MENU

Syksy saa tulla




Elokuu : se on kesän viipyilevää lämpöä, luopumista ja syksyn tuoksua

Elokuu on jännä kuukausi. Olen aina mieltänyt elokuun kesäkuukaudeksi, mutta kyllähän se syksy kolkuttelee elokuussa ovelle että saisiko jo saapua. Elokuu on upean kaunis ja usein vehreä kuukausi sadonkorjuineen. Mutta joka tapauksessa vaikka olisi lämmintä ja vehreää, niin ilmassa on syksyn vieno tuoksu. Se tuoksu kertoo: pian on aika astua eteenpäin, on aika laskea irti vanhasta.


Ihana kesä on tarjonnut meille valoa, iloa, tuoksuja, värejä, kaikkia aisteja hivelevää kokonaisvaltaista hoivaa. Mutta siihen ei ole tarkoitus jäädä liian pitkäksi aikaa, vaan sen voimin jaksamme astua syksyiseen arkeen. Elokuu on kuin kylässä oleva ystävä - kesä, joka tekee lähtöään mutta jää vielä eteiseen iloisesti juttelemaan. Toinen vieras, syksy jo saapuu, ja nämä kaksi vierasta saattavat jäädä molemmat eteiseen hetkeksi jutustelemaan toinen toistaan täydentäen ennen kuin toinen lähtee ja toinen jää.




Pitkän hellejakson jälkeen on ihana laittaa ylle pitkähihaista ja- lahkeista. Mutta silti on vielä lempeän lämmintä ja kukoistavan kaunista.



Nyt elämme sitä aikaa kun se toinen vieras, syksy, ei ole ihan vielä saapunut, mutta vähän jo kurkistelee kuistilta. Rakas syksy, sinä olet lämpimästi tervetullut kunhan kerkeät. Mutta älä turhaan kiirehdi, kesä pitää minulle hetken seuraa ennen kuin saavut. Vaikka kyllä minä sinua jo odotan. Meillä tulee olemaan ihania teehetkiä yhdessä!

Miten, onko siellä muita syksyihmisiä?

Ihanaa elokuista tiistaita siulle!

Rakkaudella, Marjo

2 kommenttia

  1. Elokuu on kyllä kiva kuukausi, vaikkakin se ilman kylmeneminen tulee aina vähän shokkina kun yhtäkkiä ulkona ei voikkaan enää käyttää pelkkää t-paitaa ja shortseja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä totta, ja tämän hellekesän jäljiltä 20 astetta tuntuu kylmältä. Kiva kun kommentoit :)

      Poista