Voi pojat!
Tiedättekös, minä luulin aina saavani rauhallisen tyttölapsen. Kyllä - sellaisen pienen suloisen prinsessan joka leikkii nukeilla, barbeilla, tykkää pinkistä ja prinsessoista ja nauttii piirtämisestä ja mielikuvitusleikeistä itsekseen. Silleen kivan rauhallisesti. Ja hei, en siis oikeasti kuvittele että tytöt olisivat tällaisia, mutta minä jotenkin aina (silloin nuorempana) jostain syystä kuvittelin näin tapahtuvan. Ehkä siksi että minä olin melko pitkälti juuri sellainen lapsena. Ja kun siskoni sai aikoinaan tytön, ja minä vietin paljon aikaa tämän ihanan pienen prinsessan (nyt jo teiniprinsessa) kanssa, tämä minun harhakuvani minun tulevasta tytöstäni vahvistui. Vaan kuinkas kävikään?
