä suurimpia hetkiä. Toiset hetket ovat täynnä auringonpaistetta, toiset hetket ovat kuin rajumyrsky. Ei meidän askeleet kulje useinkaan helppoja teitä, vaan joskus meidän tiemme vie hyvinkin pimeitä ja mutaisia polkuja pitkin. Mutta onneksi siellä pimeässäkään ei tarvitse kulkea yksin. Ja pimeä tie ei haittaa, kunhan meillä on lamppu joka valaisee askeleet. Ja kunhan se on oikea tie jota kuljemme. Silloin saamme luottavaisin mielin astua huomiseen, mitä ikinä onkaan edessä.

Älkää mistään murehtiko....

Vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil 4:6-7)

Tällaisia pieniä ajatuksia nousi sydämelle viikonlopun aikana. Toivon sydämestäni että joku, joka on kova murehtimaan saisi rohkaisua näiden sanojen kautta. <3

Ihanaa uutta viikkoa siulle! 

Rakkaudella, Marjo