Vähän asiaa raskauskiloista

"Synnytyksestä aikaa kolme viikkoa ja raskauskiloista ei tietoakaan", "Kaikki raskauskilot jäivät synnytyslaitokselle", "Uskomattoman upeassa kunnossa heti synnytyksen jälkeen". Näitä otsikoita iltalehtien lööpit huutavat meille naisille päivä toisensa jälkeen. Surullista. Surullista minkälaisia mittareita synnyttäneille naisille asetetaan ja minkälaisten itsetunto-ongelmien ja huonommuuden tunteiden kanssa niin lukemattomat naiset kamppailevat. Riittämättömyyttä ja epävarmuutta.

Jokainen nainen palautuu omaan tahtiinsa raskaudesta ja synnytyksestä. On täyttä typeryyttä olettaa että jostain niin ihmeellisestä ja mullistavasta asiasta pitäisi palautua jossain tietyssä aikataulussa. Ja ei, siinä ei ole mitään väärää että itsestään pitää huolta, juoksee ja käy salilla jos se hyvältä tuntuu. Päinvastoin, on oikein hyvä asia jos omasta kunnostaan pitää huolta. Mutta siinä on jotain täysin vinoutunutta ja väärää, että sinä ihana nainen joka olet kehossasi kantanut elämän ihmettä kuukausitolkulla, rupeat inhoamaan kehoasi sen jälkeen kun olet sen pienen ihmeen synnyttänyt ja saanut syliisi.

 

Minulla on takana kolme täysiaikaista raskautta. Nämä raskaudet ovat olleet hyvin erilaisia keskenään ja kehoni on kokenut monenlaisia muutoksia näiden kuluneiden seitsemän vuoden aikana. Ällistyttävää mihin kaikkeen meidän naisten kehot pystyy, meidät on ihmeellisesti suunniteltu!

Ensimmäisellä kerralla ollessani raskaana, kiloja tuli huimasti. Oli pahoinvointia, jouduin jatkuvasti syömään jotain helpottaakseni pahaa oloa, oli närästystä ja turvotusta. Meni pitkään synnytyksen jälkeen ennen kuin olin entisissä mitoissani. Kaikki energiani meni uuden arjen opetteluun, vauvan ihasteluun ja ihmettelyyn sekä yövalvomisiin. Ja energiaa meni valtavasti myös ihan synnytyksestä palautumiseen- niin fyysisesti kuin henkisesti. Ensimmäiseen kolmeen viikkoon synnytyksen jälkeen en pystynyt edes istumaan, saati urheilemaan. Siitä ne kilot kuitenkin pikkuhiljaa lähti, ihan normaaliarjen mukana kun hiljalleen palailin minulle ominaisen liikunnan pariin.

Toinen raskaus oli helppo kuin mikä. Ei närästystä, ei turvotusta, ja jatkoin minulle rakasta juoksuharrastusta jopa kahdeksannelle kuulle asti, toki hyvin maltillisesti matalalla sykkeellä. Kiloja ei hirveästi kertynyt, ja minulla oli heti synnytyksen jälkeen sellainen olo että voisin lähteä vaikka juoksemaan. Ja melko pian lähdinkin, tarkasti kuunnellen oman kehon viestejä ja valmiuksia. Raskauskilot hävisivät todella nopeasti muutamissa viikoissa. 

Nyt kolmas raskaus oli fyysisesti todella rankka. Pahoinvointia kesti 17 viikkoa ympäri vuorokauden, väsymys oli armotonta ja arkea piti kuitenkin pyörittää kahden pojan kanssa. Välillä kävin puun takana oksentamassa kun ulkoiltiin poikien kanssa. Kun pahoinvointi helpotti, alkoi vielä rajumpi väsymys jota kesti miltei raskauden loppuun asti. Hengästyin jokaisessa ylämäessä ja jopa puhuessa. Hemoglobiini oli matala eikä meinannut millään korjaantua, siitä johtui hengästyminen. Närästys paheni loppuraskautta kohti niin rajuksi että reseptilääkkeestä huolimatta heräsin usein öisin oksennukset väärässä kurkussa. Loppua kohti myös supisteli jatkuvasti ja liitoskivut pahenivat niin koviksi etten välillä päässyt edes nousemaan sängystä. Tästä huolimatta pyrin syömään melko terveellisesti ja liikkumaan aina mahdollisuuksien mukaan. Kiloja kertyi yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla, siis noin 20kg. Tuntui että kun näinkin pullan, sain pari kiloa lisää..;)

 

Miksi kerron tämän? Siksi että halusin havainnollistaa että jokainen raskaus todella on erilainen. Ja siksi myös jokainen palautuminen on erilainen. Ja on turha kokea huonommuutta siitä että joku toinen jaksaa ja pystyy liikkumaan läpi raskauden. Hyvä hänelle. Mutta jos sinä et pysty, sinä et ole huono tai laiska, vaan äärettömän urhea nainen joka hienosti tekee parhaansa niillä voimavaroilla jotka on käytettävissä.

Minulla on synnytyksestä kolme kuukautta aikaa ja painan lähes kymmenen kiloa enemmän kuin ennen raskautta. Liikun mahdollisuuksien mukaan (Täältä löytyy kirjoitus aiheesta) ja syön melko hyvin ja monipuolisesti. Herkkuja syön välillä liikaa, mutta en ruoski itseäni siitä. Liikun siksi, että siitä tulee hyvä olo ja se ylläpitää terveyttä - toisin sanoen se tekee hyvää minulle. Syön monipuolisesti siksi että sekin tekee hyvää minulle. Mutta jos rupean suorittamaan liikuntaa tai tarkkailemaan kaikkia syömisiäni ja vahtimaan vaakaa, nämä asiat eivät enää teekään minulle hyvää vaan hallitsevat minua.

Miksi halusin kirjoittaa tästä aiheesta? Siksi että ympärilläni on todella paljon naisia, jotka kamppailevat näiden asioiden kanssa. Sydämeni murtuu kun joku teistä ihanista naisista katsoo itseään arvostellen, vähätellen ja jopa halveksien. 

http://www.livingalifeworthliving.com/images/easyblog_images/281/b2ap3_thumbnail_QuoteInnerBeauty.jpg

Toisinaan minäkin syyllistyn tuijottelemaan selluliittiani tai puristelemaan vatsamakkaroitani saunassa. Mutta sitten havahdun, ja ymmärrän miten päätöntä se on. Ja jos hylkään äänet joita tämä ulkonäkökeskeinen kehoa palvova maailma huutaa,  kuulenkin totuuden hiljaisen äänen joka sanoo minulle: "sinä olet kaunis, sinä riität". 

Tiesitkö, että sinäkin olet kaunis? Kaikessa vajavaisuudessamme me olemme ainutlaatuisia ja kauniita! Kuin lumihiutaleet, jokainen täysin erilainen ihanine yksityiskohtineen <3

Ihanaa viikonloppua sinä kaunis! <3

Rakkaudella,Marjo